22.6. Chemin du Gruyère

Kuvasetti

Pitkien matkojen kävelystä innostuttuani käytin ihan liikaa tenttiinlukuaikaa arpoen mahdollisia kohteita. Vapaana perjantaipäivänä 22.6. päätin lyödä läjäpäin kärpäsiä yhdellä iskulla, ja suunnata Gruyèren alueelle, mistä löytyi sekä jännää kiveä sisältävä kävelyreitti että kiinnostavia turistinähtävyyksiä, jotka kaikki muut olivat jo kiertäneet.

Lähtöpaikkaan pääsy vaati lyhyen junamatkan Palézieuksiin, sieltä hassulla pienellä paikallisjunalla Bulleen, missä bussi ystävällisesti odotti pari minuuttia myöhässä ollutta junaa. Lopulta saavuin Charmeyn kylään, josta lähti Chemin du Gruyère -niminen reitti kohti Gorges de la Jognea. Matkan varrella ylitin ensimmäisen sveitsiläisen riippusiltani, ja ihmettelin ankean näköistä tekojärveä sekä sen päätyyn rakennettua massiivista patoa. Padot kuuluvat pitkään listaan asioita, jotka ovat aina kiehtoneet minua – valtavat ihmisen rakentamat jutut vaan jotenkin ovat hienoja.

Vielä ihmisen tekemiä asioita enemmän minuun vetoavat erikoiset luontokohteet, etenkin kiviset sellaiset. Pääsyy siihen, että olin valinnut tämän kävelyreitin, oli Gorges de la Jogne/Jaun-Schlucht, kanjoni, jota polku seuraili hyvän matkaa, välillä läpi kallioon kaivettujen tunneleiden. Kanjoni ei ollut niin näyttävä kuin olin odottanut, osittain siksi, että turvallisuuden vuoksi polku kulki suurimman osan matkasta paljon joen pohjaa ylempänä. Oli siinä kuitenkin muutamia erittäin hienoja paikkoja, joissa kiviseinämät kohosivat korkealle polun yläpuolelle.

Kanjonin jälkeen saavutin päivän ensimmäisen turistipaikan: Brocin kylässä sijaitsevan Caillerin suklaatehtaan. Nestlen omistama laitos oli juuri niin mahtipontinen kuin megasuuryritykseltä voi odottaa. Lisäkseni paikalla oli lähinnä koululaisryhmiä, ja sain suorittaa englanninkielisen kiertokäyntini yksin. Se oli lystiä, koska kierros eteni läpi suljettujen huoneiden, joiden seinistä avautui piilotettu ovi vasta sen jälkeen, kun möreä miesääni oli saanut selostuksensa loppuun. Paras osuus oli tietenkin suklaanmaisteluhuone kierroksen lopussa. Harmillista kyllä en kyennyt syömään kuin kymmenisen suklaapalaa ennen kuin tuli liian paha ja oli pakko lopettaa.

Tankattuani suklaasta riittävästi energiaa parin päivän tarpeiksi jatkoin marssia kohti seuraavaa kohdetta, Gruyèresin linnoituskylää. Kauniilla kukkulalla sijaitseva kylänen oli melkoinen turistirysä matkamuistomyymälöineen ja fondue-ravineleineen. Linna tai läheinen juustola eivät inspiroineet, joten vierailin vain kohteessa, jonka vuoksi tänne olin halunnut: H. R. Giger-museossa. Kontrasti söpön keskiaikaisen kylän ja häiriintyneen biomekanoiditaiteen välillä oli hilpeä. Pakollisten (ja aina yhtä kauniiden ja pelottavien) alieneiden lisäksi näyttelyssä oli monta teosta, joita en ollut nähnyt, osa niistä erittäin hienoja. Ihastuin erityisesti Schahct VI ja VII:n pohjattomiin portaikkoihin.

Museokierrokseni jälkeen iltapäivä oli pitkällä, olin kävellyt kilometritolkulla, ja syönyt vain vähän eväitä. Kylästä olisi saanut paikallisia juustopläjäyksiä turistihintaan. Yritin menestyksettä etsiä normaalia ruokakauppaa. Lopulta totesin, että tehtävä on mahdoton, ja päätin jatkaa kävelyä Bullen juna-asemalle asti. (Myöhemmin minulle selvisi, että varsinainen kylä sijaitsi alempana ja olisi varmasti sisältänyt ihan tavallisen ruokakaupan). Viimeisestä kävelyosuudesta muotoutui Berger-harjoitus: nälkä oli hirmuinen, päätä särki, ei olisi enää yhtään huvittanut, mutta ei auttanut kuin lampsia eteenpäin. Sentään matkalla oli paljon kivaa metsikköä. Päivän kävelysaldoksi tuli lopulta noin 22 km. Bulleen päästyäni juna meni nenän edestä, ja ainoa aukioleva kauppa oli asemalla, eikä valikoimaltaan erityisen laaja. Sai sieltä kuitenkin jotain evästä. Eipä ole nuupahtanut salaatti ikinä maistunut niin hyvältä, ja lopulta paluujunakin saapui.