29.6. Via Ferrata de Videmanette

Kuvasetti

Joskus helmikuussa kirjoitin listan jutuista, jotka haluan Sveitsissä tehdä. Aivan sen kärjessä oli via ferrata, kiipeilyn lähisukulainen, jota olin halunnut päästä kokeilemaan niin kauan kuin olin lajin olemassaolosta tiennyt. Olin puhunut via-kokeilusta parin vaihtaritutun kanssa pitkään, ja kesäkuussa saimme sovittua mahdollisen päivän. Vielä viime hetkellä se uhkasi kaatua yllättäviin perumisiin ja huonoon säähän, mutta lopulta, viimeinkin, minä ja Nora nousimme 29.6. Rougemontin kylästä Videmanetten gondolihissillä ylös vian lähtöpaikalle.

Olin itse ostanut omaksi lajiin tarvittavat erikoislehmänhännät, kun omistin jo oli valjaat ja kypärän. Noralle vuokrasimme varusteet paikan päältä. Ystävällinen vuokrausjamppa ei mitenkään tarkistanut, että tiesimme, mitä olemme menossa tekemään, mutta sentään kertasi perusteet vermeiden käytöstä. Periaate on yksinkertainen, ja minulle jo luolista tuttu: kalliolla edetään seuraillen kaapelia, johon varmistukseksi klipataan häntien kaksi sulkkaria. Kaapelissa on aina vähintään yksi sulkkari kiinni, joten jos sattuu putoamaan, päätyy häntien varaan. Yleensä reitit ovat niin helppoja ja otteita niin paljon ettei kukaan tipu, ja tarkoitus onkin olla tippumatta, koska suuri osa varmistuslaitteista on kertakäyttöisiä. Lähinnä ne siis ovat olemassa, jottei kuole, jos tekee jotain tyhmää.

Le Rubli -nimiselle vuorenhuipulle nouseva Videmanetten via ferrata sisältää itse asiassa kolme reittiä. Vaikein nousee pystysuoraa seinämää, kaksi helppoa puolestaan seurailevat aluksi samaa loivaa polkua, ja jakaantuvat myöhemmin helppoon ja keskivaikeaan. Koska olimme molemmat ensikertalaisia, emme lähteneet sekoilemaan vaikealle reitille, vaan päätimme katsoa, miltä helppo tuntuu, ja valita myöhemmin, otammeko helpon vai keskivaikean lopun.

Alkuosio oli tasan niin helppo kuin vaikeusaste lupasi, lähinnä kallioisen rinteen kävelyä. Lisäksi oli polkua, jonka toisella puolella huikea maisema, ja muutamat lyhyet tikkaat - ei mitään, mitä en olisi tehnyt ilman varmistusta, jos olisi pakko. Jännittävimmässä kohdassa, josta en kyllä olisi ilman kaapelia mennyt, ylitettiin korkea pudotus sileähköä kallioseinämää vasten nojaten. Sen jälkeen reitti haarautui. Helppo jatkui edelleen polkumaisena, mutta keskivaikea lähti kapuamaan ylös pystysuoraa jyrkännettä. Onneksi Nora oli sen verran yllytyshullu että lähti kokeilemaan sitä kanssani, vaikkei ollut kiivennyt aiemmin. Vaikeustason puolesta se ei ollut mikään ongelma, koska otteita oli runsaasti: kallio oli sullottu täyteen tikasaskelmia ja metallilevyjä jalkaotteiksi, ja kiipeilygreidi sisäseinällä olisi ehkä juuri ja juuri ollut 4. Korkealla vuoren huipun tuntumassa touhu oli kuitenkin niin jännää, että tylsäksi sitä ei ainakaan voinut väittää!

Kiipeilyosuus toi meidät Rublin 2285 metrin korkeudessa sijaitsevan huipun tuntumaan. Maisemat olivat huikeat, aurinko paistoi, ja elämä hymyili! Ensimmäinen via ferrata -kokeiluni oli vastannut odotuksiani tismalleen: helppoa, itsevarmistettua kiipeilyä, jonka upeat maisemat tekivät erityisen kiintoisaksi. Ja tämä toki oli yksi harvoista helpoista reiteistä, vaikeampiakin olisi tarjolla. Huipun tuntumassa pidimme ansaitun piknik-tauon, ja palasimme alas seuraillen helpointa viaa, joka on suositeltu poistumistie. Paluumatkalla meitä tuli vastaan sankar-äijä, joka oli liikkeellä ilman mitään varusteita ja paitaa. Kukin tavallaan…

Nautittuamme kylmää juomaa vuoriravintelissa aloitimme päivän toisen liikuntasuorituksen, kävelyn vuorelta alas ja Château d'Oexin kylään. Polku kiersi ravintolan terasilipan alle. Sen varjossa jökötti kovasti vuorikauriin (Capra ibex) näköinen otus, joka oli niin lähellä meitä ja niin liikkumaton, että totesimme sen olevan täytetty. Hieman lähemmäs käveltyämme se kuitenkin otti jalat alleen ja päästi närkästyneen "tsih"-äänen, kun tulimme häiriköimään. Käsittämätöntä kyllä, kyseessä olikin ihan elävä eläin, joka ei ollut mitenkään turhan ujo turistien suhteen.

Muita jänniä elikoita emme kolmetuntisella kävelyretkellämme ikävä kyllä nähneet, vaikka kyltit kertoivat, että Pierreusen luonnonsuojelualueella, jonka läpi kuljimme, asustaa muun muassa murmeleita. Sen sijaan pääsimme leikkimään lumessa ja kulkemaan kauniiden vuoristoniittyjen halki. Suuren osan ajasta kävelimme melko jyrkkää rinnettä alamäkeen, ja laakson pohjaa lähestyessämme se alkoi tuntua jaloissa siinä määrin, että pienetkin ylämäet olivat ihanaa vaihtelua. Alhaalla kohtasimme myös soman metsäpuron, jota seurailimme. Se laski kauniina vesiputouksena suurempaan jokeen, jonka yli hauska riippusilta lopulta johdatti meidät määränpäähämme.

Au hasard

Viimeiset pari viikkoa eivät ole paria huippukohtaa lukuunottamatta olleet erityisen tapahtumarikkaat, joten tarkemman ja tylsän sepustuksen sijaan keskityn niihin kiinnostaviin kohtiin.

Kasvikurssi, jonka alunperin odotin olevan tylsä pakkopulla, muotoutui yllättäen lempikurssikseni Lausannessa. Yhdistelmä keskustelevaa oppimista, laajalti montaa alaa sivuavaa sisältöä (kemiaa, genetiikkaa, ravinto-oppia, ötököitä...) ja ajoittaisia retkiä luontoon tekivät kurssista mielenkiintoisen, vaihtelevan ja erilaisen. Kurssilla ei ollut tenttiä, vaan suoritus tapahtui kahdella pikku esitelmällä, joissa vastattiin opettajan etukäteen valitsemiin kysymyksiin. Minä vertailin ekassa esityksessäni lehtien ja muiden ruokien ravintosisältöä, ja eilen eli 1.5. pidin jälkimmäisen, omituisen esitelmäni aiheesta "miten lehdistä voitaisiin muokata energiarikkaampia, ja olisiko tämä hyvä idea".

Muista kursseista ei ole sen ihmeempää kerrottavaa. Nutrition from a genomic perspective ja Geneven systeemibiologia ovat edelleen hyvin kiintoisia. Rekombinanttiproteiinit eivät oikein inspiroi, fylogenetiikka on pirun vaikeaa, ja ranskankursseilla en koe oppivani paljoakaan. Viime aikoina on muutenkin ollut ajoittain olo, ettei kielitaitoni ole kehittynyt yhtään, ja että josko vain puhuisin englantia koko ajan, kun suurin osa ihmisistä sitäkin tajuaa, ja se vaan on niin paljon helpompaa.

Turismi- ja toimintarintamalla on ollut aika hiljaista kaverien poistuttua. Lauantaina 21.4. kävimme Cours de vacances -porukalla Art brut -museossa. Useampi ihminen oli kehunut sitä minulle etukäteen, eikä syyttä: se osoittautui jännäksi katsaukseksi luovuuden ja hulluuden rajamaille. Osa teoksista oli hienoja, osa kökköjä, osa vain ja ainoastaan aivan himmeitä. Museon jälkeen kokkasimme Noran kämpillä fajitaksia ja höpisimme syvällisiä.

Kiipeämässä olen yrittänyt käydä sen verran kuin vain mahdollista, eli Sottensin jälkeen kerran Chavornayssa yliopiston seuran kanssa ja kerran heikolla menestyksellä koulun boulderluolassa. Chavornay oli aika jees, kiipesin itävaltalaisen teräsnaisen kanssa ja tulin itsekin vaihteeksi tehneeksi vaikeampia juttuja.

Liikunnallinen kohokohta viime viikkojen sisällä oli ehdottomasti 28.4., jolloin juostiin Lausannen 20 km. En toki juossut kahtakymmentä kilsaa, vaan kymmenen, ja siitäkin kävelin pari pätkää. Loppuajaksi tuli hitusen alle 1:10, mikä oli minulle ihan ok, koska oikeasti pelkäsin, etten pääsisi lainkaan loppuun asti. Juokseminen oli ihme elämys, välillä oli kuuma, välillä kylmä, lopuksi ihan järkyttävä jano. Itse tapahtuma oli melkoinen urheilujuhla, juoksijoita yhteensä yli 19000. Hölkkääminen keskellä autotietä valtavan ihmislauman mukana, kannustavan yleisön ja musisoijien läpi, oli jotain ihan muuta kuin normilenkkini järven rannassa. Enpä ole ennen kokenut mitään vastaavaa, mutta voisin kyllä joskus toistekin!

Après Pâques

Pitkän pääsiäisloman jäkeen koulu jatkui maanantaina 16.4., eikä millään pehmeällä laskulla, vaan kahdella esitelmällä. Ensimmäiset neljä tuntia päättivät Microbes as tools in experimental biology -kurssin, ja esitelmöin yhdessä kahden muun kanssa uudesta tavasta skriinata molekyylejä, joilla voitaisiin häätää Candida albicansia. Esitys meni ihan hyvin, vaikka emme osanneetkaan vastata opettajan vaikeisiin kysymyksiin. Levottoman ja pänttäyspitoisen lounastauon jälkeen oli viimeinen Epidemiologian kurssikerta, joka sisälsi myös esitelmiä. Tällä kertaa puhuin yksin E. colin populaatiogenetiikasta. Minusta esitys oli heikoin tähän mennessä Sveitsissä pitämistäni, mutta kun yllättäen saimme jälkeenpäin arvosanat, minun oli ihan hyvä. Ensimmäiset 1.5 opintopistettä, jotka minun pitäisi takuuvarmasti saada, kurssilla kun ei ole koetta. Juhlin esitelmistä selviämistä australialaisen naapurin burgerikokkausiltamissa.

Tiistai oli ihanan erilainen koulupäivä. Se sisälsi 8 tuntia kasvibiologiaa, kaikki samaa kurssia, saman opettajan kanssa. Signal transduction in plant defense oli kurssi, jonka alunperin valitsin lähinnä koska tarvitsin lisää opintopisteitä. Se osoittautui yllättävän kiinnostavaksi. Kurssilla on vain neljä osallistujaa, paljon keskustelua sisältävät luennot ovat proffan työhuoneessa, ja lisäksi vietämme paljon aikaa ulkosalla. En tiedä kasveista juuri mitään, ja välillä hävetti olla niin tietämätön. Oli kuitenkin ihan mainiota kävellä kampusalueella ja kasvihuoneessa, kun opettaja osoitti meille milloin mitäkin lehteä, jossa on jotakin erikoista. Tunsin itseni oikeaksi vanhan ajan luonnontieteilijäksi, ja yhtäkkiä minusta alkoi tuntua, että pitäisi sittenkin suorittaa muutama lajintuntemuskurssi. Hämmentävää, millainen vaikutus hyvällä opettajalla voi olla.

Myös keskiviikkona oli kahdeksan tunnin koulupäivä, ja kaksi kursseista oli uusia. Nutrition from a genomic perspective vaikutti kiinnostavalta, Recombinant proteins puolestaan tuntui olevan paikkakurssi biotekniikan perusteista, ja siten aika turha, mutta ehkäpä se vielä kehittyy - tai sitten tarjoaa halpoja opintopisteitä. Edelliseen päivään verrattuna perinteiset luennot tuntuivat tylsiltä ja passiivisilta. Lisäksi oli ranskaa. Illalla kävin kiipeämässä yliopiston vuorikerhon kanssa, tällä kertaa Sottens-nimisessä peräkylässä, lammaslaitumen vieressä sijaitsevassa Gecko-kiipeilykeskuksessa. Vähän oli laiskaa meno parin viikon tauon jälkeen, ja liidaaminen pelotti taas ihan liikaa, kun oli vieras varmistaja.

Kouluviikon päätti systeemibiologia Genèvessä torstaina. Sain viimein selvitettyä, että yliopistolla on matkakorvaussysteemi, jonka avulla pitäisi saada rahat takaisin junalipuista. Ikävä kyllä ne junaliput pitäisi tietysti olla tallessa, ja minä tyhmä ehdin jo heittää ne pois edellisiltä viikoilta. Parempi kuitenkin edes osa kuin ei mitään.

Culture, sport & tourisme

Opintoasiat järjestyivät viimein viime viikon loppupuolella. Kävin tapaamassa opintoneuvojaa, jolle annoin listan haluamistani kursseista. Listan avulla hän sitten selvitti, sopiko kursseille mennä, ja ilmoitti minut niille. Omituinen systeemi, etenkin kun muissa tiedekunnissa opiskelevat kaverit saavat ihan itse hoitaa ilmoittautumisensa. Joka tapauksessa, kurssini näkyvät viimein paikallisessa nettisysteemissä. Helpotus on suuri. Sen sijaan lisähuolta ja ärtymystä ovat aiheuttaneet perutut kurssit: valitsemistani kursseista yksi peruuntuu varmasti, ja toisenkin kohtalo on vaakalaudalla, koska ilmoittautuneita on liian vähän. Käsittämätöntä, ettei genomiikka kiinnosta ihmisiä.

Viime viikonloppuna ehdin harrastaa niin kulttuuria, liikuntaa kuin turismiakin. Kulttuuria edusti Les Terriens -niminen esitys Théâtre Sévelinissä. Se oli hämärintä, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Periaatteessa tapahtumat sijoittuivat CERNiin, mutta näytelmä kyllä käsitteli aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Se sisälsi paljon kummallista musiikkia, akrobatiaa/tanssia ja yleistä häröilyä. Varsinaista juonta ei tuntunut ollenkaan olevan, enkä tajunnut puoliakaan puheesta, mutta arvostin intensiteettiä ja vaihtelevuutta. Minut teatteriin kutsunut Nora, joka käy katsomassa jotain vähintään kerran viikossa, oli sitä mieltä, että tämä oli yksi parhaista jutuista mitä hän on ikinä nähnyt.

Lauantaina piti olla Erasmus-vaihtarijärjestön lumikenkäilyretki, johon olin kovasti innolla lähdössä. Perjantai-iltana ilmoitettiin kuitenkin yllättäen, että retki peruuntuu juna-aikatauluongelmien takia. Olin pettynyt ja hämmentynyt. En halunnut möllöttää koko lauantaita kotona, joten lähdin boulderoimaan Crissierissä sijaitsevan Le Cube -nimiseen uuteen halliin. Paikka muistutti monella tavalla Konalan Boulderkeskusta: suuri tila keskellä teollisuusaluetta, ja paljon selkeästi merkittyjä eri tasoisia reittejä. Kiipimässä oli lisäkseni vain kourallinen ihmisiä, mikä oli hassua, koska paikka oli mielestäni erinomainen. Ehkä sijainti ja hinta verottivat väkeä. Menomatkan suoritin bussilla, mutta kotiin palasin jalkaisin. Matkaa oli noin 6,5 kilometriä, mikä tuntui melkoisen pitkältä ja hitaalta, vaikka juoksinkin osan.

Sunnuntaina olin sopinut tekeväni jotain tsekkiläisen biologikaverini kanssa. Joksikin muotoutui vierailu Sauvabelinin metsään, isoon puistoon Lausannen yläpuolella. Päivä oli upean aurinkoinen, ja puisto täynnä ihmisiä. Nousimme näkötorniin, josta oli hieno näkymä kaupungin yli. Vuoret olivat ikävä kyllä piilossa. Katsastimme myös kotieläintarhan uhanalaiset maatiaisrodut, ja yritimme löytää suklaata Chocolatierin bussipysäkiltä. Se ei onnistunut, mutta päädyimme sen sijaan Vivariumiin ihastelemaan käärmeitä, liskoja, krokotiileja ja jättihämähäkkejä. Paikka oli mainio, otukset hienoja ja söpöjäkin. Erityisesti pidin valtavista varaaneista.

Biologie & angoisse

Viime maanantaina alkoivat luennot. En ollut ilmoittautunut mihinkään, koska systeemi ei sitä mahdollistanut, mutta menin silti katsomaan. Klo 8-12 bakteerien virulenssia ja patogeneesiä yliopistollisen sairaalan mikrobiologian instituutissa (jännä paikka), välissä lounas, ja 13-17 virusten patogeneesia ja emergenttejä viruksia yliopistolla. Molemmat kurssit vaikuttivat erittäin kiinnostavilta. Tutustuin myös tsekkityttöön, joka on tämän kevään vaihtarina tekemässä biologian maisteriopintoja, juuri kuten minäkin, joskin sikäli onnellisemmassa asemassa, että hänet on kirjattu oikeaan tiedekuntaan.

Tiistai ja keskiviikko olivat aamupäivien osalta identtisiä: heräsin kohtuuaikaisin huonosti nukutun yön jälkeen, ja vietin aamupäivän stressaten kurssi-ilmoittautumisongelmiani, tuijottaen inboxia vastausten toivossa, ja katsoen Stargate Atlantista, mikä ei poistanut ahdistusta. Liikkeelle lähdin paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut. Tiistaina kävin sentään hoitamassa juoksevia asioita. Postissa menestys oli ennätysmäisen huono: en ymmärtänyt minulta kysyttyjä asioita ranskaksi enkä englanniksi. Ulkomaalaisvirastossa sujui paremmin. Minulla oli kaikki tarvittavat paperit, joten oleskelulupahakemuksen pitäisi olla ojennuksessa.

Molempina päivinä oli iltapäivällä ranskaa. Paikallinen ranskan kielikeskus neuvoi kokeilemaan mahdollisimman montaa kurssia, ja valitsemaan niistä lopulliset. Kaikki kolme kokeilemaani vaikuttivat ihan kiinnostavilta. Lopulliset valinnat riippuvat myös siitä, miten biotieteiden kurssien suhteen käy.

Keskiviikkoiltana alkoi yliopistoliikunnan kiipeilykurssi. Se on nimikkeellä "perfectionnement", eli jatko/tekniikkakurssi. Tuntui hassulta kiivetä ohjatussa ryhmässä, kun edellisestä kerrasta on vuosikausia. Kiipesimme tunnin köysiseinällä, toisen boulderseinällä erilaisia ohjaajan antamia harjoituksia tehden. Köysikiipeilyn osalta koin lievän kulttuurishokin, kun kävi ilmi, että paikallisella peruskurssilla opetellaan varmistamaan solmu+sulkkari-yhdistelmällä. Parini ei ollut ikinä nähnytkään ATC:tä. Liidaaminen pelotti normaaliakin enemmän.

Illalla olisi ollut vaihtarijärjestön "aperitiivi" eli jonkinmoiset bileet, mutta päätin palata kotiin nukkumaan, koska olin aika väsynyt. Tämä oli suuri virhe. Ilman ennakkovaroitusta kämppään pelmahti lauma yhden kämppiksen kavereita, jotka lastasivat jääkaapin täyteen kaljaa, virittivät stereot ja laittoivat musan täysille. Möly ja huuto jatkui ainakin kahteen asti. Olen niin kiltti ja ujo, etten uskaltanut tehdä muuta kuin kyhjöttää huoneessani unettomana ja onnettomana. Sentään minulle seuraavana päivänä vakuuteltiin, ettei tällaisia bileitä ole kuin pari kertaa lukukaudessa.

Shopping & escalade

Tämä viikko on jatkanut viime viikon aloittamaa arkilinjaa: aamupäivät ranskanopiskelua, iltapäivät joko hostellilla lojumista tai vaihtelevia aktiviteetteja. Asustan edelleen hostellissa, ja odotan kovasti omaa kämppääni. Vaikka se onkin soluasunto, toivon mukaan siellä on hieman vähemmän meluisaa, ja edes hieman enemmän yksityisyyttä.

Turismia harjoitin tällä viikolla lähinnä tiistaina, jolloin kävin luokkakavereideni kanssa mudac-designmuseossa katsomassa Playmobil-näyttelyä sekä uutta sveitsiläistä muotoilua. Muoviukkojen seassa oli vähän liikaa lapsia, muotoilu oli hämärää, ylimmän kerroksen lasitaide yllättävän hienoa, ja kellarin muinais-Egypti ja -Kiina yllättävä lisänähtävyys. Museon jälkeen menimme opettajamme suosittelemaan le Barbare -kuppilaan Lausannen parhaalle kaakaolle, ja kyllä oli hyvää, enemmän kiisseliä kuin juomaa!

Yksi viikon toistuvista teemoista on ollut shoppailu, ja rahaa on palanut vähän järkyttävissä määrin. Viikonlopulle suunniteltua lasketteluretkeä varten ostin maanantaina lasketteluhousut ja -hanskat - halpismerkkiä, eli vain noin 100 frangia. Tiistaina hankin vielä alennushintaiset laskettelulasit, ja keskiviikkona uudet kiipeilyvaljaat, koska hylkäsin edelliset Suomeen liian vanhoina.

Toiseksi teemaksi voisi nimetä liikunnan, jota viimein olen onnistunut harjoittamaan muutenkin kuin kaupunkikävelyn muodossa. Keskiviikkona käväisin boulderissa, ja katselin kaihoten köysikiipeilijöitä, joille en uskaltanut mennä puhumaan. Rohkaistuin kuitenkin sen verran, että ilmoittauduin mailitse korkeakoulujen alppikerhon kiipeilyseinäretkelle torstaina. Pääsin siis ensimmäistä kertaa köysittelemään sveitsiläisellä seinällä, Chavornay-nimisellä pikkupaikalla. Seinät eivät olleet kovin korkeita (11-13m), mutta pintamateriaalit olivat hauskan vaihtelevia, Tapanila-tyylisestä muotoseinästä hämärään kuusikulmioista koostuvaan pintaan sekä kirkkaanväriseen lastenseinään. Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa köysittelemään, ja ehkä 20 vuotta minua vanhempi nainen, jonka kanssa kiipesin, oli tosi mukava. Uskaltauduin jopa liidaamaan pari reittiä, joihin piti itse laittaa jatkot. Vielä kun löytäisin jonkun vakiokiipeilykaverin, jonka kanssa touhuun saisi säännöllisyyttä, olisi helpompi valmentautua kesän ulkokiipeilyä varten.

À l'école

Loppuviikon aikana ranskankurssi alkoi jo tuntua rutiinilta: joka aamu 9.15 yliopistolle, pari tuntia erilaisia ryhmäkeskusteluharjoituksia, juttua puhutun ranskan erikoisuuksista, kuunteluharjoituksia sun muuta hyödyllistä. Ryhmä tuntuu omalta, ja on helpompi harjoitella ranskaa sellaisten ihmisten kesken, jotka eivät puhu sitä täydellisesti (päinvastoin kuin esimerkiksi hostellin tyypit, jotka puhuvat aina liian nopeasti). Kurssilaisten kanssa on tullut jo vietettyä aikaa koulun ulkopuolellakin.

Keskiviikkona käväisin yliopiston seinällä boulderoimassa. Edellisestä kiipeilykerrasta oli ikävä kyllä niin paljon aikaa, että iho alkoi kuoriutua kämmenistä jo reilun puolen tunnin jälkeen, ja sessio jäi johonkin kolmeen varttiin. Tilanne vaatii ehdottomasti korjaamista, jos aion täällä kiivetä enemmänkin, kuten kovasti tarkoitus olisi. Bouldercavessa oli kiipeämässä myös ruotsalainen tyyppi, joka harjoitteli jääkiipeilyä varten pehmustetuilla hakunkorvikkeilla. Kiipeilyn jälkeen hengasin hyvän tovin saksankielisestä Sveitsistä kotoisin olevan luokkakaverini kanssa muun muassa läksyjä tehden. Käväisimme myös katsastamassa tandem-kielikurssitapaamisen, mutta yllättäen siellä ei ollut ketään, joka olisi halunnut oppia suomea - tandemin idea kun on, että kaksi ihmistä opettaa toisilleen äidinkieliään.

Torstaina meillä oli illalla ranskanryhmän yhteinen illanvietto, joka koostui opettajamme opastamasta hyvin pikaisesta turistikävelystä kirpeässä pakkassäässä, sekä ravintolaruokailusta. Söin ensimmäistä kertaa elämässäni fondueta Sveitsissä. Todennäköisyys lienee suuri, että tämä ei ollut viimeinen kerta... Se oli kyllä oikein hyvää. Ruokailun jälkeen pieni joukko jatkoi vielä yksille. Kieli vaihtui englanniksi heti, kun opettaja poistui paikalta, koska suurimmalle osalle meistä sen puhuminen vain on niin paljon helpompaa.

Perjantaina käväisin shoppailemassa singaporelaisen tytön kanssa, ja sain viimein ostettua itselleni paikallisen prepaid-kännykkäliittymän ja palikkakännykän (Suomi-kännykkä siis edelleen on myös käytössä). Hieman myöhemmin käväisin kahvilla ruotsalaisen ja sveitsinsaksalaisen tytön kanssa. Päätimme vähän viime tipassa lähteä katsomaan jotain täysin satunnaista leffaa paikalliseen elokuva-arkistoon. Ehdimme paikalle juuri ajoissa, ostimme liput tietämättä vieläkään, mitä olemme oikeastaan menossa katsomaan, ja astuimme saliin vähän myöhässä. Elokuva osoittautui Les Barons -nimiseksi komediaksi Brysselissä asuvasta maahanmuuttajakaveriporukasta. Kieli oli tietenkin ranska, ilman tekstitystä. Jälkeenpäin totesimme, ettei kukaan meistä ollut tajunnut puoliakaan puheesta, mutta leffa onnistui silti olemaan ihan hupaisa, ja juontakin kykeni seuraamaan ihan hyvin.

Vuodesta toiseen

Minun oli tarkoitus kirjoittaa perinteinen vuodenvaihdosmärehdintä, kuten olen tehnyt siitä lähtien, kun joskus ala-asteella aloin pitää päiväkirjaa. Tänä vuonna se sitten jäi väliin, mutta paikkaanpa tilannetta edes jonkinlaisella tiivistelmällä menneestä vuodesta, ja tämän nykyisen jokseenkin onnettomasta alusta.

Vuoden 2010 keskeisiä teemoja olivat ainakin opiskelu ja luolat. Opiskelu jatkui ahkerana, ja olen edelleen tyytyväinen biotekniikkaan, koska se on niin pahuksen kiinnostavaa. Minua on tosin alkanut epäilyttää, tekeekö tälläkään paperilla yhtään mitään sitten joskus, kun sen saa käteensä. Luolia vuoteen sisältyi kahden Walesin-matkan verran, ja liityin myös South-Wales Caving Clubin jäseneksi. Lisäksi perustimme Suomeen oikean ja virallisen luolajärjestön, kun ei täällä aiemmin ole sellaista ollut. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen ollut perustamassa ry:tä, ja ensimmäinen kerta kun toimin yhdistyksen sihteerinä.

Arkeen kuuluivat opiskelun lisäksi muun muassa metrokuskeilu (ja elämäni toinen, toivottavasti viimeinen, allejääntitilanne), kiipeily (missä en pahemmin edistynyt, mutta löysin boulderoinnin), sekä neuleet (missä taisin suorittaa vuoden suurimmat urotekoni, kuten kokonaisen villapaidan neulomisen). Muita erityisesti vuoden ajalta mieleen jääneitä juttuja ovat muun muassa hilpeät kotimaanreissut Mirin kanssa kesällä sekä TAVE-kvartetin juhlakonsertti syksyllä.

Vuosi 2011 ei ole lähtenyt liikkeelle erityisen iloisesti: viikko sitten vuokranantajani soitti ja ilmoitti, että minun olisi parasta ryhtyä etsimään uutta asuntoa. Olen kovin kiintynyt tähän nykyiseen asuinpaikkaani, siitä nyt puhumattakaan, ettei minulla oikeasti olisi varaa tällaiseen asuntoon, jollei se olisi tuttujen omistama. Vaikka minulla onkin elokuun alkuun asti aikaa uuden kämpän löytämiselle, tämä paikka on jo nyt lakannut tuntumasta kodilta ja alkanut tuntua Ongelmalta. Saas nähdä, mihin oikein täältä päädyn.

Toimintalomaa

Toissaviikon perjantai oli kesän viimeinen metrotyöpäiväni. Lauantaina kävin soittamassa varsin hilpeän hääkeikan, missä esitimme kahdella sellolla Metallicaa, Apocalypticaa ja tanssihumppaa. Sunnuntai oli virallinen siivoushulluuspäivä. Tämän jälkeen eli tasan viikko sitten katsoin virallisesti olevani lomalla. Vaikka kolmen viikon kesäloma on oikeasti ruhtinaallinen kesänsä pääosin töissä viettävälle opiskelijalle, on tässä kummasti ehtinyt tulla sellainen olo, että päivät loppuvat kesken.

Kuluneen lomaviikkoni aikana olen ehtinyt käydä kahdesti kiipeämässä Salmisaaressa, seikkailla köysiradoilla Flowparkissa, ihmetellä elikoita Luonnontieteellisessä museossa, leikkauttaa hiukseni kätevämpiin mittoihin, viimeistellä villasukat, ostaa lankoja ja aloittaa uuden neuletyön, hankkia reissua varten puuttuvia asioita, käydä pari kertaa lenkillä, sekä viettää todella rennon ja hilpeän selloviikonlopun Artjärvellä (ohjelmassa mm. mölkkyä, Apocalypticaa ja Perseidit). Tylsää siis ei ainakaan ole ollut! Parin seuraavan viikon suunnitelmat näyttävät vähän vähemmän vaihtelevilta: huomenna lähdemme Walesiin, missä ohjelmassa on luolia, luolia ja lisää luolia. Whii.

Sokeria, sormi ja bionörttäystä

Viime viikonloppua kuvaa parhaiten sana "sokerihumala". Lauantaina käväisin aamulla kiipimässä. Luolapuuhat eivät olleet tehneet minusta siinä yhtään taitavampaa, ja keinotekoinen seinä tuntui todella mitäänsanomattomalta märkään kalkkikiveen verrattuna. Tämä pieni liikuntatuokio ei millään tavalla tasapainottanut muita puuhia. Kiipeilyn jälkeen nimittäin oli AOK:n kokous, jossa oli fondueta, skumppaa, suklaakakkua ja hirveä määrä karkkia. Huh. Olin juuri ja juuri ehtinyt toipua tästä sunnuntaiaamupäivään mennessä - ja silloin oli vuorossa kvartettisoittelua, missä tarjolla oli ainakin viittä eri laatua jätskiä, muffinsseja, suklaakakkua ja muuta mukavaa. Huhhuh.

Maanantaina marssin vihdoin viimein YTHS:lle näyttämään tammi-helmikuun vaihteessa murjomaani vasenta nimetöntäni, joka ei edelleenkään oikene kunnolla. Kuten olin odottanutkin, lääkärisedän näkemys oli, että noh, se on nyt tuollainen, ehkä se siitä vielä suoristuu, tai sitten ei. Sen sijaan en ollut odottanut veikkausta, että se on ehkä alunperin murtunut. Ei se nyt niin kipeä ollut. Asian todellinen laita selvinnee röntgen-kuvista. Joka tapauksessa, tämä vähän vänkyrä sormi on puhtaasti kosmeettinen haitta, koska se kuitenkin toimii ihan normaalisti. Ei kovin eeppinen kiipeilyvamma.

Bioinfossa oli eilen Unix-päivä. Tuli kerrattua kaikkea hyödyllistä, minkä olin jo ehtinyt unohtaa, ja uusiakin juttuja tuli vastaan. Tänään jatkettiin samalla linjalla, mutta geneettisemmin, eli leikittiin EMBOSS-paketin ohjelmilla. Minulla on edelleen suuria vaikeuksia suhtautua tietokoneella tapahtuvaan opiskeluun. Minusta on jotenkin omituisen ahdistavaa, kun opettaja tulee kurkkimaan olan takaa, mitä nörttäilen, ja kovin turhauttavaa, kun isohkon ryhmän on pakko edetä hitaimman mukaan. Toisaalta, on tämä ehdottomasti paljon lystimpää kuin perinteisellä luennolla istuskelu. Tuntuu käsittämättömältä, että on ihmisiä, jotka oikeasti elättävät itsensä genetiikkanördäyksellä. Kelpais kyllä mullekin.

Virallinen vuodenvaihdosmärehdintä

Olen joululoman alusta eli 22.12.09 eteenpäin viettänyt suurimman osan ajastani katsellen erinäisiä sarjoja ja neuloen. Nyt alkaa tuntua siltä, että kiintiö on hiljalleen täyttymässä, ja voisi taas tehdä jotain "järkevää" - olenhan jo katsonut kauden verran Galacticaa (loppuihan se viimein!) ja Housea (jes, mahtavaa nähdä että suohon vajonnut sarja voi päästä vielä sieltä ylös!), sekä reilun kauden QI:ta (hihihihihi), ja neulonut huivin, lapaset ja puolitoista pipoa.

Vuoden ensimmäisenä mukamas aktiivisena tekosena siis tämä vuoden 2009 loppuraportti. Muutamia vuoden avainsanoja olivat ainakin

Biotekniikka

Uusi opiskelupaikka. Taas. Kolmas kerta toden sanoo, toivottavasti. Ainakin olen ollut opiskelusta aivan innoissani, jopa silloin, kun opintojen tiivis aikataulu - tiiviimpi kuin oikeastaan mikään aiemmin tapaamani - sekä ajoittainen vaativuus ovat aiheuttaneet henkistä hajoilua. Kouluvuoden ehdoton kohokohta sekä syvin pohjamuta olivat labrat, joissa tuli kyllä oltua niin maanis-depressiivinen ettei mitään rajaa. Joka tapauksessa, olen erittäin tyytyväinen tähän valintaani. Odotettavissa tänä vuonna: paljon lisää tilitystä ja intoilua aiheeseen liittyen.

Luolat & reissut

Kukaan minun lähistölläni vuonna 2009 aikaa viettänyt on tuskin voinut välttyä tältä puheenaiheelta. 9.4.2009, jolloin vierailimme ensimmäistä kertaa Ogof Ffynnon Ddu -luolassa Etelä-Walesissa, oli ehdottomasti hienoin, mahtavin ja pelottavin syntymäpäiväni ikinä, ja koko Walesin reissu kokonaisuudessaan (mukaanlukien Helzin vieraana olo Cardiffissa) oli yksi mainioimmista ulkomaanmatkoistani. Ei toki myöskään pidä unohtaa elokuun hysteeristä Ruotsin-visiittiä, joka sisälsi kaikkea kivaa, mitä muksuna ei tullut nähtyä: Bodan ja Kopparbon luolat sekä Kolmårdenin eläinpuiston. Tulossa vuonna 2010: paluu Walesiin!

Kielitiede

Ehkäpä väliinputoajaopiskelupaikkani ansaitsee oman otsikkonsa, ihan vain sen kunniaksi, että valmistuin. Toki vain kandiksi, mutta sen pidemmälle en ajatellutkaan edetä. Kielitieteen laitos muutti pois Siltavuorenpenkereeltä, ja muuttui osaksi nykykielten laitosta. Syyslukukaudella en ole enää nenääni näyttänyt siellä, eikä sellaista ole suunnitelmissa tänä vuonnakaan. Ei ole ainakaan vielä ollut yhtään ikävä takaisin.

Fiktio & fanityttöys

Oikeastaan rehellisempi otsikko olisi "Doctor Who", koskapa minulla on tapana hurahtaa ihan täysin yhteen fandomiin kerrallaan, ja vuotta 2009 hallitsivat kiistatta Doctor Who ja spinoffinsa Torchwood. Uuden Who:n ja TW:n lisäksi katselin jokusen vanhemman jakson, kuuntelin läjän äänikirjoja, kirjoitin ficciä, sekä pukeuduin teeman mukaisesti Ropeconiin. Hävettää ajatellakin, kuinka paljon aikaa tähän kaikkeen käytin. Tavallaan osuvaa on, että vuoden 2010 avasi Kymmenennen Tohtorin eli David Tennantin viimeinen jakso, jota en vielä ole uskaltanut katsoa. Voipi olla, että sen jälkeen pitää kehittää uusi fiktiivinen ihastus.

Kunniamaininnat

Toki vuosi sisälsi vaikka kuinka paljon muutakin.

-AOK jatkoi toimintaansa ja laajeni yhdellä jäsenellä, ja käsittämätöntä kyllä muuttui ihan oikeaksi ompelukerhoksi, kun kaikki jäsenet intoutuivat neulomaan.

-Neulomaan oppiminen, joka oli Mirin ansiota, oli minulle aikamoinen henkilökohtainen voitto, koska olin ihan varma, etten ikinä siihen kykenisi. Ei se olekaan niin vaikeaa.

-Kiipeily oli edelleen kiipeilyä, ajoittain kivaa, ajoittain äärettömän turhauttavaa. Se on ikävä kyllä alkanut tuntua enemmän liikuntaharrastukselta kuin siistiltä uudelta jutulta jee vau, mutta niin kai kaikille siisteille uusille jutuille ennemmin tai myöhemmin käy.

-Larppirintamalla oli kohtalaisen hiljaista. Kohokohtia olivat edelleen hilpeää turkulaista kaupunkipelaamista edustava Nochtardes-kampanja sekä hieno sotasairaalascifipeli Bravo Beach Hospital.

-Kuten odotettavissa oli, soittaminen on jäänyt aika vähälle. Onneksi on YS sekä kaksi mainiota oppilasta.

-Uutisotsikoista minua eniten koskettivat toissapäiväinen ammuskelu Sellossa, joka tuntuu edelleen täysin käsittämättömältä ja epätodelliselta, sekä Rautatientorin vesivuoto (tai vuodot, joista viimeisin tänään).

-Sen lisäksi että RT:llä ei pysähdytä, metrossa ovat myös alkamassa Länsimetron louhintatyöt. Niin jännää kun onkin päästä seuraamaan niiden ja automatisaation etenemistä, elättelen kyllä toiveita, että saisin vielä joskus oman alan töitä, edes joltakin aloistani.

Viikko päivän hinnalla!

On tässä ollut tarkoitus päivittää, moneenkin kertaan, mutta kummasti on aina löytynyt jotakin tärkeämpää tekemistä. Siispä, viime viikon tiivistelmä.

Toinen varsinainen viikko biotekniikan opiskelijana oli jo jonkin verran haastavampi kuin ensimmäinen. Fysiikassa edettiin lukioajoilta tutuista jutuista nestevirtauksiin putkiloissa, ja olin ihan innoissani, kun tuli jotain uutta, vaikkei asia vielä kamalan vaikeaa ollutkaan. Sen sijaan "palikkamatikassa" luennoitsija suuntasi perjantaina sellaisiin sfääreihin, että ainakin bioteknikkorivimme tuijotti vain suu auki viimeiset puoli tuntia eikä tajunnut sanaakaan. Toivottavasti ei ollut kovin keskeistä asiaa. Kemian perusteiden kurssi sentään jatkoi tasaisen hidasta etenemistään, missä kaikki toistetaan vähintään kolmeen kertaan. Viikon kiintoisimman luennon palkinto menee taas astrobiologialle, missä samalla tunnilla puhuttiin sekä avaruudesta, kivoista kivistä että dinosauruksista!

Koulupäivät ovat sen verran reikäisiä, että toki on edelleen aikaa paljon muullekin. YS:llä oli koesoitot, missä oli taas aivan yhtä vaikeaa kuin aiemminkin, sekä ensimmäiset harjoitukset. Kauden sellostemmat vaikuttivat melkein turhankin helpoilta. Ei edelleenkään eeppisiä sellosooloja, yhyy. Kiipeämässäkin käytiin pari kertaa. Kuten tavallista, jätin sankarsuoritukset (kuten 7a:n reitin liidaamisen) veljelleni, ja tyydyin johonkin epämääräiseen räpeltelyyn.

Viikonloppu oli mainio. Lauantaina olin Mirin kanssa avustamassa Neonhämärä-larppikampanjan neljännessä pelissä. Olimme sossutätejä, ja kävimme ahdistelemassa/auttamassa (näkökulmasta riippuen) satunnaisia peikkoja lomakeläjän kanssa. Pelin aidoin elämys oli aloitus, jonka suoritimme marssimalla Kruunuhaan Harry's Bariin jakkupuvut päällä. Paikalla ei ollut peikkopelaajia, mutta paikalliselämä oli sitäkin pelottavampaa. Hitusen tuli joukkoon kuulumaton olo. Joimme äkkiä kahvimme ja hipsimme muualle. Myöhemmin tavoitimme kaikki etsimämme peikot, ja pääsimme irrottelemaan Sysikuun keikalle, joka olikin aivan mahtava! Sunnuntai puolestaan sisälsi AOK:n syyskauden avauksen, viimeinkin. Kuten tavallista, sekä seura että ruoka olivat mainioita.

Perusteita

Keskiviikkona oli odotuksia vastannut kaamea kapula. Sen vuoksi liikuin kotoa vasta illan YS-treeneihin. Ensikosketus Savoyn tanssiaisiin ei herättänyt suurta ihastusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Nuotit olivat hirveän hankalat, joten prima vista-soitto niistä kuulosti kamalalta, eikä itse musiikkikaan ollenkaan vakuuttanut. Huh, saapi nähdä, mitä tuosta proggiksesta oikein tulee.

Torstaina olin ensimmäisellä fysiikan luennollani. Kurssi on agroteknologian laitoksen Fysiikka I, mistä johtuen luennoitsija vähän väliä viittasi pellolle ja navettaan. Jo ensimmäisen viikon aikana on tullut selväksi, että me HEBIOT-opiskelijat olemme niin pikkuinen porukka, ettei kukaan missään juuri millään tavoin huomioi meitä. Eipä se haittaa, samoja luonnonlakeja perusbiologit, maajussit ja farmaseutit kai noudattavat kuin mekin. Torstain toinen luento oli astrobiologiaa, missä toistaiseksi keskityttiin käymään läpi tähtien ja planeettakuntien syntyä. Kurssi vaikuttaa kyllä oikein jännältä ja lupaavalta. Luentojen välissä kävin Leppävaarassa pitämässä yhden soittotunnin, ja jälkimmäisen luennon jälkeen pidin toisen keskustan tuntumassa. Ahkera päivä.

Perjantaina kävin taas palikkarautalankakemiassa ihmettelemässä, miksi vaivauduin heräämään sitä varten. Sen jälkeen tapoin aikaa monta tuntia kiroten lukujärjestykseni ärsyttävää reikäisyyttä, kunnes oli aika päivän toisen luennon. Sekin oli kunnon alkeiskurssi, "Matematiikka tutuksi". Tuli siellä sellaistakin asiaa, mitä en oikeasti muistanut yhtään. Päinvastoin kuin kemiassa, matikassa oikeasti koen kaipaavani nimenomaan tällaista peruspalikkakertailua.

Perjantai-illan ohelmassa oli kiipeilyä. Sielläkin törmäsin perusteisiin, kun henkilökunta tuli huomauttamaan minulle puutteista varmistustekniikassani. Odottamaton kritiikki asiassa, jonka luulin osaavani oikein hyvin, sai minut sitten murenemaan palasiksi siihen paikkaan. Joskus olen elätellyt toiveita, että voisin jotenkin oppia tästä luonneviastani eroon, mutta en vaan tajua, miten, kun ei se tunnu kehittyvän, vaikka kuinka ikää ja elämänkokemusta karttuu. Sain sentään kuitenkin koottua itseni, ja tappelin yläköydessä melkein ylös asti yhtä jännää 7a:n reittiä, jossa oli pari erittäin eeppistä muuvia.

"Kesä"

Melkein elokuu. Tuntuu, kuin olisin hamsteri, joka kipittää juoksupyörässään vimmatusti ei mihinkään, kun häkin ulkopuolella kesä vilistää ohi ihan huomaamatta. Ei siis ole mikään suuri menetys, etten ole jaksanut päivittää blogia, kun päivät koostuvat melkein pelkästään töistä ja ficistä. Metron kesä on tuntunut jopa metron mittapuulla tapahtumattomalta, isoja liikennehärdellejä ei ole ollut pitkään aikaan, ja viimeisten kahden kesän pitkän poikkeusliikenteen asemesta nyt on vain kaksi poikkeusviikonloppua, jotka kaiken lisäksi ovat molemmat minulla vapaita.

Muutaman kerran olen päässyt tarkastelemaan tätä ohikiitävää kesää lähietäisyydeltä. Juhannus Miehikkälässä oli kaikin puolin mainio, ja sisälsi niin luolia, bunkkereita kuin hieman kiipeilyäkin. Nähtyämme, miten mainio paikka Ruotsinpyhtään Haukkakallio on, palasimme sinne seuraavana viikonloppuna. Oli lämmintä, aurinkoista, kaikin puolin kesäisää ja mahtavaa, ja ahkeran kiipeämisen jälkeen käväisimme lähistön rannalla uimassa ja grillaamassa. Tällaista olisi saanut kesääni sisältyä paljon enemmänkin. Sen sijaan heinäkuussa ei ole tapahtunut juuri mitään mainitsemisen arvoista. Finnconissa käväisin toteamassa, että animeteinejä on tässä maassa vielä enemmän kuin luulin. Tämän jälkeen Me Pätevät Luolatutkijat haimme geokätkön Laajasalosta kuopasta, johon oli hyvin helppo laskeutua, mutta josta oli jokseenkin vaikea tulla ylös. Hihii.

Viime päivät ovat hämmentävää kyllä menneet jokseenkin Ropeconista innostuneissa tunnelmissa. Lupauduin tänä vuonna soittamaan gaalan musikaalissa, ja vaikka treenejä on ollut vähän ja meno hiiiieman hätäinen sen suhteen, biisit ovat mainioita, ja on mahtavaa päästä välillä soittelemaan jotain minulle uutta ja erilaista. Toinen syy intoiluun on puvustusprojekti, joka mitä luultavimmin osoittaa minun seonneen lopullisesti. Ei siksi, että se olisi mitenkään järjettömän kallis/aikaavievä (paitsi jos sen tekisi Oikein, mihin ei ole aikaa eikä rahaa), mutta noh, joopa joo. Katsotaan, päädynkö kuitenkin vaan tulemaan farkuissa ja t-paidassa.

Luolailua

Ei tunnu oikein onnistuvan päivittäinen bloginpäivittely minulta nykyjään. Ongelma ei ole, etteikö olisi aikaa - tällä hetkellä aikatauluni on suorastaan naurettavan löysä. Yliopiston 4. periodissa minulla on tasan yksi luentokurssi, venäjän perusteet. Ei ole paljoa tehtävääkään tosin, kandista puuttuu lähinnä yksi kirjatentti, kandintyön palautus ja kypsyysnäyte sekä säätöä ja papereiden täyttelyä ja mitälie. Hävettävää kyllä, taidan käyttää tällä hetkellä enemmän aikaa fanficciin kuin kouluun. Onhan se luova kirjoittaminen tietysti hyvä harrastus, mutta voisi sitä järkevämpiäkin puuhia kait keksiä.

Tämän viikonlopun sentään kulutin ehdottoman järkevästi liikunnan ja ulkoilun merkeissä. Lauantaina siirryin Turkuun, ja siellä melkein saman tien seinälle. Kiva oli kiivetä vaihteeksi muuallakin kuin Tapanilassa, eikä haitannut, vaikkei se mitenkään superhyvin sujunutkaan. Illemmalla suunniteltiin Walesin luolareissua - ihan uskomatonta, että oikeasti ollaan lähdössä sinne, ja vielä alle kuukauden kuluttua! Ja ne paikalliset luolat... Ne ovat jotain hieman muuta kuin nämä suomalaiset pikkuiset onkalot.

Suomalaisten luolien tutkailua oli ohjelmassa sunnuntaina, jolloin puoliltapäivin me Varsinais-Suomen luolantutkijat suuntasimme jossakin Kaarinan perukoilla sijaitsevaan Ryövärinluolaan. Saamamme kuvauksen mukaan odotettavissa oli pitkä halkeama, joka on osittain lohkarekattoinen luola, ja juuri sellainen sieltä löytyikin. Aivan mainio paikka, oli suuria pimeitä kammioita, luolaötököitä, muutaman muuvin verran kiipeämistä vaativia korkeuseroja, paljon kaunista kiveä, sekä pieniä ja tiiviitä välejä, joista änkeytyä. Yksi niistä onnistui voittamaan minut: meinasin jumiutua asentoon, josta ei päässyt mihinkään suuntaan. Ensimmäinen kerta luolareissulla, kun oikeasti ahdisti. Jälkikäteen ärsytti, kun ihan varmasti siitä olisi voinut päästä läpi, jos vaan olisi osannut ja olisi ollut pokkaa. Ehkä sitten joskus kesällä, kun ei ole pukeutunut paksuun karvahaalariin. Muutamasta muusta melkoisen tiiviistä raosta tuli sentään onnistuneesti survouduttua, kuten kuvista näkyy. (Paljon lisää kuvia löytyy täältä.)

Ahkeran luolissamöyrinnän jälkeen ei oikein jaksanut tehdä muuta kuin syödä ja lojua. Katselimme päivän päätteeksi Sweeney Toddin. Aika mainio musikaalileffa, ja oli kyllä myös kaiken kaikkiaan vallan mainio viikonloppu. Whii.

Möhköjä ja amharaa

Maanantai sisälsi siivoilua, jota olin sosiologian vuoksi laiminlyönyt pidemmän aikaa - paha opiskelu ajaa rappiolle - sekä venäjän perusteita ja kiipeilyä viikon tauon jälkeen. Itsevarmistavat härpäkkeet olivat palanneet Tapanilaan, ja sinne oli myös ilmaantunut monta uutta reittiä. Yhdestä seinästä oli tullut oikea möhköpuuhamaa, ainakin neljä reittiä, joissa käytetään otteina pääosin valtavia hankalia könttejä normiotteiden asemesta. Pahuksen ovelia ja persoonallisia, en osannut, mutta huvittavaa räpeltelyä oli. Muutenkaan ei ollut niin kamalaa kuin olisi voinut odottaa, uskalsin jopa liidata yhden tutun helpon reitin, ja sain yhden hankalamman tapauksen yläköysiteltyä.

Tiistaina piti raahautua aamusta Siltavuorenpenkereelle ihmettelemään artikulatorisen fonetiikan harjoituskurssin projektia ryhmän kesken. Projektissa tehtävänä oli etsiä joku jotakin vierasta ja foneettisesti kiintoisaa kieltä puhuva tyyppi, äänittää sen puhetta, ja tehdä äänitteestä foneettinen transkriptio. Meidän ryhmämme kieleksi valikoitui Etiopiassa puhuttava amhara, jossa ikävä kyllä ei ole maiskausäänteitä, mutta sentään ejektiivejä esiintyy kivasti. Olimme kaikki väkertäneet kotona oman transkriptiomme, ja yritimme nyt yhdessä vertailla niitä. Tämä oli huomattavasti haastavampaa ja hupaisampaa kuin voisi odottaa: konsonanteista olimme suurimman osan ajasta melkein samaa mieltä (vaikka osa kuulikin h:n siellä missä osa ei kuullut mitään, ja b, v ja m menivät monesti sekaisin), mutta melkein joka vokaalista oli nelijäsenisellä ryhmällä neljä eri mielipidettä ("Se on schwa." - "Ei, se on i." - "Eikä, kyllä se on puolisuppea e." - "Ei ole, se on puoliväljä e!").

Loppujen lopuksi emme ehtineet käydä tekstiä läpi loppuun asti. Kulutinkin seuraavat pari tuntia kirjoittaen transkriptiotamme puhtaaksi koneella sekä vertaillen ihmisten luonnosversioita lopputekstistä. Ei siitäkään mitään yhteisymmärrystä löytynyt, koska edelleen joka vokaalista oli vähintään kaksi, useimmiten kolme tai neljä eri versiota. Oikeasti aika hämmentävää, miten eri ihmiset voivatkin kuulla saman äänteen täysin eri tavalla.

Foneettisen aamupäivän jälkeen menin töihin. Töissä oli tylsää. Kiihdytys, jarrutus, ovet auki, ovet kiinni. Metro kulki.

Kuinkas tässä näin pääsi käymään?

Hups. Jotenkin kertakaikkisesti tipahdin blogikelkasta. Jäi muutama päivä päivittämättä, sitten viikko, sitten yhtäkkiä useampi. Tekemistä on riittänyt, ja silloinkin, kun sitä ei ole, on koko ajan sellainen olo, että pitäisi parhaillaan tehdä jotain, kiitos useamman luentokurssin, jotka teettävät kohtalaisesti töitä.

Päivittämättömien viikkojen aikana tapahtunutta: Scapegoat loppui, oli bileet. Haikeaa. Oli se hauska proggis, kannatti tehdä. Lisäksi tuli soitettua pari salonkiorkesterikeikkaa, YSSOn kanssa HYY:n vuosijuhlissa ja Wiipurilaisen Osakunnan Soittajien keikka-apuna Wiipurin Pamauksessa. Oli myös YS-treenejä ja harjoitusviikonloppu. Kiipeily meinasi jäädä soittojuttujen jalkoihin, joten liidituntuma hävisi kuin tuhka tuuleen. Toissapäivänä yritin hieman saada sitä takaisin, mutta on taas ihan aloittelijaolo. Äh. Lisäksi istuin luennoilla ja tein läksyjä.

Tällä viikolla olikin jo kaksi tenttiä, antropologian johdannon sekä semantiikan ja pragmatiikan jatkokurssin. Tietenkin jätin enimmän osan lukemisesta viimeisiin iltoihin. Tuli ainakin todistettua, että osaan edelleen päntätä. Antropologiasta en vielä tiedä arvosanaa, semantiikasta tippui vitonen, mikä on aika hilpeää, kun ottaa huomioon, että kurssi oli jokseenkin korkealentoinen (tentissä oli muun muassa essee aiheesta "miten merkitys voidaan määritellä"), eikä juurikaan kiinnostanut minua. Ja saan edelleen ihan liikaa kiksejä hyvistä arvosanoista. Yhyy.

Itsenäisyyspäivän eli eilisen vietin Turun seudulla, tai tarkemmin sanoen Paraisilla, Sukan valmistujaisbileissä. Kivaa oli. Hyvää ruokaa oli paljon, vieraat ihmiset eivät olleet liian pelottavia, eivätkä tututkaan, ihme kyllä. Tuli tanssittua niin, että tänään on niskat jumissa moshaamisesta. Jee. Tänään ohjelmassa oli lähinnä nukkumista, syömistä ja siirtymä takaisin Espooseen. Mukava viikonloppu, vaikka on kyllä edelleen vähän sellainen olo, että kaipaisin lomaa juuri nyt ja heti, eikä vasta viikon-parin päästä.

Kiireellinen viikko

En taas pysy ollenkaan aikataulujeni perässä tämän blogini kanssa. Äh. En kyllä muutenkaan meinaa saada tehtyä kaikkea, mitä pitäisi. Yritänpäs nyt jotain tähän taas kuitenkin selostaa.

Tiistai oli viikon ainoa tyhjähkö päivä. Aamupäivä kului nätisti tilastotieteen tehtäviin - siellä kun viimein tuli vastaan sitä vähän matemaattisempaakin puolta, nimittäin todennäköisyysjuttuja. Ihan perus-palikka-lukiotasolla, mutta hirveitä vaikeuksia se silti minulle tuotti. Ärsyttää, miten nopeasti asiat unohtuvat. Käväisin keskustassa antropologian luennon verran. Kotiin palattuani skippasin kiipeilyn epämääräisen olon takia (varmaan lähinnä väsymystä vaan) ja jatkoin todennäköisyyksien kanssa tappelua.

Keskiviikkona aamulla aikaisin sitten käytiin tilastotieteen tehtävät läpi tunnilla, ja olin sentään saanut edes osan niistä oikein (ja tehnyt paljon tyhmiä virheitä myös, tietenkin). Oli tarkoitus olla Scapegoat-näytös kahdelta, mutta tulikin ilmoitus, että ei ole, koska yksi tanssijoista on rikkonut selkänsä. Ohoh. Siispä näyttämötaiteen sijaan jatkoin luennoilla istumista neljään asti, kiersin pari UFFia ja löysin taas takin, ja illalla soittelin YSsässä väsyneesti ja väärin. Oheisessa kuvassa näkyvä kohta se vaan jaksaa aina huvittaa. (Tsaikovskin pateettisesta. Tämä ei edes ole virhe vaan itse asiassa ihan järkevä merkintä, mutta se on silti hassu. :)

Torstaina minulla oli aamu- ja iltayhdeksän välillä yhteensä noin 45 minuuttia taukoa, jos paikasta toiseen siirtymistä ei lasketa. Aamun tilastoluennon jälkeen oli puoli tuntia aikaa syödä, sitten kiipeämään. Liidaaminen pelotti vaihteeksi älyttömästi, eikä edes hyppyharjoittelu auttanut. Itse asiassa päin vastoin - ehkä ekaa kertaa ikinä tuli sen parin sekunnin murto-osan putoamisen aikana hirvittävä tunne, että entä jos en pysähdykään ennen kuin osun maahan. Yh. Ei tällaista enää, kiitos. Kiipiessä aika riensi huomaamatta niin, että ihan vahingossa tulikin hirveä kiire pois - ehdin olla kotona vartin ennen kuin piti taas lähteä. Loppuilta meni Wiipurilaisen Osakunnan Soittajien harjoituksissa (missä siis olen keikkalaisena, vaikka olisi pitänyt tajuta olla menemättä).

Perjantaina oli psykolingvistiikkaa ja se oli taasen kiinnostavaa. Nyt itse asiassa harmittaa, että päätin ryhtyä tekemään sivuainetta sosiologiasta. Olisi pitänyt valita psykologia tai kognitiotiede. Noh, ehtiihän sitä kai myöhemminkin. Neljän tunnin luentoistuskelun jälkeen pyörähdys kotona, sello-oppilas ja TaiKiin Scapegoat-esitystä varten. Oli kyllä vielä poissaolevaisempi ja epävarmempi kuin maanantainen esitys, mutta ei kai ihmekään näin pitkän tauon jälkeen.

Lyhyt sunnuntai

Nukuin pitkään, ja muutenkaan en meinannut saada mitään tehtyä, etenkin kun tekemättömien juttujen lista oli vähän mahdottoman pitkä. Loppujen lopuksi päivän aikaansaannoksiksi jäivätkin Nochtardes-kaupunkipelikampanjahahmon yksityiskohtien säätäminen (vaikka edelleen suhtaudun ko. kampanjan alkuun muutamasta syystä tunnetasolla hirvittävän ristiriitaisesti) sekä väestötieteen johdantokurssin tehtävien tekeminen (pääosin sälää, mikä ei kyllä kiinnosta niin yhtään, mutta kuuluu pakollisena sosiologian perusopintoihin, joten josko sen nyt jotenkin saisi läpi). Kiipeämässäkin ehdin vaihteeksi käväistä. On se aina yhtä ärsyttävää huomata, että jo pari päivää normaalia pidempi tauko kertojen välissä näkyy heti.

Kielitiede on kivaa.

Maanantai taisi olla viikon ainoa "normaali" päivä, eli siis ainoa päivä ilman Scapegoatia, ja vain siksi, että jouduin jättämään treenit väliin, kun ne siirtyivät aamupäivään, mikä oli ajankohtana minulle täysin mahdoton. Maanantaiaamun nimittäin avasi fonetiikan harjoituskurssi, mistä en mistään hinnasta halua jäädä pois. Ei lainkaan yllättäen, erojen tekeminen ja kuuleminen kahden eri e:n ja o:n välillä oli melkein ylivoimaista, mutta diftongien kuuleminen tuntui helpolta. Hitusen ärsyttävää, miten vaikea oman äidinkielen luomasta pohjasta on päästä ollenkaan irti. Kuten viime viikolla, vietin taas lounastauon kielitieteilijöiden seurassa (sosiaalisuutta - huu!), ja jälleen heräsi sellainen olo, että ei hitto, on tämäkin kiinnostavaa, kyllä tätäkin voisi tehdä enemmänkin, jos vain onnistuisi erikoistumaan oikeaan suuntaan. Jotenkin tämän jälkeen olin semantiikan ja pragmatiikan luennollakin ihan hereillä, ja siellä tuli jopa kiinnostavia juttuja vastaan. Bäh. Osaispa nyt jo päättää, mitä haluaa isona tehdä...

Ilta olikin sitten aivan vapaa, ainoa semmoinen tällä viikolla, joten suuntasin Tapanilaan. Ei kyllä kauhean paljoa tullut mitään ihmeellistä kiivittyä. Menin muutamaa vaikeaa reittiä lähinnä semmoisella "muuvi kerrallaan ja varmistaja kiskoo köydestä ylös" -tekniikalla. Kotona olisi vielä pitänyt tehdä miljoona juttua, mutta en jaksanut oikein mitään. Sen sijaan olen ryhtynyt katsomaan Heroesia uudelleen alusta. Joo, 1. kausi oli oikeasti hyvä. Harmittaa, kun 3. kausi on niin päätön.