Poistumispäivä oli kaikin puolin ankea. Minulla oli kankkunen, Mirillä muuten vain kurja olo monesta syystä, ja ajatus arkeen paluusta ahdisti molempia. Häivyimme majalta kahdeksan pintaan sellaisella kiireellä, että sinne unohtui vaikka mitä. Taakse jäivät myös Elina ja Jarkko, jotka jäivät nukkumaan. Heidän matkansa jatkui vielä myöhemmin päivän aikana Pohjois-Walesiin päin.
Ajomatka Lontooseen ei ollut lyhentynyt kahden viikon aikana, eikä vakiohuoltoasema ollut parantunut puolessa vuodessa. Emme sentään törmänneet ruuhkaan, vaikka oli pyhäpäivä. Sen sijaan olimme kentällä jo ennen puoltapäivää. Lento lähti vasta 15.15, joten piti koomata monta tuntia siellä. Hiljalleen elämä alkoi voittaa - sain jopa syötyä, vaikka ruoka oli ihan kamalaa, ja veitsetkin oli muutettu hyödyttömiksi tylpiksi versioiksi, varmaankin turvallisuussyistä.
Ihan liian pitkältä tuntunut lento meni puoliunessa. Kone pysäköityi Helsinki-Vantaan peränurkkaan, mistä meidät kuskattiin bussilla jonottamaan terminaalin sisäänkäynnille. Odotimme ehkä kymmenisen minuuttia ilman minkäänlaista selitystä, kunnes ihmismassa viimein mateli sisään. Rinkat poimittuamme ajelimme vielä toisella bussilla puskassa olevalle parkkipaikalle, ja sieltä viimein Mirin autolla Perkkaalle, missä olimme yhdeksän jälkeen illalla.
Ei toivoakaan, että reissaamisen jälkeen olisi kyennyt esimerkiksi purkamaan tavaroita. Söimme valmispizzan iltapalaksi - se oli huomattavasti maukkaampi kuin Heathrown kallis ravintelimuona - ja menimme aikaisin nukkumaan.
No comments:
Post a Comment