Tiistaiaamuna aurinko näyttäytyi, ei ollut satanut hetkeen, ja tiedotteet lupailivat kohtalaisen selkeää säätä. Viimeinkin tilaisuus viedä Elina ja Jarkko Ykköseen.
Liikkeellelähtö sujui kovin hitaasti, mutta viimein, yhden maissa, olimme valuneet alas rinnettä ja luolan luukusta sisään. Alkuosio alkoi jo tuntua minulle niin tutulta, että voisin hyvin kuvitella vieväni ihmisiä sen läpi. Virta sen sijaan oli ihan toinen juttu. Vesi oli korkeammalla kuin millään aiemmalla Streamway-kävelylläni. Koska se ei silti ollut liian korkealla, kuljimme ylävirtaan sitä pitkin. Se tuntui aika työläältä.
Kuljimme kuivemman uoman päähän Boulder Chamberin kallistuvalle kivilaatalle. Tästä eteenpäin, kohti Cwm Dwria ja Kakkosta, ei kukaan meistä ollut mennyt, mutta nyt päätimme kokeilla. Apunamme oli pala luolakarttaa, ja joukko epämääräisiä, puoliksi unohdettuja selityksiä.
Tie lohkaretukoksen läpi, ohi sumpun, löytyi varsin helposti ihmisvirran sileäksi hiomia kiviä seuraten. Sen jälkeen alkoivat suunnistushaasteet. Kuljimme läpi pitkähkön kapean tunnelin, jonka seinissä oli pieniä kristallipalleroita ja piikkejä. Sen jälkeen ryömimme matalaa tunnelia alaspäin, kävelimme vähän ja saavuimme kammioon, jossa oli pieni vesiputous. Siellä kiipesimme ylös yhtä seinämää ahtaahkoon tunneliin, jossa nousimme vielä yhtä tasoa ylemmäs ryömintään.
Vielä pätkän helppokulkuista tunnelia edettyämme löysimme oikealta puoleltamme valtavan kuilun. Tämän oli pakko olla Pwll Twll, yksi selkeä maamerkki reitillä kohti luolan muita osia. Seurasimme vastakkaiseen suuntaan johtavaa, helposti kuljettavaa käytävää kammioon, jonka oletimme olevan karttaan merkitty Collapse Chamber. Siitä lähti monta tunnelia, joista parhaalta vaikutti haastavasti kapeneva, sitten lohkareiden ali menevä reitti.
Lopulta löysimme itsemme tilavasta kammiosta, jonka lattialla oli irtokiviä, ja jonka yhtä seinää alas virtasi puro. Sekä minun että Mirin suunnistus- ja kartanlukutaidot väittivät, että Letter Boxin, selkeän maamerkin ja haasteen läpireissuilla, pitäisi olla tässä. Korkeissa seinissä oli ylhällä monia koloja, ja kammiosta myös lähti eteenpäin yksi pitkälle jatkuvalta vaikuttava tunneli. Letter Boxin olisi pitänyt olla erittäin tunnistettava näkemiemme valokuvien perusteella. Emme tosin edes olleet varmoja olisiko se tähän suuntaan kiipeily vai laskeutuminen. Olimme myös käyttäneet jo niin paljon aikaa, että meidän oli pakko kääntyä takaisin.
Paluu takaisin tuttuihin luolaston osiin kävi paljon nopeammin, kun reittiä ei tarvinnut etsiä. Ykkösen tunneleihin päästyämme alkoi seurue jo olla hieman väsynyt. Kiipeily Lowe's Passageen osoittautui haastavaksi. Elinan tipahdettua alas pelottavan näköisesti varmistamattomasta yrityksestä totesimme, että jo ylös livahtanut Miri saisi varmistaa muiden nousut. Vaikka olin aiemmin onnistunut kiipeilyssä ilman varmistusta, säikähdyksen jälkeen en halunnut kokeilla onneani.
Etenimme kuivien osioiden läpi kohtalaisen reippaaseen tahtiin. Kuljimme taas molempien kaapelivarmistettujen poikkareiden kautta. Lopulta olimme ulkona noin 18.20, kun ilmoittamamme paluuaika oli 19. Reissu oli ollut melkoisen raskas, ja nousu mäkeä ylös tuntui loputtomalta. Illalla ei juuri jaksanut tehdä muuta kuin syödä, ratkoa ristisanoja, tuijottaa luolakarttaa, ja mennä aikaisin nukkumaan.
No comments:
Post a Comment