30/08/2008

Kesän viimeiset vapaapäivät

Enää kaksi päivää töitä jäljellä, loistavaa! Torstai ja perjantai olivat siis kesän viimeiset vapaapäivät ennen kesän viimeisiä työpäiviä. Koulunalkutunnelmissa kuitenkin mentiin: torstaina olin niin järjettömän ahkera, että raahauduin yliopistolle kuuntelemaan siirtymäinfoa. Tällä hetkellä minusta oikeasti näyttää, että kandin paperien kasaaminen vuodessa ei ole mitenkään älytön ajatus, mutta saapi nähdä, miten käy.

Perjantai oli kesän perinteitä noudattava. Nukuin pitkään, ja jumitin useammaksi tunniksi nettiin ennen kuin sain edes aamukahvia keitettyä. Kävin kotoa poissa sen verran, että pidin yhden soittotunnin, muuten lähinnä nysväsin ficciä. Illalla leivoin muffinsseja.

Lisäksi, hain uudet silmälasit niiden hävittämieni tilalle. Onneksi oli niin nopea optikkoliike, että sain alle viikossa nämä uudet. Ulospäin näyttävät ihan lähestulkoon tismalleen samalta kuin vanhat, mutta lasien takaa katsellen ero on huima. Ovat nimittäin selkeästi edellisiä vahvemmat, koska johonkin ihmeeseen näköni oli häipynyt. Enpä taas ollut muistanutkaan, että näinkin hyvin voi nähdä. Vau.

No comments: