01/03/2009

Monta päivää

Keskiviikkona ja torstaina aamupäivät olivat pitkiä ja tyhjiä, ja hurahtivat ohi viuh vain ilman, että sain tehtyä mitään järkevää (koska fanficcia ei todellakaan lasketa järkeväksi). Keskiviikkoiltana oli YS, kuten aina. Pacius-konserttiin tuleva Vuoren tilausteos alkoi avautua ihan eri tavalla, kun meillä oli ekaa kertaa pianisti mukana. Torstaina kiivettiin, tai ainakin yritettiin. Aika onnetonta oli.

Perjantaina oli viimeinen fonetiikan harjoituskurssin tapaaminen. Tällä kertaa ei opeteltu uusia äänteitä, vaan esiteltiin projekteja. Englanniksi esitelmöinninhän ei pitäisi olla minulle mikään ongelma, koska englanti on ainoa vieras kieli, mitä oikeasti voin väittää osaavani. Sitten kesken lauseen tietenkin yhtäkkiä tajuan, että ei hitto, olen tässä luokan edessä, mitähän ihmettä tässä oikein selitän, äh, ja lupaavan sujuvasti alkanut selostus etiopialaisesta kirjoitusjärjestelmästä menee yhtäkkiä sekavaksi mökellykseksi, josta varmasti kukaan ei saa mitään selvää. Ärsyttävää, gh. Saatiinpa kuitenkin pois alta tuo. Oli myös kiintoisaa kuulla muiden ryhmien kokemuksia. Aika lailla kaikilla oli ollut valtavia ongelmia vokaalien kanssa, ja sanarajojen erottelu kielestä, jota ei ymmärrä, oli ymmärrettävästi myöskin tuottanut ongelmia. Melkein harmittaa, että tuo kurssi on nyt ohi, se oli niin hillittömän hilpeä. Nyt pitäisi keksiä jotain sisältöä 4. periodiin, koska toistaiseksi se näyttää kovin, kovin tyhjältä.

Lauantai oli jokseenkin tylsä, vaikka oli siinä hyviäkin puolia. Raahauduin puoliltapäivin konsalle, mikä oli nostalginen elämys sinänsä. Siellä tapasin kolme wanhaa stadialaista tuttua, ja pidimme kvartettitreenit illan keikkaa varten. Käsittämättömästi oli sellainen olo, kuin ei olisi käynyt konsalla moneen vuoteen, vaikka oikeasti valmistuin vuosi sitten keväällä. Hämmentävää. Soiteltuamme oli edessä ajantappoa, jota harjoitimme nostalgista linjaa jatkaen ravintola Meritähdessä sekä Ruoholahden kauppakeskuksen mahtavassa jätskikahvilassa. Oli leppoisaa ja kotoisaa, ja kiva päästä vaihtamaan kuulumisia hyvin samantapaisessa elämäntilanteessa olevien tuttujen kanssa. Viiden maissa siirryimme Marina Congress Centeriin, missä oli päivän eka keikka, taustamusaa kvartetilla Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan vuosijuhlissa. Ekan settimme pääsimme soittamaan aika lailla ajoissa, noin 18.20. Sen ja tokan setin väliin oli ilmoitettu noin kahden tunnin tauko. Siispä taas odoteltiin. Tokan setin piti alkaa 21.15 ja kestää puoli tuntia. Loppujen lopuksi pääsimme aloittamaan 21.50 ja soitimme noin vartin. Hiphei.

KY:n keikalta siirryin Vanhalle, missä oli vuorossa illan toinen keikka, vanhoja tansseja Metsäylioppilaiden vuosijuhlissa YSSOn riveissä. Tämän keikan arvioitu alkamisaika oli 23.15, todellinen aloitusaika reippaasti puolenyön jälkeen. Ekan setin soitettuamme pidimme tauon. Tauon jälkeen olimme ehtineet soittaa yhden valssin, kun järjestäjätaho tuli ilmoittamaan, että nyt ollaan niin pahasti myöhässä aikataulusta, että voisittekin itse asiassa jo lopettaa. Ei sitten ollut tajunnut sanoa tätä ennen kuin lähdimme tauolle. Bläh. Kotona olin loppujen lopuksi joskus vähän kahden jälkeen. Ei maailman rentouttavin lauantai tämä.

No comments: