Pateettinen ja puolivokaaleja

Viimeinen fonetiikan luento sisälsi approksimantteja/puolivokaaleja sekä palatalisaation ja labialisaation. Päätin taas vaihteeksi suorittaa henkisen hajoamisen, kun jostain käsittämättömästä syystä palatalisoitu l osoittautui minulle mahdottomaksi. Ei sen pitäisi olla, kun englantia puhuessani kuitenkin kyseisen äänteen kykenen tuottamaan. Vaihteeksi vaan taas loistin negatiivisen itsesuggestion kyvylläni - kun äänne ei parilla ekalla yrittämällä onnistunut, olin niin vakuuttunut, etten vaan kykene, että en sitten kyennytkään. Grah. Tämän kurssin tentti pelottaa minua siinä määrin, että puolittain harkitsen, pitäisikö vaan jättää väliin. En minä niitä opintopisteitä mihinkään tarvitse, kurssin olennaisin sisältö kuitenkin on ollut, että olen oppinut edes joitain uusia äänteitä (kuten puolisuppean ja puoliväljän e:n eron).

Fonetiikan jälkeen tapoin aikaa kahvilla ja shoppaillen, kunnes oli aika lastautua muun YS:n kanssa bussiin, joka kuljetti meidät Järvenpäähän keikalle. Vuorossa siis syksyn pääkonserteista ensimmäinen, ohjelmassa Brahmsin Traaginen alkusoitto, Englundin Pianokonsertto sekä Tshaikovskin Pateettinen (6.) sinfonia. Lämmittelyn jälkeen tuli niin kiire hankkia ruokaa ja vaihtaa vaatteet, että konsertti alkoi ihan yhtäkkiä, ja Brahms meni lähinnä ihmetellessä, että häh, mitähän tässä nyt oikein soittelen. Vaati ihan liikaa keskittymistä ylipäänsä pitää silmät oikealla rivillä nuotissa. Englund sitten sujui jo paremmin, ja väliajan jälkeen Tshaikovski oli juuri niin ihana, surullinen ja raskas (sekä henkisesti että fyysisesti) kuin sen kuuluukin olla. Oi.