Perjantaina oli Aholansaari Sinfoniettan konsertti Herättäjäjuhlilla - kyseisellä orkesterilla siis on körttitausta, ja se esiintyy perinteisesti aina kesällä kyseisillä juhlilla. Tänä vuonnahan herännäiset juhlistelivat peräti Espoossa, ja konsertti oli tuttuakin tutummassa Tapiolan kirkossa. Päivään sisältyi kenraaliharjoitus, sen jälkeen tarpeeksi pitkä tauko, jotta ehti ihan kotiin vaihtamaan vaatteita, ja keikka illalla kello 21.30. Onnistuin saamaan aikaan melkoisen hyperin mielialan ennen konserttia, ja se pysyi yllä koko keikan ajan. Soitto sujui varsin hyvin, sekä omalta osaltani että käsittääkseni ihan yleisestikin. Vaikka vielä tauolla totesin soittajakaverille, että Prokofjev oli suosikkini koko ohjelmistosta, konsertin jälkimmäisen puoliskon täyttänyt Beethoven oli kuitenkin osaltani ehdottomasti kaikkein hauskin kappale ja paras elämys. En tiedä, johtuiko siitä, että oli tuttu biisi, niin että pystyi keskittymään musiikkiin ja kokonaisuuteen sen sijaan, että ihmettelee vain omaa stemmaansa, mutta päälle puolituntinen sinfonia meni ihan älyttömän nopeasti ja kokonaisuudessaan todella hilpeissä fiiliksissä. Vielä keikan jälkeenkin oli niin intoutunut olo, etten meinannut malttaa paikoillani pysyä.
Ikävä kyllä keikan loputtua noin 23.30 oli jokseenkin kiire kotiin ja nukkumaan. Ystävällinen liikennetyönjohto oli nimittäin lätkäissyt minulle lauantaiksi aina yhtä ihqun Hyvin Aikaisen aamun. Herätys siis oli kello 3.15 ( - ja vastustan kiusausta kehittää tästä ja Herättäjäjuhlista jotain tyhmää verbaalista huumorinyritystä). Ehdinkin mukavasti nukkua ehkä kaksi tuntia... Töissä oli melkoisen kamala olo ja suunnattomia vaikeuksia pysyä hereillä. Ei ollut yhtään kivaa siis.
No comments:
Post a Comment