The Columns

Viimeinen kokonainen päivämme oli sunnuntai ennen Bank Holiday -maanantaita, Silloin, kuten muina vastaavina päivinä, oli mahdollisuus käydä katsomassa the Columnsia, yleensä suljettua erikoista luolamuodostelmaa, joka on itse asiassa syntynyt luolan yllä olleen kalkkiuunin jätteestä.

Harvey oli Columnsien valvojana, joten seurasimme jälleen häntä. Kun hän lähti etenemään nopsaa luolatonttuvauhtiaan, tuli krapulaiselle suomalaiselle hieman tukala olo. Vilahdimme halki Big Chamber Near the Entrancen vieraaseen sivukäytävään, missä suorastaan kipitimme yli matalahkoista poikkareista. Sitten, selittämättä lainkaan puuhiaan, oppaamme kiinnitti köyden toisen pään seinään ja lähti jatkamaan matkaa sen kanssa. Yritin kysyä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutten saanut vastausta. Harvey hilpaisi aika ilkeän oloisen montun yli, ja katosi näkyvistä. Jäin reunalle ihmettelemään. Hieman myöhemmin hän huikkasi, että voi tulla. Edelleen aika ulalla kyselin, onko tuota köyttä siis tarkoitus käyttääkin, ja olihan sitä, se oli käsiote ja henkinen tuki.

Kaiken kaikkiaan tie Columnseille oli hienon vaihteleva: poikkareiden jälkeen oli tarjolla kohtalaisen korkea, portaikkomainen kiipeily, pienen puron seurailua, änkeytyminen, portin avaus, toinen änkiö, ja vielä jääkylmässä mutavedessä konttaamista. Ei mitään vaikeaa, mutta työlästä kyllä. Kun viimein saavuimme perille, saimme todeta, että reissu todellakin oli vaivan arvoinen.

Columnsien lähelle sai mennä vain kaksi kerrallaan, ja piti olla erityisen varovainen. Ei ole ihme, että muodostelma on asetettu suojelun alle, koska se todella on hyvin omalaatuisen näköinen, erilainen kuin "luonnolliset" vastaavat. Nämä Pylväät ovat kuulemma myös aivan pehmeitä, joten ne vahingoittuvat hyvin helposti. Minua viehättivät etenkin karvan näköiset pitkät ja ohuet pillit. Kuitenkaan tämä ei ylittänyt uuden lempimuodostelmani Heol Eiran lumoa.

Harvey jäi pitämään vahtia, koska muitakin seurueita oli tulossa katsomaan nähtävyyttä. Me päätimme yrittää palata itse takaisin eri reittiä kuin olimme tulleet. Sen piti olla aivan yksinkertaista, tämän vahvisti myös matkalla kohtaamamme toiseen suuntaan edennyt seurue. Ensin seuraisimme puroa kunnes se päättyisi, jolloin päätyisimme Arete Chamberiin, sieltä alas Salubriousiin, ja ylös Corkscrewsta.

Seurasimme pikku puroa, kunnes se katosi, mutta tämä toi meidät neljän suurehkon käytävän risteykseen. Meillä ei ollut aavistustakaan, mihin suuntaan pitäisi jatkaa, ja pari lyhyttä tiedustelureissua eivät asiaa valaisseet. Asemaamme hankaloitti se, että kaikkien halukkaiden nähtyä Columnsin Harvey palaisi takaisin ja ottaisi köyden pois, jolloin alkuperäisen reitin montunylitys olisi huomattavasti ikävämpi.

Päätimme pelata varman päälle, ja palasimme jälkiämme. Valinta oli luultavasti viisas, koska siihen mennessä kun olin letkan ekana ehtinyt vielä köydellisen kolon yli, Harvey ja viimeiset Pylväiltä palaavat saivat meidät kiinni. Epäilemättä olisimme toistakin kautta jossakin vaiheessa päätyneet tuttuihin paikkoihin, mutta se olisi vaatinut aikaa, ehkä liikaakin. Nyt minä johdati koko joukon takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleet. Suunnistus sujui ongelmitta.

Harvey ja toinen tiimi lähtivät vielä katsomaan muodostelmaa, joka kuulemma näyttää mudasta syntyneeltä pienoisrautatieltä, me suomalaiset palasimme päivänvaloon. Matkalla majalle minua otti ensin päähän pätemättömyytemme reitinhaussa, sitten alkoi itkettää - tämä oli viimeinen luolaretkemme tällä matkalla, eikä taas ollut mitään tietoa siitä, milloin tänne pääsisi seuraavan kerran.

Päivä oli harvinaisen kaunis ja aurinkoinen, joten iltapäivällä lähdimme vielä katsomaan läheisessä louhoksessa olevaa kaivauspaikkaa. Kyseinen luolakaivanto oli vielä aivan aluillaan, ehkä puolen metrin syvyinen kuoppa. Paikalla tehtiin parhaillaan mittauksia, joilla yritettiin paikallistaa potentiaalisia onkaloita. Läppäristä ja piuhoista koostuvan mittaussysteemin lisäksi mahdollista kaivuukohtaa etsittiin eksoottisemmin keinoin, kaivonkatsonnalla.

Olimme aivan äimänä, kun paikalliset ihan tosissaan kävelivät ympäriinsä taikavarpu käsissään etsien jotain - kun ei edes ole varmaa, mitä sillä mukamas löytää. Meidätkin laitettiin kokeilemaan, mutta kas kummaa, mitään ei tapahtunut. Emme selvästikään olleet kosketuksissa paikalliseen maaperään, tai toisin sanoen, olimme hieman turhan skeptisiä. Tuntui uskomattomalta, että tällaista edelleen harrastetaan. Palaillessamme majalle kävimme vilkaisemassa varsinaiseen louhokseen, koska en sielläkään ollut aiemmin käynyt. Melkoinen kuoppa. Toivottavasti eivät ole tuhonneet montaa luolaa mennessään.

Koska kyseessä oli viimeinen iltamme, osa ajasta kului tarpeellisten asioiden setvintään. Laitoimme Mirin kanssa eteenpäin hakemuksemme kerhon varsinaisiksi jäseniksi. Saimme Ianin toiseksi suosittelijaksemme, toinen jäi puuttumaan. Toivon mukaan kaavailemamme henkilö suostuu. Vermeiden säätö söi myös aikaa. Ne eivät millään ehtisi kuivua aamuksi. Oikeasti järkevintä kai olisi jättää viimeinen päivä luolattomaksi, mutta se nyt vasta olisi ankeaa.

Pakollisten kuvioiden jälkeen vaihdoimme vapaalle. Viimeinen ilta luolakerholaisseurassa. Sen somin hetki oli, kun Peg-westie, yksi monista paikalla pyörineistä ihanista koirista, otti ja nukahti syliini, kun yritin neuloa. Tulin taas juhlineeksi ihan railakkaasti, ja otin turpaani Scrabblessa, vaikka pelasin tiiminä paikallisen Ashin kanssa. Nukkumaanmeno venyi pikkutunneille.