Sokeria, sormi ja bionörttäystä

Viime viikonloppua kuvaa parhaiten sana "sokerihumala". Lauantaina käväisin aamulla kiipimässä. Luolapuuhat eivät olleet tehneet minusta siinä yhtään taitavampaa, ja keinotekoinen seinä tuntui todella mitäänsanomattomalta märkään kalkkikiveen verrattuna. Tämä pieni liikuntatuokio ei millään tavalla tasapainottanut muita puuhia. Kiipeilyn jälkeen nimittäin oli AOK:n kokous, jossa oli fondueta, skumppaa, suklaakakkua ja hirveä määrä karkkia. Huh. Olin juuri ja juuri ehtinyt toipua tästä sunnuntaiaamupäivään mennessä - ja silloin oli vuorossa kvartettisoittelua, missä tarjolla oli ainakin viittä eri laatua jätskiä, muffinsseja, suklaakakkua ja muuta mukavaa. Huhhuh.

Maanantaina marssin vihdoin viimein YTHS:lle näyttämään tammi-helmikuun vaihteessa murjomaani vasenta nimetöntäni, joka ei edelleenkään oikene kunnolla. Kuten olin odottanutkin, lääkärisedän näkemys oli, että noh, se on nyt tuollainen, ehkä se siitä vielä suoristuu, tai sitten ei. Sen sijaan en ollut odottanut veikkausta, että se on ehkä alunperin murtunut. Ei se nyt niin kipeä ollut. Asian todellinen laita selvinnee röntgen-kuvista. Joka tapauksessa, tämä vähän vänkyrä sormi on puhtaasti kosmeettinen haitta, koska se kuitenkin toimii ihan normaalisti. Ei kovin eeppinen kiipeilyvamma.

Bioinfossa oli eilen Unix-päivä. Tuli kerrattua kaikkea hyödyllistä, minkä olin jo ehtinyt unohtaa, ja uusiakin juttuja tuli vastaan. Tänään jatkettiin samalla linjalla, mutta geneettisemmin, eli leikittiin EMBOSS-paketin ohjelmilla. Minulla on edelleen suuria vaikeuksia suhtautua tietokoneella tapahtuvaan opiskeluun. Minusta on jotenkin omituisen ahdistavaa, kun opettaja tulee kurkkimaan olan takaa, mitä nörttäilen, ja kovin turhauttavaa, kun isohkon ryhmän on pakko edetä hitaimman mukaan. Toisaalta, on tämä ehdottomasti paljon lystimpää kuin perinteisellä luennolla istuskelu. Tuntuu käsittämättömältä, että on ihmisiä, jotka oikeasti elättävät itsensä genetiikkanördäyksellä. Kelpais kyllä mullekin.

Ruudun äärellä

Pari päivää on mennyt aika lailla aamusta iltaan näyttöä tuijottaen. Eilen alkoi bioinfon harjoitustyökurssi. Ensimmäisenä päivänä lähinnä pläräsimme PubMedia ja Ensemblia (Hauskinta jälkimmäisessä on katsella, minkä kaikkien elukoiden genomit on sekvensoitu. Lisähauskuutta saa viemällä hiiren kunkin elikon kuvan päälle sen omalla sivulla). Tämä tuntui hieman turhalta, koska en usko oppineeni kovinkaan montaa asiaa, mitä en olisi itse saanut selville tarkastelemalla sivuja hetken aikaa. Tänään oli jo paljon hyödyllisempi päivä: tutustuimme tilastodatan käsittelyyn SPSS:llä. Ei siitä yhdessä päivässä kauhean kattavaa kuvaa toki saanut, mutta nyt olen sentään edes kokeillut kyseistä ohjelmaa.

Kotia kohti palaillessani olen molempina päivinä kuvitellut tekeväni vielä jotain, mutta jotenkin mystisesti olen vain jämähtänyt läppärin taa, ja viettänyt käytännössä koko illan siinä saamatta aikaan yhtään mitään. Olen katsellut paljon luolakuvia sekä höpissyt luolista irkissä, satunnaissurffaillut, ja lukenut huonoa ficciä, koska en jaksa kirjoittaa itse. Tänään päivän suurin aikaansaannos taisi olla muutaman hankalan keskustelun käyminen ilman henkistä hajoamista. Kyllä tämä jo alkaa kovasti arjelta taas tuntua.

Är ja mur

Tästäpä olen tullut aiemminkin rutisseeksi, mutta vittusaatana minä vihaan ja inhoan kaiken maailman tärkeitä kaavakkeita, joihin tarvitsee ihmisten nimikirjoituksia, joiden perässä sitten joutuu juoksentelemaan. Piti nimittäin ilmoittautua soittotutkintoon, että sen joskus saan tehtyä. Ilmoittautuminen tietenkin tapahtuu semmoisella penteleen lippulappusella, ja sen oli tapahduttava nimenomaan tänään torstaina, koska perjantaina olisi viimeinen palautuspäivä, mutta silloin en ajatellut konsalla olla. Sain heti konsalle saavuttuani harjoitusluokan, mutten mitenkään kyennyt keskittymään soittamiseen, kun oli näin tärkeä hoitamaton asia. Siispä lähdin pyydystämään nimikirjoitusta tärkeään paperiini. Olin ylen iloinen saatuani Tapanin kiinni ja nimen lappuun, paitsi että se ei riittänytkään, vaan jouduin pyydystämään vielä toisenkin sello-opettajan, jotta lappunen olisi palautuskelpoinen. Siihen se harjoitteluaika hävisikin, ja sitten ärsytti niin järjettömästi taas. Olen ihan varma, että tämmöisen voisi hoitaa niin monella järkevämmälläkin tavalla. Räyh. Grr.

Lapun kanssa juoksentelun jälkeen seuraava haaste oli oppilas Kulosaaressa. Siitäkin jotenkin selvisin, ja siitä suunta kävi vain ylöspäin, eli kiipeämään siis. Tuli taas Tapanilassa tapeltua ihan tosissaan monen haastavammanpuoleisen reitin kanssa. Iloisena yllätyksenä kävi niin, että Elmo yllytti minut kiipeämään yhtä aiemmin "äh, ei tätä kannata edes yrittää"-greidiseksi todettua reittiä, ja aikani tapeltuani selvitin sen ylös asti. Paha vaan, ettei sen virallista greidiä kerrota missään. 6+ luultavasti.

Kiipeilyn jälkeen väsäsin iltapalaksi teeleipiä, eksyin jutustelemaan metrokurssikaverin kanssa irkissä, ja grääh. Yhtäkkiä ilmaantui käsittämätön tietotekniikkaongelma. Ihmettelin ja pähkäsin ja ihmettelin lisää, jaoin ongelmani Ranskaankin, mutta eipä ratkennut. Olin jo heittämässä hanskoja tiskiin, kun viimein sainkin googlattua ratkaisun. Loistavaa. Tulee aina niin tyytyväinen olo, kun saa itse ongelmia ratkottua. Jee. (Jos se nyt jotakuta kiinnostaa, ongelma oli, että joka kerta kun yritin avata Terminalissa uuden shellin, se avasi saman tien ssh-yhteyden ja vielä ihan omituiseen suuntaankin. Ratkaisu löytyi täältä.)

Vauhtivapaa

Viikon ainoa vapaapäivä oli kohtalaisen vauhdikas ja puuhakas sekä tekemisen että päänsisällön tasolla. Aamupäivästä suuntasin keskustaan ja vihoviimein sain vietyä selloni huoltoon. Perusputsaus, uudet kielet ja uusi talla. Raukkaparka on kaivannut niitä jo varmaan pari vuotta, ja nyt vasta. Sitten kun saan takaisin sen, pitäisi alkaa vimmattu harjoittelu. Jotenkin tuo huoltoon vienti ahdisti ja pelotti, ei pelkästään siksi, että pitää luopua soittimestaan hetkeksi, vaan myös siksi, että olen ihan saapastyhmä kaiken välineurheilun suhteen mitä soittimiin tulee, ja jotenkin soitinkorjaajat tuntuvat poikkeuksetta minusta katselevan minua töykeästi nenänvarttaan pitkin... Oli siis suuri voitto että sain tämän tehtyä.

Sellosta erottuani kulutin tuntikaupalla kiertelemällä kauppoja, muun muassa UFFeja saamani Ropecon-puvustusvision perässä. Monena vuonna olen haaveksinut, että jos oikeasti cosplay-henkisesti valkkaisi jonkun hahmon jostain lempisarjastaan ja yrittäisi näyttää siltä. Nytpä taidan oikeasti yrittää. Lisäksi kävin ostamassa omppukaupasta näppäimistön, ja syömässä hyvää ruokaa ja vielä parempaa jälkiruokaa, vapaapäivän kunniaksi.

Aikani pyörittyäni asetuin viimein aloilleni Kinopalatsin teatteriin 7, riville 7, paikalle 7 (mystistä numeromagiaa...) katselemaan viitos-Potter-leffaa. Siitä jäi jotenkin epämääräisen tyytymätön olo. Jotenkin tyyli tuntui vähän epäyhtenäiseltä, ja musiikki oli ihan plääh, "lapsi"-näyttelijät alkavat näyttää auttamatta liian vanhoilta, ja onhan se selvä, että kun kirja on ihan älyttömän pitkä, sen tiivistämisen tulos on vähän poukkoilevan oloinen.

Poukkoileva oli myös mieliala kun pääsin leffasta. Siihen saakka olin ollut ihan iloisilla mielin, mutta teatterista ulos käveltyäni iski joku älytön melankolia. Tai ehkä se vaan oli nälkä--päästyäni kotiin ja saatuani ruokaa kaivauduin ylös synkistä mietteistä ja siirryin tavanomaiseen hyperimpään meininkiin. Tulinpa sitten muun muassa tilanneeksi kertakäyttöisiä värillisiä piilareita, jotka väittävät näkyvänsä tummissakin silmissä. Vähäsen epäilen, mutta sehän nähdään sitten. Testasin myös läppärin käyttöä pöytäkoneen korvikkeena kun on erillinen näyttö, hiiri ja näppis. Hyvin toimi. Vinkeetä.

Koomantai

Vaikka viikonloppu oli "viikonloppu", maanantai oli kyllä varsin maanantai. Aamupäivällä pääsin liikkeelle, kävin konsalla tarkastamassa talon aukioloajat ja sitten astelin läppärini kanssa Humaciin. Pitkään olin jo tässä pohtinut, että pitäisi viedä huoltoon, nyt sain viimein sen tehtyä. Vähän pelotti ja jäi orpo olo kun jätin kultani vieraiden kätösiin. Mikään ihmeellinen suururakka ei edes ollut kyseessä, vain topcasen vaihto säröilevän ja värjääntyneen rannetason ja töykkivän trackpadin takia, sekä muistin lisäys, kun sitä alunperin oli niin kovin vähän. Gigaa olin ajatellut, mutta kun ehdottivat kahta, niin totesin, että mikäpäs siinä, laitetaan sitten. Lupasi että on valmis ennen juhannusta.

Olin ehtinyt pari kierrosta ajaa töissä kun soittelivat jo, että nyt olisi MacBook valmis. Sepä olikin työpäivän paras hetki, muuten oli aika glääh. Väsymys asettui tasolle "pudotan lattialle kaiken, mitä yritän pitää kädessäni". Se on aina yhtä kivaa, ainakin muiden ihmisten mielestä. Onneksi pidän junan avaimia ketjulla housuissa kiinni, että ne ainakin olivat turvassa. Viimeiset puolitoista tuntia pendelijunaa risalla junalla, joka koko ajan valitti "luistoa" ilman mitään oikeaa syytä, olivat pahuksen hajottavia. Työstä on selvästi alkanut uutuuden ja metrouden viehätys haihtua, ja sen puuduttavuus ja toistavuus iskeytyä tajuntaan.

Sosialisointia ja järjestelyä

Aamupäivällä piti soittaa. Soitinkin, mutta alle tunnin. Ei tästä tule mitään tämmöisellä menolla. Opinnäytetyötäkin olen vain ajatellut kauhulla pariin kertaan, kun pitäisi jo kovasti sitä tehdä. Olen näköjään asennoitunut valmiiksi niin, että "en mä kuitenkaan jouluksi valmistu". Ei hjuva.

Käväisin opettamassa Kulosaaressa, ja sen jälkeen ravasin edes-takas viemässä selloni Perkkaalle ja itseni taas Helsinkiin, missä tapasin Maijan. Hämmentävää nähdä ihminen, jonka on viimeksi tavannut ennen joulua. Kaikennäköistä on ehtinyt siinä välissä tapahtua. Sosialisointi muistutti aluksi epäilyttävästi shoppailua: kävimme Verkkokaupassa, mistä raahasin mukaani 250 gigaa varasto- ja varmuuskopiotilaa ulkoisen kiintolevyn muodossa. Jeejee. Maijan kännykkä oli hajonnut, joten hän sitten osti uuden luurin. Olin valinta-apuna ja onnistuin hehkuttamaan simpukkapuhelimen mahtavuutta niin, että semmoisen sitten hankki. Helsingistä junalla Selloon syömään ja kahville. Yhtäkkiä kello olikin jo paljon, joten suuntasimme koteihimme. Olisi kyllä juttua riittänyt vaikka pidemmäksikin aikaa.

Vapaapäivän loppuiltani tietenkin testailin uutta lelua, eli siirtelin asioita koneilta ulkoiselle, ja samalla tuli järjesteltyä ja ihmeteltyä, mitä kaikkea koneilta löytyy. Asioiden kopiointi vanhalta PC:ltä talteen oli hirmuisen hidasta. Miettiessäni, että milläs tässä nyt sitten aikaa tappaisi, päätinkin siirtää eilen huonoon paikkaan jääneen kirjahyllyn saman tien. Ihme päähänpistosta keksin siirrellä vähän muitakin huonekaluja, joten nyt oikeastaan sänky on ainoa asia, jota en ole siirtänyt. Ei tämä järjestys vieläkään ole hyvä. Isoin ongelma tosin on viritinvahvistimen ja kajarien sijoittelu. Kaiken lisäksi ne ovat niin vanhoja ja isoja ja rumia, että haluaisin oikeastaan vaihtaa uusiin ne, vaan pitää nyt ensin katsella, mihin kaikkeen palkkarahat riittävät.

Grrrrrrrrrh ja hip

Kun ehdin jo tottua iltatyöläisen päivärytmiin, en millään saanut unta ajoissa, joten kun herätys oli aikaisin, ei tullut nukuttua tarpeeksi. Sehän sitten näkyi kärttyisyytenä. Aamun avanneet kvartettitreenit menivät ihan koomassa. Niiden jälkeen olin ajatellut mennä rikkinäisen HomePNA-vempeleen kanssa verkkokauppaan, mutta tajusin unohtaneeni kuitin kotiin. Yritin mennä harjoittelemaan, mutta joku pääsykoeharjoittelija tuli heittämään minut luokasta ulos--juuri siihen luokkaan sen nimenomaan oli pakko päästä, vaikka koko muu harjoitusluokkakäytävä oli tyhjää täysi. Vitutti niin ankarasti, että totesin, että perkele, en sitten soita.

Istuskelin kahviossa, kunnes paikalle saapuivat tarvittavat henkilöt, että saatiin säädettyä kvartettisoitosta tulevat opintoviikot. Tuleekin neljä opintopistettä, yksi enemmän kuin odotin. Kiva. Sitten kipaisin kohti kotia hakemaan sitä pahuksen kuittia. Paluumatkalla kumminkin tulin toisiin ajatuksiin koko jutun suhteen: jos menisin Verkkokauppaan, ne kumminkin sanoisivat taas, että "eeeehei me tällaiselle mitään tehdä, ota kuule valmistajaan yhteyttä". Menin siis tietokoneluokkaan ja katseli valmistajan nettisivuja. Siellä oli palautusohjeet takuuhuoltoa/vaihtoa varten. Marssin sitten pääpostitaloon ja pistin menemään mokoman toimimattoman härvelin takaisinpäin. Mun tuurilla, ne löytävät sieltä sisältä jonkun pölypallon, minkä takia se ei toimi, ja lähettävät takaisin ja pyytävät maksamaan kaikki postitus- ja korjauskulut...

Rasittavan ja ärsyttävän päivän viimeinen ohjelmanumero oli oppilas Kulosaaressa. Vaikeahkoa oli yrittää valmentaa tyyppiä pop-jazz-opiston pääsykokeisiin, kun ei oikein tiedä, minkälaisia tehtäviä siellä tulee vastaan.

Päivän pelasti illan kiipeily. Vaikka aluksi tuntui, että kiipeän tavallistakin rumemmin, jotenkin kamalan kömpelösti runnoen, löytyi hiljalleen jotain osaamistakin. Illan päätteeksi nimittäin tappelin tieni yli puoleenväliin yhtä 6- reittiä. Olipas ensimmäinen kerta, kun sellaista pääsen yhtään alkua pidemmälle. Jotenkin olen ihan varma, että tuli kumminkin käytettyä vahingossa jotain, mikä ei reittiin kuulu, mutta voittajafiilis silti. Vielä kotona kylpyyn ja valkosipulipatonkia iltapalaksi, ja sain jopa viimein Salaisuuksien debriefinkin kasaan. Jee.

Työsunnuntai

Näinpäs sitä elellään känny-netin varassa, onneksi semmoinen on olemassa. Että voi tympiä tällainen, että nettini kannalta olennainen laite voi tuollain kuolla, mutta aika kuolleelta se vaan näyttää, kun ei syty power-valo vaikka on sähkötöpseli kiinni. Pahiten häirii se, että verkkokauppa.com ei enää edes myy kyseistä härveliä, ja vaikka tuossa on takuuta vielä monta kuukautta voimassa, saas nähdä, miten vaikeaksi menee, että saan asian setvittyä--ja kun olisi vähän kiire, kamalaahan se on jos ei ole kunnon nettiä, argh.

Aamulla olin epä-äitienpäivällinen ja sain siitä vähän huonon omantunnon, kun olin vähän niinkun lupaillut mennä Laaksolahteen, vaan enpäs jaksanut herätä niin aikaisin, että olisin ehtinyt. Sen sijaan nukuin pitkästä aikaa tarpeeksi, söin aamiaisen/lounaan yhdistelmän puoliltapäivin ja suuntasin töihin. Myöhäisen vuoron sunnuntai on kaikista työpäivistäni pisin, 8h 59min sekä 34min ruokatauko. Kahdeksan kierrosta rataa edes-takaisin. Harmitti, kun lätkämatsin ajan kyllä ajoin junaa, jonka radio toimi, mutta sitten kun olisi tullut radiosta Alivaltiosihteeri, minkä oikeasti olisin halunnut kuulla, oli sitten uusi juna, jonka radio vaan rätisi ja pätki. Viikon virallinen palindromikin meni ihan ohi. Päivän turhana triviana, tämmöiseen työpäivään sisältyy noin 1,6 kilometriä kävelyä, koska joka kierroksella kuski kävelee kummankin päädyn käänöllä junan päästä toiseen, mikä tällaisilla sunnuntain lyhyillä junilla on noin sadan metrin matka.

TB trainspotting

Testailinpas geokätköilyn yhteydessä, miten toimii bloggerin mobiiliversio, joka kaiken lisäksi vielä oli kännyyni ystävällisesti sisäänrakennettu. Hyvin näkyi toimivan. Kuvassa Travel Bug Winter's Viper, jonka vein Pasila train observation -kätköön.

Perjantai on paha

Perjantai oli metrokuskikurssin osalta vapaa. Soitosta se ei tietenkään sitä olisi saanut olla, mutta olipa melkein kuitenkin, vaikkei tarkoitus ollut. Nukuin kohtalaisen pitkään, menin konsalle, ja totesin, että kun harjoitusluokkatilanne on tavanomaisen kehno, niin menenpäs kotiin harjoittelemaan. Käsittämätöntä, että en vaan ikinä opi, että se ei toimi niin. Enhän mää kotona mitään saanut soitettua. Sen sijaan keskityin olemaan ahdistunut tutkinnosta ja siitä, etten ole soittanut tarpeeksi. Ei näin. Tutkintoahdistus vain on ihan omaa luokkaansa kaikkeen muuhun angstiin verrattuna. Maanantain ajattelemisesta tulee melkeinpä fyysisesti paha olo. Voi kun olisi jo tiistai.

Illalla käväisin opettamassa, ja sen jälkeen oli projektina saada aikaan hahmon bändin nettisivut huomenna alkavaan kampanjaan, ja samalla kieliteknologian läksyt, koskapa nämä ovat sama asia. Mutta kun ne pitää tehdä oikeaoppisesti CSS-muotoillen, mistä minulla ei ole mitään kokemusta, ja koska haluaisin niistä oikeasti hienot, niin eihän siitäkään valmista tullut.

Päivän saldona siis hirveästi ahdistusta ja yleistä aikaansaamattomuutta ja sen vuoksi lisää ahdistusta. Plääh.

Koppikoomausta

Humppakeikan valvominen ilmeisesti häiritsi edelleen, koska en meinannut saada niin millään unta. Tai sitten se vaan oli tätä tavallista "päässäni pyörii liikaa asioita, liika tekemättömiä juttuja, ahdistus, angst" -juttua, mikä usein estää uinumasta. Blääh. En vaan osaa nukkua, piste, ja yritän sitten syyttää siitä olosuhteita, vaikka oikeasti niissä ei olisi mitään vikaa. Nukahdin niin älyttömän myöhään, että hyvät suunnitelmat aikaisesta heräämisestä ja harjoittelemisesta jäivät haaveiksi, ja oikeasti olin koululla vasta kymmenen jälkeen.

Koko päivä menikin sitten epämääräisessä koomassa zombeillen, ei auttanut edes normaalia paljon reippaampi kahvinkulutus. Vaan tästä huolimatta taisin istua suurimman osan päivästä harjoituskopissa ja sain monta tuntia soiteltua. Tehokkuus ja keskittyneisyys vaihteli oikein hyvästä olemattomaan.

Sellomuksuilla oli tänään konsertintapainen, mutta ryhmästämme puuttui puolet, muun muassa oma oppilaani. Oli kuitenkin aivan yllättävän paljon väkeä, erinäisiä vierailevia lapsosia esiintymässäkin ja kaikkea, mikä oli ihan jännää. Vielä lapsosten jälkeen soitin hetkisen pikkoloselloa ennenkuin viimein valuin kotiin.

Puolitajuttoman mutta ahkeran soittoharjoittelun sivutoimena leikin kännykällä. Se alkaa jo olla kohtalainen läppärin hätäkorvike: onnettoman sonierkkisonin sisäänrakentaman nettiselaimen tilalle löytyi toimivampi Opera Mini, sitten on MidpSSH että voi irssiä käytellä, ja kun kyllästyy sen kömpelöyteen, voi vaihtaa luontevammin kännyn näppäimillä toimivaan jmIrc:iin. Hii. Saapi nähdä, kuinka valtaviksi saan puhelinlaskuni... Ne ovatkin olleet perinteisesti hyvin pieniä, kun en oikeastaan ikinä soita kenellekään.

Lappuset on blaah.

Suuren osan päivästäni kulutin kiroten sitä, miten paljon on vielä juttuja, jotka olisi niiiin paljon helpompi hoitaa netitse, mutta ei voi. Aamulla kävin hakemassa HKL:n terveysasemalta paperit, joissa sanotaan, että olen soveltuva metrokuskiksi terveyteni puolesta (niillä kun ei ihan mitään hävittäjälentäjän tasoisia vaatimuksia ole). Sitten piti barokkisellotunnin ja kvartetin jälkeen kipittää viemään lappuset metrovarikolle Itäkeskukseen. Jos ja kun kerran niillä terveystyypeillä kuitenkin on kaikki tiedot tietokoneella, miksi ihmeessä pitää silti juoksennella edes takaisin kaiken maailman lappusten kanssa?

Toinenkin lappunen oli, jonka kanssa piti juoksennella. Piti jättää Stadiaan tutkintoilmoittautuminen, että joskus sen II-resitaalin saisin soitettua. Tarvin siihen vastuuopettajan allekirjoituksen, joten etsiskelin Tapania koko päivän. Löysin sitten iltapäivästä pidettyäni soittotunnin oppilaalleni--ja tässä vaiheessa selvisi, ettei Tapanin nimi edes kelpaa siihen, vaan pitää olla jonkun toisen sello-open. Blääh. Miksei tuollaistakin ilmoittautumista voi tehdä netissä, kun kerran muuten useimmat Stadian kurssi-ilmoittautumiset ovat siellä... Toisaalta nuo soitto-opintojen systeemit ovat kaikkein kivikautisimmat kaikista muutenkin.

Kun kaikki lappusten kanssa juoksentelut ja soittopuuhat oli hoidettu, pyörähdin Pasilassa ja siirryin Laaksolahteen. Siellä oli leppoisaa, ja saunassakin käytiin, jee.

Väsy mutta puuhaa

Aatoksena oli mennä pitkästä aikaa ajoissa konsalle aamusta, mut eipäs siitä mitään tullut. Eivät tahdo mokomat univelat yhden yön nukkumisella kuittaantua. Ehdin sentään hetkisen soitella ennen soittotuntiani, mutten oikeen tarpeeksi enkä keskittyen.

Soittotunnilla tajusin viimein asian, jota Tapani on yrittänyt selittää pitemmän aikaa: pidän oikeasti selloa väärin. Väärässä asennossa. Olen kait tehnyt aina niin. Ei se nyt ihan kamalan iso korjaus ole mikä pitäisi tehdä, mutta kovin vaikea, sekä ajatuksena että käytännössä... Ei ole yhtään kiva tunne, kun tiedostaa tehneensä jotain väärin semmoiset 16 vuotta. Ääh. Olipas siis soittotunti.

Oman soiton pähkäilyn jälkeen siirryin opettamisen pariin, vaikka tunsin kyllä harvinaisen epäpäteväksi itseni, kun en kerta itse edes perussoittoasentoa osaa. Tunti oli harvinaisen levoton, mutta syytän kyllä siitä osittain oppilastakin, sekin oli jos mäkin olin, nii.

Olin ihan ollut varma, etten oppilaan jälkeen jaksaisi kuin hiippailla Pasilaan, mutta mystisesti jalkani kävelyttivätkin minut konsalle, harjoituskoppijonoon ja pikkoloselloa harjoittelemaan. Sehän olikin oikein hauskaa. Ja sitten sain aivan parhaan puhelinsoiton: Mirja kyseli, josko minua voisi kiinnostaa muuan piahkoin vapautuva kämppä! Ai että voisiko! Jes, jes, jes, olispas kyllä aivan loistavaa päästä yksiöön täältä solusta. Toivottavasti tämä toimii ja toteutuu.

Illalla piti vielä väkerrellä läksyjä, kun menin taas vaihteeksi ottamaan kieliteknologiaa etänä. Ihmettelinpä sitten yömyöhään jotain RST- ja XML -dokumentteja vähän huonolla menestyksellä ja ärsytti. Ääh.

Arjesta kii?

Periaatteessa tänään oli ensimmäinen lomanjälkeinen päivä, mutta käytännössä ei ollut mitään wirallista puuhaa. Yritin kuitenkin kauheasti olla järkevä ja hyödyllinen, ja melkein onnistuin. Päästyäni viimein joskus puolen päivän aikoihin liikkeelle kävin viemässä jousen korjattavaksi, taas. Korjaus kesti kymmenisen minuuttia, ja nyt sen ei pitäisi hajota ihan niin äkkiä uusiksi, hip. Suuntasin sitten konsalle harjoittelemaan. Ensin piti tosin syödä ja istua kahviossa viulistien kanssa, ja sitten kun muka olin menossa jonottamaan luokkaa, törmäsin Heleniin, joten piti jäädä kahvillekin vielä. Ihmisten reaktiot viikonlopun ylläri-turkuiluuni olivat hauskoja.

Muutaman tunnin sain soiteltua, huomenna pitäisi kyllä enemmän. Toisaalta, mikäs kiire tässä... olin kuvitellut tekeväni tutkintoni jo helmikuussa, mutta säestäjä ei ole silloin käytettävissä, joten maaliskuulle menee kumminkin. Päätinpäs ainakin, ettei Brahmsin ulkoaopettelu ehkä sittenkään ole mahdoton tehtävä.

Pyörähdin Pasilassa ja hyppäsin Laaksolahden suuntaiseen bussiin. Siellä tappelimme saadaksemme omppu-Kultani keskustelemaan Molmin PC:n kanssa, ja se toimi suurin piirtein yhtä hyvin kuin omalle (samaisen Olmin entiselle!) pöytäkoneelleni juttelu, eli hädin tuskin ollenkaan. Loppujen lopuksi sain silti rosmottua veljeltäni musakkia.

Välipäivä

Joululoma jatkaa poukkoilevan puuhakasta menoaan. Vaikka eilen jumitin hyyyvin myöhään iltaan imuroimassa lisäaskelia tanssipeliin, heräsin kohtalaisen aikaisin ja yllättävän hyperaktiivisena (heti ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen). Toisaalta, oli syytäkin, koska olin jo etukäteen päättänyt, että tänä päivänä menen ostamaan kännykän. Ekaa kertaa itte, koska aiemmat olen aina saanut lahjaksi. Ja vaikka joku nuuka järjen ääni yritti ehdotella muuta, ostin tismalleen sen mitä olin ajatellutkin, Sony-Ericssonin z610i:n, suureksi osaksi sillä perusteella, että se näyttää vaan niin siistiltä. Hih. Sitten oli tietysti kova into päästä leikkimään uudella kännyllä, joten alunperin päiväohjelmaksi suunnittelemani Tapiolassa oleilu jäi siihen välttämättömään pankkikortin hakuun jonka vuoksi siellä piti käydä. Sieltä nopsasti Laaksolahteen syömään ja ihmettelemään. On se ny sit.

Koko loppupäivää ei voinut kumminkaan vain räplätä puhelinta, kun piti siirtyä viettämään Helenin & Kimmon kihlajais/tupari/äidinsynttäri/jne -juhlantapaisia. Paikalla olivat tietenkin myös pariskunnat Olga & Jelisei (jo naimisissa olevat) sekä Mirja & Kassu. Ääh. Tuli taas hitusen syrjiö olo niiden seurassa. Tuli myös kuittailtua ankarammin kuin yleensä, heitettyä keskimääräistäkin tyhmempää läppää ja muuta. Tavallaan oli ihan helpotus kun ihmiset kohtalaisen aikaisin suuntasivat koteihinsa päin.

Itse suuntasin Pasilaan pähkäämään huomistani. Turulta näyttää. Se tarkoittaa tietenkin pakkaamista. Pakkaamisen sijaan kuitenkin iltansa saa hyvin kulutettua muun muassa etsimällä lisää tanssiaskelia ja sovittelemalla bileasustustaan. Näinpä näin, hyödyllisyys on ilomme.

24.-26.12. Nokialainen joulu

Jouluaattona hirmuisen aikaisin aamusta (=kahdeksan kieppeillä) piti lähteä liikkeelle, jotta pääsisin Mirin kyydillä Nokialle. Sieltä mummilasta löytyivätkin äiti ja veljet ja perinteinen mummilajoulu. Saunassa oli vihtoja. Jouluruoka oli juuri semmoista kuin aina, eli hyvää. Olmi ja Oje olivat hassuja, kuten tavallista. Lahjojakin oli aika paljon peräti, vaikken kyllä koe olleeni erityisen kiltti tänä vuonna. Suklaata tosin olisi saanut olla enemmän.

Lahjojen aukomisen jälkeen aattoillan viihdettä olivatkin sitten paitsi lahjoista löytyneet Elmon Powerball-ranteenvahvistin ja Joen (krhm, joltain tuntemattomalta taholta saama) Rhapsodyn cd, myös itse itselleni joululahjoma tanssimatto, jonka olin tietenkin raahannut mukaani. Ja addiktio leviää. Saatiin mummikin matolle hyppimään, mutta se ei ihan sentään innostunut, kaikki muut kyllä, enempi tai vähempi.

Joulupäivänä tietenkin nukuttiin pitkään. Serkutkin käväisivät kyläilemässä. Vaan sitten jossain vaiheessa päätin, että voisi tanssimattoilla lisää, ja sain aikaan päivän pelottavimman hetken: mystisesti läppärini näyttö näyttikin vain mustaa. Hetken ihmettelyn jälkeen mustasta hahmottui vaaleampia kohtia. Kuva oli olemassa, mutta tosi pimeä. Jos valaisi taskulampulla, pystyi näkemään melkein kunnolla. Palanut taustavalo?--ainakin paniikki ja ahdistus. Kärtin Elmoa laittamaan minulle omalle läppärilleen netin, että voin setviä asiaa tai edes rääkyä irkissä, ja samalla kokeilin sammuttaa oman koneeni. Ja sillä se alkoikin taas näyttää normaalia näyttöä. Paniikki ohi. Viritimme netin kuitenkin, muttei minun suotu roikkua siellä kovin kauaa.

Serkkujen häivyttyä saimme lojuilla hetken, kunnes lähdettiin tapaamaan lisää sukulaisia. Yllättäin päivän hauskinta seuraa tarjosi äidin serkun kolmevuotias poika. Leikittiin autoilla ja juostiin kilpaa ja muuta pöhlää. Muksut vaan ovat hassuja. Ja minulla taitaa olla hitusen villitsevä vaikutus niihin. Hihii.

Tapaninpäivällekin vielä riitti sukulointia, kun käväistiin toisen mummin luona syömässä. Sen jälkeen pakattiin auto ja suunnattiin takaisin ihmisten ilmoille. Tai no, Espooseen, ensialkuun, mutta siellä sentään on netti.

Pöh.

Sattuneesta syystä onnistuin vaihteeksi oikeasti heräämään ajoissa. Muutenkin päivä oli kohtalaisen aikaansaava, vaikka keskittymisessä olisi ollut parantamisen varaa (ihan kuin siinä joskus ei olisi). Sain kirjoitettua joululaulunuotteja koneella, kyllä tuli siistiä jälkeä. Editointipuuha ei edennyt ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt. Joululaulujen soittelu oppilaan kanssa sujui ihan ihmeen hyvin.

Vaan sitten sain Ninnin raahattua kiipimäseuraksi ja se ei sujunut hyvin. Pitäisi tajuta olla menemättä sinne torstai-iltana, samat osaavat ihmiset näkyivät siellä olevan kuin viimeksi, joten tunarointihäpeä oli ihan yhtä suurta myös. Kengätkin tuntuivat lipsuvan miten sattuu ja käsivoimia ei ollut sitäkään vähää kuin yleensä. Nihkeetä tämmönen.

Illan tehtävänä olisi opiskella huomiseen kieliteknologian tenttiin ja tehdä samaisen kurssin harjoitustehtäviä. Eipä oikein etene. Ei voi laittaa konetta kiinni ja keskittyä lukemaan kun kaikki materiaali on sähköisessä muodossa.

Palautumisyritystä

Olin jo etukäteen aivan varma siitä, että olen vikan HaUn jälkeen henkisesti hajalla, joten olin järkännyt maanantaipäiväni ihan tyhjäksi, että voisin vielä jäädä Turkuun lojumaan. Aamulla heräsin ensin Mirin iät ja ajat soineisiin herätyksiin, ja sitten joskus yhdeksän maissa tämän lähettämään tekstiviestiin niin, etten saanut unta enää. Ahdisti ja itketti edelleen. Äh. Ahdistus ilmeni muun muassa tuossa aamulla herättyäni kirjoittamassani edellisessä blogientryssä aika tehokkaasti.

Päivä meni sitten epätoivoiseen tekemisen yrittämiseen, eli oikeastaan lähinnä siihen, että odottelin Miriä palaavaksi töistä, että voitaisiin mennä syömään, kun tavalliseen tapaani en millään muuten viitsinyt. Soittelin jotain, muttei siitä oikein mitään tullut. Yritin aloittaa debriefiä, mutta aika lailla yhtä huonolla menestyksellä. Vilkuilin kieliteknologian läksyjä, mutta kun niissä oli vain juttua "ihmisen ja koneen vuorovaikutuksesta luonnollisella kielellä", ne eksyttivät koko ajan peliajatuksiin. Loppujen lopuksi huomasin kuluttaneeni varmaan suurimman osan ajastani setvimällä hirvieläinten nimiä ja niiden etymologiaa. Höö. Kieliteknologian läksyt sain sitten viimein oikeasti valmiiksi ja lähetettyä vasta, kun Miri saapui.

Kävimme Kertussa syömässä, Annakin käväisi siellä hengaamassa kanssamme. Sieltä hirmu kiirellä pois, että ehdimme "avantoon". Taina tuli mukaan. Olipas taas niin tyypillistä "Turussa tulee tehtyä outoja juttuja"-meininkiä. Vaikka ihan huijausta se oli, eihän se mikään avanto tietenkään ollut kun ei ollut jäätäkään. Saunomista ja uimista kumminkin. Totesin ihmeekseni, että siedän paremmin ulkona olemista ja kylmää kuin kuumaa saunaa. Saunakestävyyteni on ihan olematon. Sen sijaan uskaltauduin käymään päätä myöten kylmässä vedessä, eikä se ollutkaan niin kamalaa. Ei se tosin niin kivaakaan ollut, että välttämättä haluaisin jatkossa kauheasti tuommoista harrastella.

Illan ohjelmassa piti olla Liikkuvan linnan katselua, mutta iskikin sitten semmoinen inspiraatio, että halusin välttämättä kirjoittaa debriefiä. Se osoittautui ihmeen vaikeaksi, en meinannut muistaa mitään oikein. Ja saapi nyt nähdä sitten valvonko koko yön sen kanssa kun olisi kiva saada valmiiksi. Huomenna vaan on pakko palata Helsinkiin. Äääh.

Selloa vain?

Olipa taas sellismipäivä. En oikeastaan muista, milloin viimeksi tuli harjoiteltua näin paljon, vaikka taas puolet ajasta soitin vääriä juttuja. Säestysharjoituskin oli siinä välissä. Se meni videolle videokameralla, mutta sen jälkeen harjoitellessani tajusin, että hei, minähän pystyn videoimaan soittoani läppärilläkin! Hahaa, kunhan saan jotain siedettävää tallennettua, voin kiduttaa sillä muita. Ja tietystikin paljon harjoittelua vaati myös paljon harjoituskoppijonottelua, mutta se ei nykyään ole niin kurjaa kun tosiaan on läppäri ja langaton verkko. Niiden ainoa haittapuoli on, että ihmiset tapaa vähän katsella pitkään ja ihmetellä. Tämäpäs on siis helppo tapa saada nörttimainetta ilman, että edes osaa käyttää tietokonetta yhtään keskivertoa paremmin. Päivän päätteeksi oli vielä tietenkin YS-harjoitus, kuten joka keskiviikko. Soitin väärin enkä tykännyt yhtään.

Illalla irkissä idlaaminen sai aikaan epämääräistä ahdistusta, vaihteeksi ihan erilaisesta syytä kuin viime aikoina yleensä. Nimittäin sellaista, että äh, edelleenkin haluaisin opiskella kauheasti kaikkea ja tietää paljon ties mistä, mutta huonostipa olen sen suhteen edennyt. Yliopistolla en ole koko syksynä tehnyt mitään paitsi tehtävänkorjaustyötä ja sen yhden palikka-unix-kurssin. Sen siitä saa, kun päättää keskittyä soittamiseen. Ei voi ehtiä kaikkea. Välillä vaan tunnen itseni ihan tyhmäksi, enkä tykkää siitäkään yhtään.

Jossitellakseni taas: jos vain olisin ihan hirmuisen hyvä soittaja, niin ei tarvisi miettiä mitään muuta, voisin vaan olla jetset-sellisti-solisti-tähti. Paitsi että ne harjoittelee 8 tuntia päivässä. Ei onnistuisi minulta se. Tosin minulla on hieno visio yhdestä soittoprojektista, joka tavallaan jopa pitäisi toteuttaa, koska sillä saisin pari tarvitsemaani opintopistettä. Se olisi semmoinen lastenkonsertintapainen Ötökkä-teemainen juttu. Ötökkä olisi laajasti määritelty sisältämään myös hämähäkkieläimet. Konsertin ohjelmassa olisi ainakin Mehiläinen, Kimalaisen lento, joku Papillon (perhosia siis) ja sitten kaikki Tarantellat, mitä löydän. Viimeksimainitut ovat ikioma pakkomielteeni ja keräilykohteeni, kun ne vaan ovat parhaita biisejä, kun niitä voi soittaa tosi nopeasti ja ne ovat muutenkin kivoja. Jee.

Katoavaa aikaa

Eilen jäi blogi päivittämättä, mutta eipä se mitään, sen voi korvata lukemalla uudelleen toissapäiväisen--eilinen oli hyvin samanlainen. Aamupäivä Siltavuorenpenkereellä artikkeleja sörkkien, ilta Lintsillä Rekkarallia pyöritellen.

Tänään aamulla jahkailin ja torkutin kovin monesti ja pähkäilin, jaksaisinko lähteä laitokselle. Päätin, että en jaksa, vaan sen sijaan voisin vaikka soittaa, ja sitä ennen nukkua vielä vähäsen. Vaan toisin kävi. Herätyksen sijaan soikin kännykkä ihan oikeasti, ja taas vaihteeksi kuriiri toi paketteja. Tällä kertaa ei kylläkään mitään ihmeempää kuin näyttöadapterin ja paremmat kuulokkeet kamalien iPodin oheiskuulokkeiden tilalle. Niitä räpläten kumminkin aamupäivä katosi mystisesti johonkin. On se nyt hienoa kun saa läppärin näyttöön kiinni, ja luuritkin periaatteessa ovat hienot, paitsi että korvani ovat vähän liian pienet, kun eivät kuulottimet oikein kovin tukevasti pysy päässä. Voi voi.

Leikkiminen piti lopettaa, kun piti lähteä opettamaan. Tein radikaalin vedon ja pidin tunnin ilman omaa selloani, yleensä kun aina piiloudun sen taakse. Ihan kiintoisa kokeilu oli, voisi toistekin tehdä noin. Ainakin säästää vaivaa kun ei tarvi kantaa soitinta.

Olin kuvitellut jotenkin, että olisi hyvin aikaa tuon tunnin jälkeen, että voisi käydä syömässä. "Hyvin aikaa" vaan taas jotenkin ihmeesti meni siihen, että kävin ruokakaupassa ostamassa eväitä ja siten kymmenessä minuutissa pikaisesti Hesessä. Ja siten taasen Lintsille. Yllättäen olin Kiepin vaksina. Vaksina oleminen on aina sikäli tylsää, ettei saa painella nappeja, kun ei ole lupia ko. laitteeseen. Oli kuitenkin jännää päästä ihan uudelle laitteelle, ja ihmetellä niitä nappeja, joita ei saa painaa.

Ihan iltamyöhästä sain vielä ihmeen aikaansaavana lähetettyä lyhytkuvauksia niille onnettomille, jotka joutuvat minun hahmojani 1931-pelissä pelaamaan.