Syntipukki söi päivän. Scapegoat-treenit alkoivat kello kymmenen kieppeillä ja loppuivat kahden maissa. Niiden jälkeen tein tyhmän päätöksen ja lähdin käymään kotona - ehdin olla siellä vähän reilun tunnin, sitten piti lähteä takaisin TaiKille läpimenoharjoitusta varten. Läpimenon avasi yhteisillan toinen teos, "Hopea - the 2nd cast", jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Se oli vaikuttava - etenkin musiikki! Kontrabasso ja hillitön efektipedaaliläjä <3 - joskin hämmentävä. En oikein osaa katsella nykytanssia. Välillä tuntui, että sain pahaa silmää muilta, kun hihittelin asioille. Itse asiassa suhtautumiseni nykytanssiin on aika lailla ihan sama kuin muuhunkin nykytaiteeseen (vaikkakin musiikki on hieman erikoistapaus): joskus tulee vastaan juttuja, jotka vain jotenkin selittämättömästi ovat minusta tosi hienoja ja mageita, kaikki muu saa minut lähinnä ihmettelemään, miksi ihmeessä kyseinen teos piti tehdä, tai virnistelemään, kun on niin hassua (vailla varmuutta siitä, onko koomisuus tahallista vai tahatonta vai jotain siltä väliltä).
Ensimmäisen työryhmän esityksen jälkeen osat vaihtuivat, ja me vedimme oman läpimenomme, ekan esityksen jonkinlaiselle yleisölle. Menihän se läpi. Avoimia kysymyksiä on vielä, jokunen siirtymä on kokonaan tekemättä. Henkilökohtaisella tasolla ongelmakseni nousi lavalla oleminen. Olinkin jo unohtanut, miten hankalaa se on. Olen luonteeltani ja olemukseltani melkoisen levoton ihminen, joten minulle tuottaa suuria vaikeuksia jättää pois kaikki turha elehtiminen ja ilmeily (hiusten sukimisesta irvistelyyn), saati sitten tuijottaa monta minuuttia yhteen pisteeseen sen sijaan, että kuikuilen ympärilleni, mitä muualla tapahtuu, miltä yleisö näyttää, ja niin edelleen. Ääh.
No comments:
Post a Comment