3.7. Rochers de Naye

Kuvasetti

Elättelin yhä haaveita kauniista aurinkoisesta päivästä, jolloin voisin nähdä aiemmin väliin jääneet Rochers de Nayen maiseman ja murmelit kunnolla. Sen sijaan tarjolla oli edelleen sadetta ja pilviä. Lopulta päätin mennä joka tapauksessa. Heräsin aikaisin, matkasin junalla Montreuxiin, ja GoldenPassin hammasratasjunalla ylös pilvien sekaan. Jäin pois Jamanin asemalla. Kukaan muu ei noussut junasta, ja aseman viereinen ravintola oli autio remontin vuoksi. Juna katosi sumuun. Taivas ylläni oli täysin valkoinen, ja näkyvyys ympäröivään kivikkoon ja kukkuloille vain joitakin kymmeniä metrejä.

En löytänyt etsimiäni kylttejä junaradan lähistöltä, joten suunnistin kartan perusteella. Viereisen laakson pohjalta paikallistin opasteet sekä Via Ferratalle että Grottes de Nayeen, luolaan, jonka läpi kulkee vaelluspolku, ja jonka vuoksi oikeastaan olin täällä. Kyltit luolalle eivät olleet hääppöiset, mutta sinivalkoisten alppipolkumerkkien ja kartan avulla reitti löytyi.

Kun aloin jonkin aikaa käveltyäni kartan mukaan lähestyä luolaa, näin vain kallioseinän ja kiertoreitin, hienot kallion kylkeä seurailevat portaat. Kiveen oli tosin myös maalattu keltainen nuoli. Se osoitti lumikekoon. Lähempi tarkastelu paljasti, että luolan suu info- ja varoituskyltteineen oli lumen alla, heinäkuussa! Nyt oli helpompi tajuta, miksi kaikki GSL:n alkuvuoden retket olivat olleet ranskalaisiin luoliin. Pettyneenä lähdin kapuamaan portaita ylös. Nekin olivat varsin hilpeät, vaikka näköala oli pelkkää valkoista.

Portaikon keskellä kiviseinämässä oli luolakolo, jossa kyltillä kerrottiin, ettei tämä noin 30m tunneli yhdisty suureen systeemiin, vaan sitä voi tutkia vailla eksymisvaaraa. Se osoittautui ylettömän pelottavaksi. Olen kyllä odotellut luolassa yksin, mutten koskaan soololuolaillut edes pikkukolossa. Käväisin pohjalla kääntymässä. Ei se loppujen lopuksi ollut kovin kiintoisa: pieni käveltävä käytävä.

Jatkoin portaita ylemmäs, ja seuraavaksi vastassa olikin isomman luolan yläsisäänkäynti, joka ei ollut lumessa. Tämähän ei ollut käynyt mielessänikään, mutta yläkautta Grottes de Nayeen pääsi, vaikka alaovi olikin lumikasan alla. No pahus. Sinne siis! Hetken rohkeutta keräiltyäni astelin ovesta sisään, ja katossa olevasta aukosta valuneen lumen ja jään ohi syvemmälle luolaan. Ohjeistus käski kulkea alaspäin aina oikeaa, ylös vasenta laitaa seuraten. Reitti oli myös merkattu heijastimin ja muutamin kyltein, ja luolaan oli asetettu joitakin nyt jo läpiruostuneita kaiteita, ketjuja sekä yhteen kohtaan tikkaat. Merkinnöistä huolimatta tunnelma oli oikeaoppisen luolaisa, ja yksin suorastaan naurettavan pelottava.

Näin edessäni häämöttävän jotain suurta ja valkoista. Äärettömän varuillani hiippailin sitä kohti - ja kas, jäätähän se oli, pari valtavaa maasta nousevaa puikkoa. Eteenpäin johtavissa tunnelinhaaroissa ei missään näkynyt heijastinmerkkejä. En enää ollut vaellusreitillä. Koska en ollut onnistunut mistään löytämään luolan karttaa, minulla ei ollut muuta tietoa sen laajuudesta kuin kylttien varoitukset eksymismahdollisuudesta. Varovaisuuteen taipuvaisena käännyin ympäri ja etsiydyin takaisin merkitylle reitille.

Käytävä kapeni, ja jyrkkenikin hieman. Pääsin konttaamaan ja liukastelemaan alas mutaista kivikkoa. Lopulta saavutin lumikasan, josta ylöspäin katsoen näkyi kaistale pilvistä taivasta. Hätätilanteessa tästäkin olisi voinut kaivautua ulos, mutta minä käännyin ympäri ja palasin samaa tietä takaisin. Koko luolakierrokseen meni alle tunti, matkaa oli 100m korkeussuunnassa ja jokunen sata pituussuunnassa, mutta elämys oli aidon luolaisa. Luolassa aiemmin käymättömälle vaeltajalle tämä antaisi hyvän ensikosketuksen lajiin.

Ulkona oli yhä pilvistä, ja Rochers de Nayeen vielä pätkä kävelyä ylös jyrkkää vuorenrinnettä. Lopulta saavutin korkeimman, ristillä merkatun huipun. Hieman sitä alempana oli häkki, josta minua tuijotti murmeli! Olin saapunut Marmottes Paradis -murmelieläintarhaan. Siellä vietin lounastauon, ja kulutin hyvän tovin ihastellen näitä suurimpia varsinaisia oravia. Ne eivät olleet maineensa mukaisesti ujoja, vaan kovasti kesyyntynen oloisia. Syötin yhdelle kukkasia, ja katselin kun toisessa häkissä lauma rouskutti kaalia ja porkkanoita. Vilkaisin myös alppipuutarhaa. Minkäänlaista maisemaa ei näkynyt, vaan edelleen pelkkää valkoista.

Ihailtuani tarpeeksi nähtävyyksiä aloitin laskeutumisen alas laaksoon. Jyrkähkö polku vei sumun ja lammaslauman läpi kohtaan, jossa oli kaksi eri tienviittaa Montreuxiin. Valitsin sen, jossa ilmoitettu aika oli lyhyempi, mikä usein tarkoittaa jyrkempää reittiä. Pian vastaan tuli jopa varoituskyltti: vaarallinen polku, kulku omalla vastuulla. Pah!

Kyltille kyllä oli syynsä. Polku osoittautui niin jyrkäksi ja kiviseksi, että päätin laittaa kypärän päähän, kun se kerran luolan takia oli mukanani. Jyrkimmän osuuden jälkeen pilviverho alkoi harventua, ja näin vilaukselta kaukana alhaalla siintävän Genevejärven. Loppumatka sujui enimmäkseen mukavia polkuja ja välillä asfalttia pitkin. Retkeni loppupuolella pääsin vielä ihastelemaan hyvin erilaisia maisemia Gorges de Chauderon -nimisessä sademetsämäisen vehreässä kanjonissa Montreuxin yläpuolella.

Kävely Rochers de Nayesta Montreuxiin otti kaiken kaikkiaan noin neljä ja puoli tuntia. Matkaa oli 12 kilometriä, korkeuseroa yli kilometri. Kaupunki oli täynnä ihmisiä kiitos meneillään olleen kuuluisan jazz-festivaalin. Tuntui hupaisalta hiippailla siististi ja kesäisesti pukeutuneen ihmislauman läpi aivan mutaisena ja hikisenä. Päivä oli kyllä kaikin puolin niin upea ja jännä, etten ikipäivänä olisi sitä vaihtanut mihinkään festarointiin!