Ylidramaattinen otsikko ei vaihteeksi viittaa luoliin eikä edes kiipeilyyn. Kummallekaan ei ole ollut aikaa viime kuukausina. Luentojakaan lukujärjestyksessäni ei ole kovin paljoa, mutta koulu on kuitenkin työllistänyt täysillä. Raastavan ja haastavan molekyylibiologian menetelmät -labrakurssin lisäksi suurta tuskaa on aiheuttanut biotehdassuunnittelutyö, viimeinen HEBIOTin kolmesta pakollisesta TKK-kurssista. Samalla olen yrittänyt työstää kandintutkielmaani. Se on itse asiassa ollut erittäin kiinnostavaa ja kivaakin. On sääli, että sitä pitää tehdä kovalla kiireellä ja muiden asioiden ohessa. Niitä muita asioita kun on riittänyt, muun muassa Juvenalian Miehen kylkiluu -ooppera. Eilen oli YS:n konsertti, joka oli kerrassaan hieno. Sinänsä huvittavaa, että en enää nykyään miellä itseäni sellistiksi, mutta välillä tulee silti soitettua täysiä päiviä.
Kaiken tavanomaisen kiireen ja puuhan lisäksi tätä syksyä on leimannut tunne siitä, että olen tyhjän päällä. Kandintyön ja kandiksi valmistumisen kanssa on niin kiire, koska reilun kuukauden kuluttua minun pitäisi vaihtaa maata, ja haluaisin paperit kasaan ennen sitä. Olen aina kuvitellut haluavani opiskelijavaihtoon, mutta nyt, kun se oikeasti on edessä, minua hirvittää koko ajatus. Minulla ei ole aavistustakaan, missä aion Lausannessa asua, enkä tiedä, mitä tulen siellä opiskelemaan (kevään kurssiaikataulut kun eivät ole vieläkään yliopiston sivuilla esillä). En tiedä, millä ihmeellä rahani tulevat riittämään elämiseen Sveitsissä. En ole vielä edes päättänyt, miten ja milloin matkustan paikalle. Kaiken lisäksi, kun palaan vaihdosta, on edessä uusi kämpän metsästys, koska tämän nykyisen joudun irtisanomaan.
Olen enemmän kuin vähän kontrollifriikki, enkä ole oikeastaan koskaan elämässäni ollut tilanteessa, jossa tulevaisuudessa on näin paljon kysymysmerkkejä. En varsinaisesti pidä tunteesta. Se ei varmasti kuitenkaan katoa mihinkään, ennen kuin pääsen paikan päälle, ja voin ryhtyä kunnolla setvimään asioita. On tämä varmasti ainakin hyvin opettavainen ja kasvattava elämys.
No comments:
Post a Comment