Sadesää on ongelmallinen luolaharrastuksen kannalta, koska monet paikat tulvivat. Toisaalta olimme jo pitkään haaveilleet OFD I:n näkemisestä tulvaoloissa. Päätimmekin tehdä lyhyen kuvaus- ja katselureissun Ykköseen. Steve antoi meille kyydin sisäänkäynnin lähelle, jottemme joutuisi tarpomaan sateessa.
Vettä valui sisäänkäynnille niin vuolaasti, että kun yritin saada luukkua auki ja takaisin lukkoon, kastuin aivan läpimäräksi. Jo sisäänkäynnin lähistöllä luola näytti erilaiselta kuin yleensä. Vettä virtasi paikoissa, missä edellisellä reissulla ei ollut pienintäkään puroa. Päävirran ääni kuului kauas ja oli hurjan voimakas. Kun pääsimme Pluto's Bathin takana olevalle joen osalle, saimme varmuuden siitä, että vesi todella oli korkeammalla kuin mitä olimme koskaan nähneet. Tunnelin reunoille oli kasaantunut vaahtoa. Valokuvien ottaminen oli vaikeaa, koska ilma oli täynnä pisaroita ja vesihöyryä.Jatkoimme eteenpäin the Stepille, missä yleensä tarkastetaan veden korkeus vertaamalla sitä tiettyyn kiviaskelmaan. Tällä kertaa koko askelmasta ei näkynyt vilaustakaan, vaan sitä peitti ainakin puoli metriä valkoisena kuohuvaa vettä. Melu oli korviahuumaava. Kokeilimme uittaa jalkojamme vedessä, ja sen voima oli hurja. Tuollaiseen virtaan astuminen olisi itsemurhaa.
Käännyimme ympäri, ja palailimme takaisin hiljakseen, sivukäytäviä tutkien. Harkitsimme, koittaisimmeko löytää tiemme kuivan Dug Outin läpi vaijeripoikkareille, mistä olisi hyvät näköalat, mutta koska olimme aika epävarmoja reitistä ja Mirin silmälasit niin huurussa ettei hän nähnyt mitään, jätimme tällä kertaa väliin.
Ulkona satoi edelleen, mutta oli myös varsin lämmintä - tuntuma oli trooppinen. Lähdimme kohti majaa tietä pitkin, koska yleensä käytetty metsäpolku oli yltä päältä liukkaassa mudassa. Emme olleet vielä kovin pitkällä, kun vastaan tuli auto, joka pysähtyi. Sieltä kyseltiin, yövymmekö majalla, ja onko meillä avaimet. Osoittautui, että kyseessä oli kolmen luolasukeltajan porukka. Saimme heiltä kyydin, ja päästimme heidät sisään.
Vaihtauduttuamme puhtaisiin ja kuiviin vaatteisiin totesimme, ettei meillä ole mitään syötävää. Lähdimme siis ajelemaan. Lähipubeissa lounas oli jo ohi eikä illallista ollut vielä tarjolla, joten jatkoimme saman tien Neathiin, jätimme auton parkkiin, missä nerokkaasti minimipysäköintiaika oli 24h, ja menimme lähimpään ruokapaikkaan. Mirin seitsemän eri lihan annos oli hurja, ja vaikka oma kanapurilaiseni oli pieni, suklaakakun jälkeen oli ähky.
Jaken ja Elinan juna saapui ajallaan. Loppuillan ohjelmassa olivat perussaapumiskuviot: tavarat mökille, Tesco-reissu, ja istuskelua takkatulen ääressä juomien kera. Luolasukeltajilla oli mukanaan ihana koira, jota oli kiva rapsutella.
No comments:
Post a Comment