Minulla oli paljon suunnitelmia tenttikauden jälkeisille vapaaviikoille, mutta ne kaikki vaativat kelvollista säätä. Ensimmäisinä lomapäivinä vettä satoi melkein taukoamatta, ja oli kylmää ja ankeaa. Jouduin siis kehittämään vaihtoehtoista ajanviettettä. Sunnuntaina 1.7. otin kohteeksi Vaudin minulle varsin tuntemattoman kolkan Orbe-joen ympäristöstä.
Aloitin kantonin toisiksi suurimmasta kaupungista, Neuchatelinjärven rannalla sijaitsevasta Yverdon les Bainsista. Yverdon vaikutti sympaattiselta pikkukaupungilta, mutta sateisena sunnuntaina se oli enimmäkseen autio, ja kaikki kaupat kiinni. Onneksi kaupungin kiinnostavin nähtävyys, Maison d'Ailleurs, oli kuitenkin auki. Vaikeasti kääntyvä "Muualla-talo" on omistettu scifille, utopioille ja eriskummallisille matkoille ("Musée de la science-fiction, de l'utopie et des voyages extraordinaires"), ja kertoo olevansa ainoa laatuaan. Museossa on vaihtuvan päänäyttelyn lisäksi pysyvä Jules Verne -näyttely sekä tutkijoille suunnattu kirjallisuuskokoelma. Meneillään ollut vaihtuva näyttely käsitteli videopelejä. Vaikka näyttely vaikutti osittain lapsille suunnatulta, se onnistui olemaan erittäin kiinnostava ja ajatuksia herättävä.Mainion museovisiitin jälkeen kävin kävelyllä järvenrannassa. Ainakin näin sumuisalla säällä se näytti kotoisammalta kuin suurempi Genevenjärvi vuorineen. Yverdonista siirryin kahdella junalla Orbeen, mistä tarkoitus oli kävellä Gorges de l'Orbe -nimistä joenvarsireittiä säästä riippuen joko noin 17 km Vallorbeen, tai vähän lyhyempi matka johonkin välimaaston pikkupaikoista. Sade oli Yverdonissa tauonnut hetkeksi, mutta kun aloin kävellä, se alkoi taas, ja tuntui vain yltyvän. Ei se mitään, ajattelin, minullahan oli sadeviitta ja vedenpitävät vaelluskengät. Jooh. Ei kestänyt kauaakaan kun kengistä meni vesi läpi. Sadeviitta ylsi polviin asti, joten siitä alaspäin lahkeet olivat pian läpimärät. Hupun alta ei tahtonut nähdä kaunista vehreää jokivartta, mutta jos sen nosti ylemmäs, valui vettä pitkin niskaa. Taitaa vielä olla hieman oppimista sadesään varustautumisesta.
Vaikka ajoittain kanjonimaista jokea seuraileva reitti oli kiva, totesin, etten jaksaisi talloa lätäköitä läpimärkänä sitä 4,5 tuntia, mikä oli netissä annettu reitin kestoksi. Nälkäkin alkoi olla. Päätin pitää tauon Les Clées-nimisessä pikkupaikassa, johon saapuisin ihan pian. Varmasti siellä olisi joku kuppila. Paitsi ettei ollut, vain suljettu ravintola, ja muutenkin kyläpahanen oli vielä pienempi kuin olin kuvitellut. Ei täältä varmaan pääsisi poiskaan muuten kuin kävellen. Äääh. Arvoin reittikylteistä seuraavaksi päämääräksi Bretonnièresin kylän, jossa muistaakseni piti olla ainakin bussipysäkki. Sinne oli kävelymatkaa noin 40 minuuttia.Bretonnières oli astetta suurempi kuin Les Clées, mutta busseja sieltä ei mennyt kovin montaa päivässä. Ainoa ravintola vaikutti niin hienolta, etten kehdannut rymytä sinne mutaisena ja märkänä. Siispä valitsemaan seuraavaa kohdetta kylteistä. Onneksi Sveitsin vaellusreittikyltitys on niin hyvä, että retkeily sujuu ilman karttaakin. Romainmôtier kuulosti jotenkin tutulta, ja epäilin, että siellä olisi juna-asema. Arvioitu matka-aika kolme varttia. Siispä eespäin. Jälleen tällainen Berger-harjoitus: kävelyä läpimärkänä, nälkäisenä ja väsyneenä. Ainakin sade oli hetkeksi tauonnut.
Romainmôtierista, tai oikeammin viereisestä Croysta, löytyi kuin löytyikin lopulta juna-asema. Siellä myös selvisi, että Bretonnièresissäkin olisi ollut asema, jossa pysähtyivät tasan samat junat, jotenkin vain olin lahjakkaasti onnistunut missaamaan sen. Kiitos sähläyksen ja harhailun tulin kävelleeksi noin 15 kilsaa. Tämä ei ollut onnistuneimpia päiväretkiäni, mutta tulipa tehtyä. Enpä ainakaan lojunut kotona, vaikka satoikin.
No comments:
Post a Comment