Saapuminen ja Ykköskierros

Eilinen oli kenties kesäni odotetuin päivä: viimeinkin vaihdoin maiseman luolaisampaan. Siirtymäkuvio oli tuttu, vaikka häsläystä oli tällä kertaa aiempaa enemmän. Aamun ensimmäisenä jännitysmomenttina kamerani näytti hajonneen, mutta alkoi sitten mystisesti taas toimia. Kentälle ajettuamme havaitsin jättäneeni tiettyihin luoliin vaaditun vakuutuskortin kotiin, joten ei auttanut kuin palata hakemaan se. Onneksi aikaa oli paljon.

Lento oli myöhässä ja möykkyinen. Perillä auton nouto meni totuttuun tapaan, ajomatka Penwylltiin oli yhtä pitkä ja raskas kuin aiemmin, ja huoltsikkaruoka yhtä kaameaa. Tescossa shoppailu oli juuri niin kaoottinen ja hysteerinen elämys kuin odottaa voi, kun koko seurueen muodostimme minä ja Miri.

Kaiken ankeuden jälkeen South Wales Caving Clubin majalle saapuminen oli kuin kotiinpaluu. Paikalla oli paljon mukavia ihmisiä, paitsi paikallisia, myös kroaatteja ja yksi australialainen. Ilta sujui leppoisasti takkatulen ääressä juoden ja jutustellen.

Tänään heräsimme yhdeksän maissa ja kokkasimme perinteisen luola-aamiaisen, eli munia, pekonia ja papuja. Kahdentoista kieppeillä olimme valmiina ja varusteissa - ja ulkona alkoi sataa kuin suihkusta. Päivän luolareissuksi olimme valinneet juuri OFD1-johtajapätevyyden saaneen Mirin ensimmäisen oman retken, ja Ogof Ffynnon Ddu 1 on luola, jolla on taipumus tulvia, jos sataa paljon. Hetken odotuksen jälkeen sadekuuro onneksi laantui, ja lähdimme kohti luolan suuta.

Olimme molemmat käyneet OFD1:n peruskierroksen läpi useampaan kertaan, joten tämän oli tarkoitus olla helppo ja tuttu aloitusreissu. Sitä se myös oli. Etenimme ripeästi, ja selvisimme kaikista haastavammastakin kohdista ongelmitta. Suunnistusepävarmuutta oli vain yhdessä lohkareikossa. Varmuuden vuoksi olimme varanneet reissua varten kuusi tuntia aikaa. Käytimme siitä kaksi ja puoli.

Minulle reissun suurin hankaluus ja ikävyys oli (yhden pelottavan kolonylityksen lisäksi) lämpötila. Olin kokeilumielessä pukenut ylleni uuden täyden varustukseni: tekninen kerrasto, luolailuun suunniteltu fleece-haalari, ja päällimmäisenä opiskelijahaalari. Lopputuloksena minulle tuli nopeasti aivan tolkuttoman kuuma, ja koska luolassa riisuminen olisi vaatinut turhaa säätöä, pääsin kokemaan sellaisenkin elämyksen, että koko reissun ajan oli ihan liian lämmin. En ole enää varma, että se on yhtään kylmyyttä parempi vaihtoehto, sen verran tuskaista oli.

Luolasta poistuessamme pelastimme sisäänkäynnille tippuneen rupikonnan. Matka mäkeä ylös majalle tuntui loputtoman pitkältä ja tukalalta. SWCC:n suihkut olivat edelleen mainiot, ja saimme jopa aikaan oikeasti hyvää luolaruokaa, vaihteeksi kanaa ja riisiä aiempien reissujen pastamömmön asemesta.


Iltamme iloksi lähdimme vielä satunnaisajelulle. GPS:ssä oli kaksi merkintää Carreg Cennenin linnalle. Molemmat osoittautuivat vääriksi. Päädyimme satunnaisiin paikkoihin keskellä puskaa. Näimmepä sentään hevosia, lehmiä ja lampaita tiellä, ja todella kauniita maisemia. Paikalliset pikkutiet ovat sen verran kapeita ja jyrkkiä, että välillä hirvitti. Ei ollut rentouttavin mahdollinen huviajelu. Urhoollisesti rattia pyöritellyt Miri oli aika kuitti päivän jälkeen.