Biologie & angoisse

Viime maanantaina alkoivat luennot. En ollut ilmoittautunut mihinkään, koska systeemi ei sitä mahdollistanut, mutta menin silti katsomaan. Klo 8-12 bakteerien virulenssia ja patogeneesiä yliopistollisen sairaalan mikrobiologian instituutissa (jännä paikka), välissä lounas, ja 13-17 virusten patogeneesia ja emergenttejä viruksia yliopistolla. Molemmat kurssit vaikuttivat erittäin kiinnostavilta. Tutustuin myös tsekkityttöön, joka on tämän kevään vaihtarina tekemässä biologian maisteriopintoja, juuri kuten minäkin, joskin sikäli onnellisemmassa asemassa, että hänet on kirjattu oikeaan tiedekuntaan.

Tiistai ja keskiviikko olivat aamupäivien osalta identtisiä: heräsin kohtuuaikaisin huonosti nukutun yön jälkeen, ja vietin aamupäivän stressaten kurssi-ilmoittautumisongelmiani, tuijottaen inboxia vastausten toivossa, ja katsoen Stargate Atlantista, mikä ei poistanut ahdistusta. Liikkeelle lähdin paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut. Tiistaina kävin sentään hoitamassa juoksevia asioita. Postissa menestys oli ennätysmäisen huono: en ymmärtänyt minulta kysyttyjä asioita ranskaksi enkä englanniksi. Ulkomaalaisvirastossa sujui paremmin. Minulla oli kaikki tarvittavat paperit, joten oleskelulupahakemuksen pitäisi olla ojennuksessa.

Molempina päivinä oli iltapäivällä ranskaa. Paikallinen ranskan kielikeskus neuvoi kokeilemaan mahdollisimman montaa kurssia, ja valitsemaan niistä lopulliset. Kaikki kolme kokeilemaani vaikuttivat ihan kiinnostavilta. Lopulliset valinnat riippuvat myös siitä, miten biotieteiden kurssien suhteen käy.

Keskiviikkoiltana alkoi yliopistoliikunnan kiipeilykurssi. Se on nimikkeellä "perfectionnement", eli jatko/tekniikkakurssi. Tuntui hassulta kiivetä ohjatussa ryhmässä, kun edellisestä kerrasta on vuosikausia. Kiipesimme tunnin köysiseinällä, toisen boulderseinällä erilaisia ohjaajan antamia harjoituksia tehden. Köysikiipeilyn osalta koin lievän kulttuurishokin, kun kävi ilmi, että paikallisella peruskurssilla opetellaan varmistamaan solmu+sulkkari-yhdistelmällä. Parini ei ollut ikinä nähnytkään ATC:tä. Liidaaminen pelotti normaaliakin enemmän.

Illalla olisi ollut vaihtarijärjestön "aperitiivi" eli jonkinmoiset bileet, mutta päätin palata kotiin nukkumaan, koska olin aika väsynyt. Tämä oli suuri virhe. Ilman ennakkovaroitusta kämppään pelmahti lauma yhden kämppiksen kavereita, jotka lastasivat jääkaapin täyteen kaljaa, virittivät stereot ja laittoivat musan täysille. Möly ja huuto jatkui ainakin kahteen asti. Olen niin kiltti ja ujo, etten uskaltanut tehdä muuta kuin kyhjöttää huoneessani unettomana ja onnettomana. Sentään minulle seuraavana päivänä vakuuteltiin, ettei tällaisia bileitä ole kuin pari kertaa lukukaudessa.

Résumé

Koska blogini on kovasti jäljessä tosielämästä, seuraa tiivistelmä koko viime viikosta. Cours de vacancesin kolmas ja viimeinen viikko hujahti nimittäin ohi älytöntä vauhtia. Tajusin ajankulun vasta, kun keskiviikkona havaitsin, ettei minulla ollut enää puhtaita vaatteita. Juurihan minä pyykkäsin! Paitsi että päiväkirjani mukaan siitä oli jo kulunut kaksi viikkoa.

Maanantaina kävin paikallisessa yliopistoliikunnassa ilmoittautumassa laskettelun lisäksi kiipeilyn täydennyskurssille. Tiistaina eli ystävänpäivänä pelasin sulkapalloa kurssikavereiden kanssa, ja samalla porukalla kävin myös illalla teatterissa. Yoko-ni-nimisen näytelmän teema olivat tietokonepelit, ja se taisi huvittaa minua enemmän kuin kavereitani. Keskiviikko oli yksi kurjimmista päivistäni tähän asti, lähinnä kiitos maailman kurjimman asiakaspalvelijan, johon törmäsin rautatieasemalla. Yritin hakea puolihintakorttiani, mutta valokuvani ei ollut kelvannut. Hajoilin henkisesti ja sain osakseni sättimistä, ivaa ja ilkeilyä. Lopulta sain otettua passikuva-automaatilla maailman surullisimman valokuvan, joka sitten kelpasi.

Kenties viikon merkittävin tapahtuma oli muutto. Keskiviikkoiltana pakkasin tavarani, torstaina hain avaimet ja roudasin kaiken hostellilta uuteen "kotiini", Cèdresin opiskelija-asuntolaan. Ensivaikutelma oli, että olisin mieluummin jäänyt hostelliin. Keittiö oli täynnä ötököitä, jotka googlelajinmääritin keittiökoisiksi. Yleisten tilojen siisteys jätti muutenkin paljon toivomisen varaa, eivätkä käytävää täyttävät hylätyt huonekalut parantaneet vaikutelmaa. Onneksi en voinut jäädä koko illaksi murehtimaan. Meillä nimittäin oli ohjelmassa ranskankurssin viininmaistajaisretki. Maistelu tapahtui Lutry-nimisessä lähikylässä olevassa viinikellarissa, ja oli oikein mukava elämys. Vähemmän mukavaksi fiilis muuttui, kun Cèdresiin palattuani tajusin, ettei minulla ollut tyynyä eikä peittoa. Ensimmäinen yöni Lausannen kämpässäni ei siis ollut mikään menestys.

Perjantai oli Cours de vacancesin viimeinen päivä, joka sisälsi viimeiset oppitunnit sekä päättäjäisseremonian. Oli haikeaa erota ryhmästä, joka oli ihan mahtava. Onneksi iso osa porukasta oli jäämässä lukukaudeksi Lausanneen. Tällä osaporukalla jatkoimmekin päiväämme vaihto-oppilaiden tervetuliaistapahtumaan. Se alkoi koulun tarjoamalla lounaalla. Ihmiset oli jaettu pöytiin tiedekunnittain. Olin ainoa paikalle ilmaantunut biotieteiden vaihtari, joten päädyin jutustelemaan kahden laitoksen hallinnon tyypin kanssa. He olivat oikein mukavia ja ystävällisiä, vaikken kiitos tiedekuntasekaannuksen ollutkaan heidän listallaan. Ruokailun jälkeen seurasi yhteistilaisuus, jossa erinäiset järjestöt ja tahot esittäytyivät vaihtarijoukolle. Tarjolla olisi myös ollut kampuskierros, mutta en kokenut tarvitsevani sellaista. Sen sijaan suuntasin Ikeaan ostamaan välttämättömyyksiä, jotta saisin huoneestani elettävän.

Viikonlopun vietin kotona. Lauantai oli siivouspäivä. Aloitin sen siivoamalla siivouskaapin ja ostamalla lisää siivoustarpeita. Oma huoneeni alkoi tuntua mukavammalta, kun sain sen puunattua. Elämän pieniä iloja on, että voi kävellä huoneessaan sukat jalassa ilman, että ne tarttuvat tahmaiseen lattiaan. Sunnuntaina vietin aikaa tuijottaen kurssilistoja. Ilmeni pieni ongelma: en pysty ilmoittautumaan haluamilleni kursseille, enkä edes tiedä, mitä saan ja en saa opiskella. Tätä kirjoittaessa ongelma ei vieläkään ole ratkennut. Toivon mukaan huomenna tiedän jo enemmän.

Kyhjötettyäni suurimman osan viikonlopusta huoneessani päätin illalla lähteä kävelylle, ja se olikin vallan hyvä idea. Eräs asuntoni parhaista puolista on sen sijainti aivan Genevejärven vieressä. Päivän sadekuurojen jälkeen aurinko paistoi taas, ja pilvet olivat Ranskan puolella, vuorenhuippujen peittona. Maisema oli upea. Eksyin myös puolivahingossa roomalaisille raunioille. Ne olivat kiehtovat - on jotenkin vaikea tajuta, että kyseisellä paikalla on ollut suuria, hienoja rakennuksia jo yli 2000 vuotta sitten. Jatkoin rannan seurailua yliopistolle asti, ja paluumatkalla innostuin vähän hölkkäämäänkin. Lenkin lopuksi pääsin vielä ottamaan valokuvia satumaisesta auringonlaskusta.

Rästipäivitys

Bloginkirjoittelulle ei oikein riitä aikaa eikä intoa, koska tavallinen arki on samaan aikaan sekä älyttömän kiireistä että aika yksitoikkoista. Luolaretkien matkapäiväkirjaamisesta sen sijaan haluan pitää kiinni, ja sen vuoksi tässä nyt herättelen tätä netin nurkkaustani taas henkiin.

Kenties merkittävin vuodenvaihteen jälkeen tapahtunut asia on, että löysin uuden asunnon, ja muutin siihen. Asun nykyjään HKL:n työsuhdeasunnossa Töölössä. Edelleen, reilu kuukausi muuton jälkeen, yritän syöttää Reittioppaaseen osoitteeksi Kirjurinkujaa, niin tottunut olin siellä asumaan, mutta ei tässä uudessa (vielä) mitään valittamista ole: kämppä on juuri remontoitu ja erittäin siisti, ja paljon paremmalla paikalla kuin Perkkaa.

Maaliskuu meni melko lailla kokonaan koulua käydessä, sillä suoritin yliopiston pahimmaksi kurssiksikin nimitetyt Biokemian A-työt. Labrassa tuli vietettyä parhaimmillaan kymmentuntisia päiviä, mutta loppui sekin viimein, eikä loppujen lopuksi ollut lainkaan niin hajottavaa kuin olin pelännyt. Toisinaan oli jopa aika hauskaa.

A-töiden loppumisen, muuton ja syntymäpäiväni kunniaksi järjestin bileet uudessa kämpässäni. Juhlat olivat oikein oivat, ja sain myös aikaan hienoimman synttärikakun, mitä minulla on ikinä ollut. Viikkoa myöhemmin juhlittiin YS:n 85-vuotisvuosijuhlaa, ja seuraavana viikonloppuna vuorossa olikin jo Suomen luolaseuran retki Walesiin, josta seuraa tarkempi kuvaus.

Vuodesta toiseen

Minun oli tarkoitus kirjoittaa perinteinen vuodenvaihdosmärehdintä, kuten olen tehnyt siitä lähtien, kun joskus ala-asteella aloin pitää päiväkirjaa. Tänä vuonna se sitten jäi väliin, mutta paikkaanpa tilannetta edes jonkinlaisella tiivistelmällä menneestä vuodesta, ja tämän nykyisen jokseenkin onnettomasta alusta.

Vuoden 2010 keskeisiä teemoja olivat ainakin opiskelu ja luolat. Opiskelu jatkui ahkerana, ja olen edelleen tyytyväinen biotekniikkaan, koska se on niin pahuksen kiinnostavaa. Minua on tosin alkanut epäilyttää, tekeekö tälläkään paperilla yhtään mitään sitten joskus, kun sen saa käteensä. Luolia vuoteen sisältyi kahden Walesin-matkan verran, ja liityin myös South-Wales Caving Clubin jäseneksi. Lisäksi perustimme Suomeen oikean ja virallisen luolajärjestön, kun ei täällä aiemmin ole sellaista ollut. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen ollut perustamassa ry:tä, ja ensimmäinen kerta kun toimin yhdistyksen sihteerinä.

Arkeen kuuluivat opiskelun lisäksi muun muassa metrokuskeilu (ja elämäni toinen, toivottavasti viimeinen, allejääntitilanne), kiipeily (missä en pahemmin edistynyt, mutta löysin boulderoinnin), sekä neuleet (missä taisin suorittaa vuoden suurimmat urotekoni, kuten kokonaisen villapaidan neulomisen). Muita erityisesti vuoden ajalta mieleen jääneitä juttuja ovat muun muassa hilpeät kotimaanreissut Mirin kanssa kesällä sekä TAVE-kvartetin juhlakonsertti syksyllä.

Vuosi 2011 ei ole lähtenyt liikkeelle erityisen iloisesti: viikko sitten vuokranantajani soitti ja ilmoitti, että minun olisi parasta ryhtyä etsimään uutta asuntoa. Olen kovin kiintynyt tähän nykyiseen asuinpaikkaani, siitä nyt puhumattakaan, ettei minulla oikeasti olisi varaa tällaiseen asuntoon, jollei se olisi tuttujen omistama. Vaikka minulla onkin elokuun alkuun asti aikaa uuden kämpän löytämiselle, tämä paikka on jo nyt lakannut tuntumasta kodilta ja alkanut tuntua Ongelmalta. Saas nähdä, mihin oikein täältä päädyn.

Siivouskohtaus

Olin etukäteen päättänyt, että voisin viettää vapaaviikonloppuni siivoamisen ja läksyjen parissa. Lauantaina herättyäni aloin siis siivota. Ja siivosin, ja siivosin, ja siivosin vähän lisää, nukuin välissä, ja jatkoin sunnuntaina melkein seitsemään saakka. Olisin varmaan jatkanut pidempäänkin, jollei Miri olisi piipahtanut kokkaamassa ja kahvilla. Enpä muista, milloin viimeksi olisin kokenut näin älytöntä siivoushulluuskohtausta. Teki mieli siivota ihan kaikki, ja aika suuren osan kämpästäni putsasinkin. Se, että löysin lauantai-iltana larppikrääsäkoristani pari kuollutta vyöihrakuoriaista kyllä lisäsi intoa kummasti - sen enempää niitä ei onneksi mistään löytynyt. On se vaan älytöntä, miten paljon siivottavaa näinkin pienessä asunnossa on. Vieläkin jäi monta kaappia ja nurkkaa käymättä läpi. Koska siivoilu söi niin hurjasti aikaa, tuli melkein kiire saada fyssan laskarit tehtyä sunnuntai-iltana. Niissä laskettiin muun muassa kuusitassuisen metsäkoneen maahan aiheuttama paine ja Kokki Nelosen taikinavatkaimen teho. Ensi viikolla päästään selvittämään Mansikin tilavuus.

Levoton viikonloppu

Ei pahemmin ehtinyt rentoutua viikonloppunakaan. Lauantai sisälsi kaksi keikkaa, Scapegoat-näytöksen sekä YS-keikan. Scapegoat alkaa jo sujua aika rutiinilla, paitsi että Pitkän Biisin improvisointi tuntuu menevän kerta kerralta huonommin - jotenkin vain osun aina ääniin, jotka eivät alkuunkaan sovi sävellajiin tai ylipäänsä biisiin. Esitys loppui noin 16.10, minkä jälkeen minä ja Joanna (Scapegoat-sellistit ja YS:n etupultti) hankkiuduimme Ruoholahteen niin nopsasti kuin mahdollista. YS:n lämmittely Sulasolin gaalakonserttia varten alkoi kello 17.10. Keikalla soitettiin Sibeliuksen Karelia-sarja (tai siis, Karleia, kuten nuotissa luki, heh). Se on jotenkin niin suunnattoman herttainen teos, että sitä on kiva soittaa, vaikka sellostemma onkin enimmäkseen tylsä. Lisäksi se on ihan mahdoton korvamato, eli jää ikuisiksi ajoiksi päähän soimaan... Soittosuorituksemme ei ollut mitenkään äärettömän loistokas (oma osuuteni ehkä jotain ihan päinvastaista), mutta olisi se huonomminkin voinut mennä, eli ihan jeesh, etenkin siihen nähden, miten vähän biisiä oli harjoiteltu.

Sunnuntaina oli periaatteessa rento ohjelma: vapaata aikaa ja AOK. Ikävä kyllä oli myös hirveä kasa tekemättömiä juttuja. Suurimman osan kotona viettämästäni ajasta vei väestötieteen tehtävä, jossa piti vertailla eri maiden kokonaishedelmällisyyslukuja. Blergh, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta tuli se sentään lopulta tehtyä. Lisäksi jouduin soittamaan kotoa apuvoimia, kun sulake poksahti ja jätti pari sähköpistoketta ihan kuolleiksi. Ikinä en ole semmoista eläissäni vaihtanut. Uusavuton. Nyt sentään tiedän, miten se tapahtuu. AOK-kokouksessa oli kyllä leppoisaa, kuten aina, ja risotto ja sitruunapai (teletapit!) olivat nam.

Pimeys

Aamulla ulkona näytti harmaalta ja ankealta ja juuri siltä, ettei sinne tekisi mieli mennä. Sain kuitenkin vakuutettua itselleni, että en varmastikaan saisi Turussa mitään järkevää aikaan jos jumittaisin kaupungissa kauemmin. Siispä pimeyttä uhmaten raahauduin Espooseen. Siinä se päivän hyödyllinen ja tehokas osuus taisikin olla.

Tarkoitus oli, tietenkin, kuten aina, tehdä opinnäytettä ja soittaa. Molempia sain aikaan säälittävän vähän. Kiipeämäänkään ei menty kun Olmi siirsi huomiseen. Sen sijaan leivoin sipulisämpylöitä, joista tuli hyvin suuria.

Lisäksi, ihan kuin ulkona vallitseva harmaus ei riittäisi, kämppäni iso kattolamppu otti ja poksahti. Sen vaihtaminen vaatisi melkoista taiteilua jakkaralla keskellä huonetta ilman tukea, ja jos yritän sitä yksin, luultavasti pudotan ko. plafondin lasikuvun lattialle ja hajotan sen. Jokunen viikko sitten keittiöni kattovalo paloi, ja toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut ruuvaamaan siihen uutta hehkulamppua paikoilleen niin, että se tekisi mitään. Siispä asuntoni kaksi suurinta valonlähdettä on poissa pelistä. Kun ulkona alkaa ilta pimetä melko aikaisin, tulee kotona kovin pimeää. Äh.

Hengailua

Perjantaikin meni vähän tai vähän enemmänkin epämääräiseksi hengailuksi. Piti odotella Perkkaalla, kunnes Kierrätyskeskuksesta tilaamani tyypit kävivät viemässä vuodesohvan pois. Nyt on suuri tyhjä tila olohuoneessa, mikä on periaatteessa aika kivaa, mutta kyllä se pitäisi täyttää jollain. Joskus kun taas on enemmän rahaa.

Päätimme viimein liikkua keskustan suuntaan. Siellä veimme Mirin kiipeilykengät pohjattaviksi ja harhailimme halki Töölön kohti Varuste.nettiä. Matkalla eksyimme tekemään oudon ja jokseenkin ahdistavan sightseengin sairaala-alueelle. Viimein varustekauppaan löydettyämme emme keksineet juuri mitään ostettavaa, ainakaan mitään, mihin olisi ollut varaa juuri nyt, tai mitään, minkä ostotarpeesta olisi täyttä varmuutta. Sen sijaan jatkoimme harhaamista keskustaa kohti kävellen ja ruokaa etsien. Ruokapaikaksi osui ihan sattumalta Kampin Chicos. Vielä ihmeemmin täysin sattumalta sinne ilmaantui tuttuja Tampereelta. Maailma on pieni, ja Helsinki vielä pienempi.

Kiertelimme vielä jokusen kaupan löytämättä mitään, kunnes palasimme Perkkaalle. Siellä väkersin suklaa-kookosmuffinsseja hyvin sovelletulla ohjeella, ihan onnistuneesti kuitenkin. Illan viihteeksi katseltiin (viimeinkin!) kaksi vikaa osaa Galactican 2. kaudesta. Äääääh ja grrrräääh sanon minä niiden juonenkäänteistä. Blääh. Ei lupaa hyvää jatkon kannalta.

Sänky tuli taloon

Näin kamalaa unta. Olin menossa naimisiin, mutta se toimi siten, että sukulaiset olivat ilmoittaneet minulle päivämäärän, että tuolloin on häät, järkkäämme kaiken muun, hanki sinä itsellesi sulhanen. Tietenkään en onnistunut siinä, vaan olin loppujen lopuksi yksin omissa häissäni. Noloa. Alitajuntani ilmeisesti vihaa minua ja haluaa minun kehittävän ns. normaalin ihmissuhde-elämän. Yhyy.

Aamupäivän vapaat tunnit menivät vaihteeksi tutulla ADHD-vaihteella. Yritin tehdä kaikkea hyödyllistä, mutta vähän huonolla menestyksellä, kun koko ajan keksin jotain muuta, mikä myös pitäisi tehdä. Tärkein tuli kuitenkin tehtyä: äiti ja Joe käväisivät, käänsimme sohvan, siirsimme kirjahyllyn ja annoin avaimet eteenpäin.

Töissä ollessani perheeni pelasti päivän järkkäämällä asioita--jostain syystä Asko toimittaa huonekaluja vain klo 16 jälkeen, joten en mitenään pystynyt itse olemaan paikalla. Siispä äiti oli vastassa, kun uusi sänky saapui. Itse vain ajelin ja odotin jännityksellä.

Kotiin päästyäni kurkistin nukkumanurkkaukseen ja leukani putosi lattiaan. Jestas. Uusi sänky on ISO. Koska se ei ole yhtä leveä kuin useat muut tuntemani sängyt, vaikutelma ei voi johtua vain leveydestä, vaan varmasti yhtä paljon korkeudesta. Vaikkei tämä edes ole jenkkisänky, se on jostain syystä selkeästi korkeampi kuin aikaisempi. Puhumattakaan siitä, että kai se näyttää suurelta, kun se on asetettu näin pieneen tilaan. Mutta joka tapauksessa. Puh. Vau. Taitaa viedä hetken, ennenkuin totun nukkumaan tässä.

Osta hyvä sänky

Piti herätä kamalan aikaisin ja mönkiä sängystä ylös, että ehtisin aamupäivästä ostaa sängyn. Äiti oli tälläkin ostosreissulla seurana, ja oli kyllä tarpeellista, että oli mukana joku, jolla on edes jotain mielipiteitä. Oli meinaan vaikeaa. Lisäksi olin aika häkeltynyt siitä, miten älyttömiä ne hienoimmat ja kalleimmat pedit maksavat. Monta tuhatta euroa sängystä? Just joo. Onneksi halvempiakin vaihtoehtoja löytyi paljonkin. Vaikka tiesin jo etsiväni 120- tai 140-senttistä perus-runkopatjaa, oli valinta silti kovin hankala. Yrittää nyt niistä kaupan ziljoonasta sängystä pikaisella lojumisella testata, mikä oikeasti olisi mukava. Päädyin ei-ihan-halvimpaan 140cm-vaihtoehtoon. Ehkä hitusen suureellista kun kuitenkin vietän varmaan 99,9% öistäni yksin, mutta onpa sitten ainakin tilaa oikoa raajojaan ilman että ne menevät reunan yli. Ja sitten heitän hiiteen tuon vuodesohvan, jonka väritys nyt vaan ei sovi mun sisustukseen ja josta en jotenkin muutenkaan pidä. Jees.

Sänkykaupoilta Laaksolahteen syömään ja sen jälkeen töihin. Töissä totesin, että aiemmin kaksi kuukautta kestänyt kehitys tiivistyi nyt kahteen päivään: perjantaina oli "jees, on tää kyllä aika magee työ", lauantaina taas "hohhohlaalaa, olen metronajorobotti"-meininki. Kolme tuplakierrosta ja ei oikein kauheasti innostanut. Kiihdytys, jarrutus, ovet auki, ovet kiinni, kiihdytys, jarrutus, ovet auki, ovet kiinni, kiihdytys... Sentään YS-Joanna käväisi kyydissä niin oli hetken seuraa, ja töiden jälkeen taas seuraa löytyi jossain bileissä henkisiä traumoja keränneestä Tiemuksesta.

Kotivapaa

Aamupäivästä piti mennä Mirjan kanssa piknikintapaiselle, mutta tietenkin satoi kaatamalla. Kävin sitten vain aamuteellä. Jatkoin päivää pyykkäämällä, kokkaamalla ja viimein myös soittamalla, pitkästä aikaa. Viime aikoina on vaan tullut kuunneltua paljon kaikkea sekalaista. Jotenkin ihan yllätyin kun ekat äänet soitin, että niin, tästä tosiaan tulee tosi kiva ääni tästä sellostakin. Jei! Soittelin yli tunnin kaikenmoista, ei kovin tehokkaasti, mutta innolla. Jos taas saisi aikaan että alkaisi harjoitella säännöllisesti. Syksy lähestyy ihan liian vauhdilla.

Iltapäivästä Laaksolahteen, ja sieltä äidin kanssa sisustus-shoppaamaan. Tulipa käytyä ekaa kertaa kauppakeskus Jumbossa. Pidän kyllä enemmän tuosta naapurissa sijaitsevasta Sellosta. Useamman kaupan kiertelyn jälkeen löytyi niin eteiseen matto kuin olohuoneeseenkin uusi, parempi ja hienompi kuin se aiempi ikivanha ja kulunut. Itse asiassa tämä on tosi kiva. Lystiä, kun toisinaan kaupoissa vaan törmää asioihin, joista toteaa, että tämä on juuri se, mitä olen etsinyt. Muutenkin loppuilta meni kämpän sisustusta miettiessä. Minulla ei ikinä aiemmin elämässäni ole ollut mitään intoa mihinkään sisustuksen tapaiseenkaan, mutta nytpä vain kovasti on. Pelottavaa.

Koneita ja säätöä

Olin viimeinkin niin väsynyt, että nukahdin yöllä kohtalaisen äkkiä, ja kykenin heräämään aamulla ilman valtavaa tuskaa. Aamulla saapui pesukoneasentajasankari. Sillä ei ollut viittaa eikä trikoita, eikä se kyllä muutenkaan tehnyt kaikkea mitä en itse viitsi. Itse asiassa vähän päinvastoin: kun kokeiltaessa pesukone änkesi lavuaariin vettä, tyyppi totesi että "jaa, sieltä pitäisi varmaan putsata tuo hajulukko, hyvää kesän jatkoa ja heippa", ja livahti ovesta ulos. Jäin vähän suu auki katselemaan niitä putkia, kun ei minua ole kukaan tämmöisistä valistanut mitenkään. Purin kumminkin osiin lavuaarin alaiset putkilot ja jutut, ja jep, olivathan ne täynnä mitä kammottavinta nukkaa, nöftää ja mönjää. Ei ole tainnut edellinen asukas tai asukkaat niitä pahemmin putsia. Lopuksi kun pistin putkilot takaisin kasaan, havaitsin, että ne vuotavat jostain, enkä saanut tukkoon. Kiva kiva.

Vähän kiirus oli, joten piti jättää putkilot ja pesumasiina ja sännätä keskustaa kohti. Ensin hain kultani huollosta. Vau, on se nyt kiva kun ei ole niitä värjäytymiä eikä sitä hirveää halkeamalohkeamaa, näyttää ihan uudelta. Tuntuu myöskin toimivan sujuvammin ja syytä olisikin, kun muistia on niin paljon enempi. En kuitenkaan jumittunut leikkimään läppärillä, koska oli tärkeä asia tehtävänä. Konsa oli toisiksi viimeistä päivää auki ennen kesälomaa, joten alkoi olla viime hetki säätää opinnäytetyön materiaalit sisältävät DVD:t toimimaan. Ei siinä onneksi mennyt kauaa: en vain ollut tajunnut viimeistellä levyjä kun poltin ne, nyt tein sen ja nyt toimivat. Seuraavaksi pitäisi keksiä, mitäs tällä materiaalilla oikein tekisi...

Iltapäivä ja ilta menivät ajellessa. Ajelu oli paljon kivempaa kun ei ollut koomaväsynyt.

Sosialisointia ja järjestelyä

Aamupäivällä piti soittaa. Soitinkin, mutta alle tunnin. Ei tästä tule mitään tämmöisellä menolla. Opinnäytetyötäkin olen vain ajatellut kauhulla pariin kertaan, kun pitäisi jo kovasti sitä tehdä. Olen näköjään asennoitunut valmiiksi niin, että "en mä kuitenkaan jouluksi valmistu". Ei hjuva.

Käväisin opettamassa Kulosaaressa, ja sen jälkeen ravasin edes-takas viemässä selloni Perkkaalle ja itseni taas Helsinkiin, missä tapasin Maijan. Hämmentävää nähdä ihminen, jonka on viimeksi tavannut ennen joulua. Kaikennäköistä on ehtinyt siinä välissä tapahtua. Sosialisointi muistutti aluksi epäilyttävästi shoppailua: kävimme Verkkokaupassa, mistä raahasin mukaani 250 gigaa varasto- ja varmuuskopiotilaa ulkoisen kiintolevyn muodossa. Jeejee. Maijan kännykkä oli hajonnut, joten hän sitten osti uuden luurin. Olin valinta-apuna ja onnistuin hehkuttamaan simpukkapuhelimen mahtavuutta niin, että semmoisen sitten hankki. Helsingistä junalla Selloon syömään ja kahville. Yhtäkkiä kello olikin jo paljon, joten suuntasimme koteihimme. Olisi kyllä juttua riittänyt vaikka pidemmäksikin aikaa.

Vapaapäivän loppuiltani tietenkin testailin uutta lelua, eli siirtelin asioita koneilta ulkoiselle, ja samalla tuli järjesteltyä ja ihmeteltyä, mitä kaikkea koneilta löytyy. Asioiden kopiointi vanhalta PC:ltä talteen oli hirmuisen hidasta. Miettiessäni, että milläs tässä nyt sitten aikaa tappaisi, päätinkin siirtää eilen huonoon paikkaan jääneen kirjahyllyn saman tien. Ihme päähänpistosta keksin siirrellä vähän muitakin huonekaluja, joten nyt oikeastaan sänky on ainoa asia, jota en ole siirtänyt. Ei tämä järjestys vieläkään ole hyvä. Isoin ongelma tosin on viritinvahvistimen ja kajarien sijoittelu. Kaiken lisäksi ne ovat niin vanhoja ja isoja ja rumia, että haluaisin oikeastaan vaihtaa uusiin ne, vaan pitää nyt ensin katsella, mihin kaikkeen palkkarahat riittävät.

Uutta kotiin

Vapaapäivä! Jee. Osasin kerrankin ottaa sen kiireettömästi. En huolinut huonoa omaatuntoa pitkään nukkuilusta. Mielettömänä saavutuksena sain viimein kajarit kiinni viritinvahvistimeen, eikä se edes ollut vaikeaa. Tyhmää kun en aikaisemmin ollut sitä tehnyt. Kunnon äänentoistolla olikin kiva kuunnella eilen kirjastosta roudaamaani levyläjää.

Hilauduin hiljakseen Laaksolahteen, mistä sain ruokaa ja äidin mukaani kodinkoneostoksille. Olin nimittäin päättänyt ostaa pesukoneen. Ostinkin sitten. Yllättävän vaikeaa oli, kun olin vain ajatellut, että marssin johonkin ja otan halvimman, mitä on, mutta (kas kummaa) äiti oli sitä mieltä, ettei se ole kovin järkevää. En sitten ihan halvinta ottanut, vaan sen kolmanneksi halvimman... Kotiinkuljetuksen hoitaa "sankaripalvelu", joka "Sisältää asentajan ja tekee sen, mitä sinä et ehdi, tahdo tai tohdi". Pelottaa jo etukäteen.

Shoppauksen jälkeen raahasin äidin vielä kotiavuksi Perkkaalle: käänsimme sohvan. Nyt se on vastapäätä työpöytää, kajareita ja tietokonetta, niin että täällä ehkä jopa voisi järkevästi kyetä katsomaan telkkaria tai leffoja. Muuten hienoa, mutta sohvan käännön takia sen ja kirjahyllyn välissä on nyt vain parikymmentäsenttinen väli, josta pitää kulkea että pääsee sänkyyn. Kirjahylly pitäisi siirtää toiselle seinälle, mikä vaatii kaikkien kirjojen sun muun purkamista siitä ja uudelleen kasaamista. Ääh. Enpä viitsinyt enää illalla semmoiseen projektiin ryhtyä.

Kallio ja Putkilo

Kello 5.00 ei ole aika, jolloin mieluiten lauantaiaamuisin herään. Heräsinpä kuitenkin. Aikaisemminkin varmaan joudun kesän töiden vuoksi heräilemään. Aamupäivä meni vähän turhauttavissa merkeissä metrokurssilla. Ajettiin ihan pari pätkää ja vähän työnnettiin junaa toisella junalla säilytyshallin päästä päähän, mutta ne väliajat, joissa pidettiin taukoa ja odoteltiin, ja odoteltiin, ja sitten vähän odoteltiin... Huoh.

Metrosta päästyäni käväisin ostoksilla Itiksessä, tietenkin vältellen parhaani mukaan Hulluja päiviä. Viimeinkin sain ostettua verhot. Kotona taiteilin ne sitten paikoilleen. Jep, kyllä ne ovat aika kivat. Mustavalkoiset, valkoisella pohjalla mustia lehtiä, vähän kuin köynnösten varjokuvia.

Vaan sitten Miri ilmaantui ja hysteria alkoi. Emmepä kauaa ehtineet istua, kun loistoidean saaneina keräsimme kiipeilykamppeet ja hyppäsimme autoon. Kohde oli Käärmekallio, topokirjan "koulukallioksi" luokittelema, hyvin helppoja reittejä sisältävä paikka. Helppoja ja helppoja, olihan siellä tietysti se kakkoseksi luokiteltu pätkä joo, mutta sitä laskematta, yhden reitin pääsin ylös asti, greidinä huima 4. Kyllä se vaan vaikealta tuntui. Melkoisesti hämäsi kun koko seinä oli positiivinen, siitä nyt puhumattakaan, että se oli kiveä... Vitosentapaista yritin, en oikein päässyt, mutta silloin olikin jo vähän pimeämpääkin. Hyvin menee: eka kalliokiipeilyreissuni oli lumisateessa, tämä toinen sitten yöllä kuun loisteessa.

Eikä siinä vielä kaikki: ylös kiipeämisen luontevaksi jatkoksi päätimme mönkiä syvyyksiin, muuan kiintoisan geokätkön perään. Aivan käsittämätön paikka oli kyllä. Hillittömän käsittämättömän älyttömän järjettömän mielettömän magee. Sori vaan, Turku, mutta Luolavuoren luola ei kyllä ole mitään tähän verrattuna. Se tosin on paljon kauniimpi ja siistimpi, kun kerran on luonnonluola, ja haiseekin paremmalle kuin tämä epäilyttävä viemäriputkelo, tai mikä sitten olikaan. Eipä ole pitkään aikaan pelottanut niin paljoa kuin tässä putkilossa/tunnelissa kömpiessä. Enkä olisi ikinä uskonut, että tuommoisia paikkoja on olemassakaan. Äääääää. Ei voi tajuta. Wau.

Lisää metromenoa

Näin ehdottomasti hienoimman metrouneni tähän mennessä: siinä lähdimme yöajoviikon aikana kävelemään Hakaniemestä Rautatientorille tunnelissa, ja sieltä löytyikin yllättäin vaikka mitä. Oli semmoisia hienoja kiveen hakattuja temppelinraunioita, ja sitten ihan kerrostaloja, kauppoja, baareja, ihmisiä, jotka siis kaikki asuivat metrotunneliverkostossa maan alla. Jossain vaiheessa tuli joku ihme kiiretilanne, että piti äkkiä mennä junasta ulos, vaan viimein havahduin tajuamaan, että kyseessä olikin tosielämän ovikello, jota kovasti soiteltiin. Kello oli noin kaksitoista, ja ovella paikallinen remonttireiska, joka tuli katsomaan kylppärin ongelmia, muttei tehnyt mitään vielä. Harmitti vaan niin kun se uni jäi kesken eikä enää jatkunut, vaikka jatkoinkin nukkumista. Ne rauniot olivat erityisen hienoja. Uneni harvemmin ovat visuaalisesti näin vaikuttavia. Jos vaan osaisin maalata, haluaisin maalata semmoisen hienon näkymän hiekanvärisistä kiviseinistä, joihin on veistetty koristeita ja temppelin suuaukko, ja joiden ohi ajelee metrojuna.

Heräiltyäni viimein kolmen jälkeen lähdin metsästämään kenkiä. Se oli ihmeen vaikeaa. Kiersin kaikki Sellon kenkäkaupat enkä löytänyt mitään, siirryin Helsingin puolelle, ja sitten loppujen lopuksi päädyin kumminkin ostamaan mustat maiharit. Ihan samanlaiset kengät siis kuin ne, jotka olivat hajoamassa ja vaativat ostamaan uudet. Tosi luovaa. Kenkien jälkeen metsästin kopiokonetta, että saisin vuokratodistuksesta kopion ja sitten lähetettyä Kelalle ilmoituksen uusista asumisolosuhteista. Ihmeen hankalaa se oli, kun kirjastossa/postissa ei ollut, ja kello olikin jo ihan yhtäkkiä niin paljon, että opiskelijakirjasto oli kiinni. Piti sitten mennä Ruoholahteen ihan vain siksi, että saisi kopioita. Ruoholahdesta Itäkeskukseen metsästämään ruokaa. Sekin oli vaikeaa, koska näköjään siellä oli kello 21.00 jälkeen auki tasan Chicos ja ei mikään muu. Siellä siis söin päivän pääaterian.

Ajoharjoitteluporukka oli tänään vähän hiljainen, saattoi tietysti johtua väsymyksestäkin. Eipä paljoa juttu luistanut tai läppä lentänyt. Väsytti myös ihmeen paljon, ja jotenkin ajaessa koko ajan tuntui, että varmaan olen nyt unohtanut jotain, vaikka oikeastaan sujui enimmäkseen ihan hyvin.

Kaikkea mahdollista

Päivät ovat menneet. Ei oikein ole kauhean selvää kuvaa tällä hetkellä, mikä niistä oli mikäkin, mitä milloinkin tapahtui ja niin edelleen. Älyttömän väsynyt olo, ja kuitenkin sellainen, että kauheasti on asioita tekemättä. Olisin tarvinut jonkun päivän muuttolomaa, että olisin ehtinyt säätää. Tarvisin ainakin 24h lisää tunteja vuorokauteen, että ehtisin suoda kaikille elämättömyyteni suuntauksille niiden kaipaaman ajan.

Kämpästä puuttuu edelleen toimiva kunnon kattolamppu, on vain eteisessä ja keittiössä lamput ja sitten jalkalamppu. Katosta puuttuu ruuveja ja järkevä ripustussysteemi. Eipäs saatu äidin kanssa tänään ostettua lamppua millään kattoon. Kylppärissä olleen avonaisen pesukoneen poistovesiputken paikkasin tyylikkäästi ilmastointiteipillä. Ja vieläkään en tiedä, mihin tilinumeroon vesimaksuni maksan, saati sitten että olisin kertonut postille tai Kelalle tai mihinkään, että olen muuttanut. Vaan väliäkös hällä, sain sentään netin toimimaan.

Metroon olisi kiva keskittyä ihan vain. Se olisi tavallaan niin kauhean ihanaa, että olisi tuommoinen työ, joka on tavallaan magee, toisaalta kauhean selkeä ja yksinkertainen, ja ennen kaikkea homma, jota ei takuulla tarvitse viedä kotiin. Kun vuoron lopuksi jättää päivän viimeisen junansa johonkin kääntöraiteelle tai varikolle ja kävelee pois, se on sitten siinä. Kurssiin tämä nyt ei ihan vielä päde. Pitää roudailla kurssikansiota kotiin, jos vaikka ehtisi opiskella jotain. Että jos tulee 1 lk. hälytys, niin mitä tehtiin, ja miten tehdään varairroitus uudessa ja vanhassa junassa, ja miten ovi laitetaan sulkuun, ja miten korjaillaan päätypuskinta, ja mitähän kaikkea vielä.

Yliopiston eteen en ole taas oikein tehnyt mitään, paitsi siistinyt yhden artikkelin, joka oli nyt sitten ihan vihoviimeinen siitä hommasta. Ja saanut stressiä ja ahdistusta, kun tuon editointihomman ja kurssiassistenttityön minulle tarjonnut ystävällinen luennoitsijaihminen on niin kovin kiinnostunut Stadian opinnäytteeestäni/joskus tulevasta gradustani, aiheella soittotuntikieli, että sain jo jonkun sen tuttavan sähköpostinkin että sillekin voi sitten kertoa, se kun on tutkinut vähän samansuuntaisia juttuja ja apua apua ääh, en tajua milloin ehdin tehdä koko jutun eteen mitään.

Soitto sitten taasen on ihan oma onkhelmansa sekin, keskiviikon YS-treenit menivät niin koomaväsyneenä, että tuntui aika ennätysmäiseltä ja epätoivoiselta. Kahdeksantuntisen ajoharjoittelu- ja metroteoriarupeaman päälle kolme tuntia orkesteritreeneissä on kovin rankkaa. Oppilaista olen saanut yhden pidettyä säännöllisesti, toisen tunti pitäisi sopia, kolmannen kanssa en ole ollut oikeastaan missään tekemisissä sitten sen jonkun hiihtoloman vai mikäolikaan, pitäisi kai tehdä jotain tämänkin eteen. Ja huomenna pitäisi esittää Virtaperko, enpä hirveästi ole harjoitellut, mutta kyllä sen pitäisi mennä ihan kohtuullisesti kun tutkintoon niinkin paljon treenailin. Pötyähän se on väittää, etteikö metrosta tai yliopistosta olisi haittaa soittopuuhalleni. En minä tälle voi omistautua niinkuin tekevät ne, joilla ei mitään muuta ole.

...kai se olisi joskus myös kiva tavata ihmisiä, kohta toki tapaankin, kun Miri lienee parhaillaan matkalla tänne päin. Jotenkin toisaalta, olen aika inhottavan helposti onnistunut tunkemaan kaiken sosiaalisen, ihmissuhteisesta puhumattakaan, johonkin mielen syrjäiseen unohdettuun nurkkaan, joka on nimikoitu "tarpeettomaksi ja turhaksi", joka vaatisi aikaa, jota ei ole. En minä oikeastaan tarvitse ihmisiä, tai ainakin olen ihan pahuksen hyvä valehtelemaan itselleni, että näin on. Ehkä sitten seuraavassa eläm... eikun, ehkä sitten, kun taas löydän jostain elämän.

Muutosta kuvatodistein

Koska Elmo oli ovelana paennut paikalta lanittamaan ja Joe mitä ilmeisimmin aikoi nukkua pitkälle iltapäivään, muutto-operaatio jatkui kahden naisen voimin. Ajelimme äidin kanssa Pasilaan, lastasimme suurimman osan jäljellejääneestä rojusta ja veimme Perkkaalle. Välissä käväisimme Laaksolahdessa ja äiti laittoi namia appelsiinilohta. Sitten vielä vihoviimeisetkin tavarat ulos ja siivoilua Pasilassa, ja pois pois.

Kun kaikki tavarat oli saatu siirrettyä Perkkaalle, oli näky melkoisen toivoton. Ei näyttänyt asumiskelpoiselta ollenkaan. Lisäksi huomasimme kämpän putkistosysteemeissä lieviä outouksia, niinkuin sen, että ystävällinen edelinen asukki ei ollut laittanut minkäänmoista korkkia pesukoneen poistovesiputkiloon, joten nyt kun ei ole pesukonetta, lavuaariin laskettava vesi suihkuaa iloisesti ulos pitkin kaappia ja lattiaa. Pitää äkkiä hommata joku tukos siihen.

Usean tunnin ahkeran puuhastelun jälkeen ihmeesti tavarat asettuivat paikoilleen--aika vähän työtä siinä loppujen lopuksi oli. Eikä jäänyt mitään muuttolaatikoitakaan pyörimään. Onnitteluksi ja kiitokseksi viimein valmiista muuttosuorituksesta leivoin uudessa isossa keittiössäni minttusuklaakakun, ja äidin poistuttua testasin kylpyammeen. Oikein hyvin toimii, vaikka siinä onkin hyvin asiallisen oloisesti jeesusteipillä korjattu putki.

Lämä on

Metrossakin voi angstata. Varsin täysivaltaisestikin vielä. Taustalla taisivat olla vähän lyhyet unet ja aikainen aamuherätys, outo ajotilanne, kun meillä olikin kaksi vaunuparia, ja viisi harjoittelijaa kolmen sijaan, ja ennen kaikkea ajo-opettaja, joka opetti jarruttamaan ihan eri tavalla kuin mihin olin jo ehtinyt tottua, ja oli vähän turhan suorasanainen... Hajoilin sitten siihen, ja hävetti, näinpä nopsasti annan kurssikavereille kumman kuvan itsestäni. Tämä on vaan näitä luonnevikojani, että kun saamani kritiikin määrä ylittää jonkun kriittisen tason, pääni lukkiutuu "olen paska, en osaa mitään" -asentoon, minkä jälkeen en kykene enää ottamaan vastaan mitään informaatiota. Taisi olla eka kerta kun ajoharjoittelun loputtua olin pelkästään helpottunut siitä, että loppuipa viimein ja pääsee pois. Yhyy.

Metroharjoittelun jälkeen piti jatkaa muuttelua, mutta muuttojoukot vain viipyivät. Molmi oli nukkunut pommiin (mikä on aika lahjakasta, kun sovittu aloitteluaika oli 16.30) ja Jeo suunnannutkin juuri siihen aikaan leffaan. Sittenkin kun viimein päästiin puuhaamaan, asiat mättivät monella suunnalla. Loppujen lopuksi tavaraa kyllä siirtyi, mutta esimerkiksi huonekalujen kasaamisesta ei sitten ollut toivoa, kun porukat unohtivat tarvittavat ruuvit ja meisselit kaikki Pasilaan, eikä enää viitsitty hakea. Siitä puhumattakaan, että kiitos koiran, joka oli tehnyt tarpeensa keskelle pihatietä, on uutukaisen kämppäni lattialla kauniissa kaaressa koiranpaskaisia kengänjälkiä. Kellon lähestyessä yötä totesin, että olkoon, ja suuntasin muiden kanssa Laaksolahteen yöksi. Jos nyt huomenna saataisiin tämä pahuksen operaatio loppuun. Ainaskin sentään Laaksolahdessa oli lystiä, kun katseltiin höhlää Bondia telkkarista ja naurettiin vähän kaikelle.

Muutost

Kuten edellisestä käy ilmi, aloitin päiväni geokätköilemällä. Kävin etsimässä aiemmin jäässä olleen kätkön Pasilan junaraiteiden väliin jäävältä jänskältä kalliopaikalta, ja tipautin sinne toissapäivänä löytämäni matkaötökän. Sitten siirryin konsalle ja pikkoloselloilemaan. Sitä sentään siedän katsella, koska se ei niin suoranaisesti liity tutkintotraumoihin. Pikkolotunnin jälkeen oli kolme tuntia tyhjää, ja kun olin vakaasti päättänyt, että en tod aio harjotella piste, niin sitten oli vaan kauheita ongelmia saada se aika kulumaan. Yritin muun muassa etsiä yhtä Ruoholahdessa olevaa kätköä, mutta vaikka löysin paikan, itse purkkia en niin millään. Pahuksen ärsyttävää tuommoinen palloilu. Jossain vaiheessa alkoi väsyttää, ja ei edes oikein voinut kunnolla lojua missään, kun kumminkin oli pakko pysytellä konsalla kolmeen asti. Silloin tuli oppilas. Oli ihan jees tunti. Sen jälkeen piti olla toinenkin, mutta sepäs peruuntuikin.

Palasin siis Pasilaan ja pakkauspuuhiin. Iltasella saapuivat äiti ja Joe auttelemaan roudauksessa. Ajeltiin Perkkaalle ihmettelemään, että missäs se asunto täällä on ja miltäs se näyttää. Löytyihän se, ja wau! Oi. Keittiö oli paljon isompi kuin muistin, valtava kun vertaa Pasilan vastaavaan, joka sentään on kolmen ihmisen käytössä. Muutenkin 34 neliötä tuntui ruhtinaallisen valtavalta tilamäärältä--etenkin kun se on kaikki ihan vain minun käytössäni. Ja siellä on kylpyamme. Tänään ei kannettu enempää kuin tuo yksi autolastillinen, eli aika vähän. Yöksi kuitenkin vielä Pasilaan.