20.8., 19.30, Iggesund, leirintäalue, teltta

Reissu Ruotsiin ja maanrakoon alkoi mitä lupaavimmin. Ehdin juuri ja juuri kirmata kotoa junaan ja sillä Espooseen. Junasta ulos astuttuani tajusin lippuhallin olevan remontissa. Suljetusta lippuhallista ei tietenkään saisi lippuja. Tavalliseen tapaani toimin nopeammin kuin ajattelin, ja loikkasin takaisin paikallisjunaan. Se meni Kauklahteen, josta nyt ei ainakaan löytynyt lippuja tai edes automaattia, että saisi käteistä, ja jossa Turun-junat eivät edes pysähdy.

Tässä vaiheessa olin jo auttamatta myöhästynyt kymmenen junasta, johon olin tähdännyt. Ajelin sitten samalla paikallisjunalla toiseenkin suuntaan, Pasilaan, mistä sain lippuni, ja yhdentoista junalla kohti Turkua. Tietysti juna oli puoli tuntia myöhässä teknisen vian takia. Lopputuloksena oli Turussa puolitoista tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut. Onneksi tästä ei ollut mitään haittaa, mutta ärsytti se silti.

Turussa Miri poimi minut asemalta. Ostimme tarpeellisia (pattereita, ruokaa) ja vähemmän tarpeellisia (älytön über-retkituoli) tavaroita, söimme, tapoimme aikaa, ja seitsemän kieppeillä ajelimme satamaan odottamaan laivanpääsyä.

MS Isabellan keskiviikkoiltalähtö oli täynnä mummoja ja pappoja, ja tunnelma oli tasan niin ruotsinlaivamainen kuin olla ja voi. Katselimme lähdön kannelta, ostimme karkkia Tax Freestä, ja söimme ihan liikaa (jälkiruokapöytä!). Baarissa piti käydä yksillä myös. Humppamummojen paljous oli sen verran pelottava, että yhtään pidemmäksi aikaa sinne ei huvittanut jäädä. Yläkerran nuorisodisko puolestaan ammotti tyhjyyttään.

Nukkumaan menimme liian myöhään, ja torstaiaamun herätys oli ihan liian aikaisin, laiva kun saapui satamaan jo 6.30 paikallista aikaa. Laivasta ulos päästyämme suuntasimme kohti pohjoista. Ajellessa piti pysähtyä ihmettelemään hämmentävää, hylätyn oloista kiinalaisravintola/hotellikompleksia tien varressa. Ei ole tämmöisiä meillä Suomessa. Myöhemmin oikeasti auki olevalla huoltsikalla juodun kahvin jälkeen alkoi hiljalleen jopa olla hereilläoleva olo, ja vaikka GPS-Dalekimme yritti kovasti sekoilla ja eksyttää meitä, matka eteni ihan reippaasti.

Kohtalaisen lähellä päämääräämme Iggesundia poikkesimme tieltä tarkastellaksemme lähemmin läheisiä hienoja kukkuloita. Loppujen lopuksi emme keksineet, miten niiden viereen olisi päässyt ajamaan, mutta tulipa kruisailtua ristiin rastiin hämäriä metsämökkiteitä, ja todistettua, että purkitettu Dalekimme tunsi niistä suurimman osan.

Puolen päivän kieppeillä saavutimme etukäteen vilkuilemamme leirintäalueen, Ankarmons Campingin. Katselimme ympärillemme, totesimme paikan ihan viihtyisäksi, ja ostimme telttapaikan pariksi yöksi. Muita telttailijoita ei koko alueella näyttänyt olevan, ja mökitkin vaikuttivat tyhjiltä. Karavaanareita oli pari. Pystytimme teltan, hämmästelimme sitä, miten vähän kello vielä oli, ja lähdimme jatkamaan sekoi... seikkailuja.

Seuraava kohde oli Hudiksvallin kaupunki, jossa kiersimme pari kauppaa ja kävelykadun ihmetellen, miksi oikeastaan tulimme tänne. Söimme lounaan satunnaisessa kebabilassa, josta sai kinkku-ananas-banaani-curry-pitsaa, ja jatkoimme taasen eespäin.

Päivän lähimmäs luolia osunut osuus oli pysähdys Hölickissä. Ensisijainen tavoite oli tosin saada Miri mereen. Ranta oli aikamoisen idyllinen hiekkadyyneineen, mutta pahuksen tuulinen ja kylmä, niin tuulinen peräti, että siellä oli myös surfaajia. Kylmästä hytisten ja Mirin pyyhkeeseen kääriytyneenä katselin, kun tämä tyytyväisenä pulikoi kylmässä aallokossa. Hyr. En minä vaan olisi kyennyt. Kivaa ilmeisesti oli.

Rannan jälkeen harkitsimme, pitäisikö mennä luolan luo. Olimme älyttömän väsyneitä ja ihan pihalla, meillä ei ollut vettä eikä ruokaa, emmekä noin ylipäänsä olleet ollenkaan varustautuneet. Yleensä menisimme juuri tällaisissa olosuhteissa tekemään jotain tyhmää. Nyt päätimme kerrankin olla fiksuja ja jättää väliin.

Luolan asemesta lähdimme katsomaan alueen opaskarttaan merkittyä haaksirikkopaikkaa. Siellä tosiaan oli meren rannan pirunpellossa kasa puutavaraa ja ruostuneita metalliosia, jotka olivat peräisin 20-luvulla myrsykyssä rantaan hajonneesta S/S Picardiasta. Enpä ollut aiemmin nähnyt vastaavaa. Se oli yllättävän kiehtova nähtävyys.

Laivankappaleet bongattuamme päätimme, että olisi parasta palailla majoituspaikalle. Paluumatkalla täysin hysteerisesti hihittäen suorittamamme kauppareissu todisti, että päätös oli vallan järkevä. Täällä siis ollaan, kello tulee kahdeksan, ja tuntuu kuin olisi puoliyö. Pian varmasti iltapala ja nukkumaan.