Ajomatkaa oli jonkin verran. Mitä lähemmäs pääsimme, sitä hämmentyneemmäksi tulin. Epämääräiset puskatiet nimittäin näyttivät kovin tutuilta. Tämä oli tasan samaa seutua, missä olimme harhailleet reissun alkupuolella, kun olimme etsineet linnaa. Tällä kertaa jouduimme odottelemaan, kun tiellä oli lauma hevosia, ja pari autollista turisteja ottamassa niistä kuvia. Pysäköimme auton sen kärrypolun varteen, missä aiemmin tiemme olivat katkaisseet heppojen lisäksi lehmät ja lampaat, kukin vuorollaan.
Vaihtauduimme luolavermeisiin tienpientareella ja kävelimme vehreiden laidunmaiden halki luolan suulle. Matkalla törmäsimme hupaisaan kylttiin, jossa varoiteltiin, että luolailu on vaarallista. Suuaukko olikin aika huolestuttavan oloinen: parin metrin kiipeäminen todella liukkailla otteilla, sitten pää edellä ahtaaseen koloon.
Luolan alkupuoli oli kokoinaisuudessaan varsin ahdas, ja Harvey liikkui melkoista vauhtia pienehköksi sedäksi. Perässäpysyminen vaati niin paljon keskittymistä, että reittiä ei juuri ehtinyt seurata. Kaiken kaikkiaan luola tuntui hyvin erilaiselta kuin OFD, ei vain siksi, että se on pienempi, vaan koska kivikin on jotenkin vähän erilaista. Tosin se on monin paikoin yhtä lailla sileäksi hioutunutta kuin OFD:ssä, ja Harvey kertoikin, että monet koululaisryhmät tulevat tänne.
Jonkin aikaa ahtaita tunneleita koluttuamme pääsimme tilavampiin tiloihin. Oppaamme lähti poikkaroimaan leveän lammikon yli. Seurasin perässä, kunnes päädyin älyttömään spagaattiin. Kyselin, kuinka syvää vesi on, mutta Harvey ei tiennyt. Ei siis auttanut kuin kokeilla. Astuin kylmään veteen - ja se ylsi hieman yli nilkkojeni. Hah.
Lammikoiden tuolta puolen löytyi First River Chamber. Kyseisen luolan hienous nimittäin on vuolaana virtaava suuri joki, johon ei ole asiaa, ellei ole sukeltaja. Se näytti upealta korkealta kielekkeeltä katsellen. Muodostelmia ei ollut paljon, vain jonkin verran kauniita verhoja, mutta pelkästään huoneen koko ja leveä uoma riittivät tekemään siitä erityisen.
Jatkoimme matkaa, ja kävimme vielä kolmessa muussa joenvarsipaikassa ihailemassa maisemia. Yhden niistä seinässä oli hupaisa pieni vesisuihku, kuin joku olisi tehnyt seinään reiän neulalla. Lisäksi hassusti näytti siltä, kuin vierekkäisten kammioiden virtaus kulkisi aivan vastakkaiseen suuntaan. Kun käännyimme takaisinpäin, opas hieman säikäytti minut sanomalla eräässä kohdassa, että tämä "ei kai" ole reitti uloskäynnille. Sen sijaan se olikin reitti vielä yhdelle Jokikammiolle.
Koko luolalla on mittaa vajaa kilometri, joten nähtävyydet oli katseltu aika nopeasti. Paluumatkalla tosin totesin, etten luultavasti olisi millään löytänyt tietäni ulos omin avuin - niin pieni kuin luola onkin, se tuntuu hyvin sokkeloiselta. Onneksi Harvey muisti reitin, vaikka oli käynyt luolassa edellisen kerran neljätoista vuotta sitten.
Ulostulo oli todella mielenkiintoinen suoritus. Pää edellä ulos kolosta, ympärikäännös ylhäällä, ja jotenkin alas yliliukasta, vähäotteista seinämää. Loppujen lopuksi lähinnä liu'uin oppaamme syliin. Koko reissu kesti enintään kaksi tuntia, mutta se kyllä vedettiinkin melkoisen reippaaseen tahtiin.
Palasimme autolle, vaihdoimme mutaiset vermeet puhtaampiin, ja ajoimme seuraavaan kohteeseen. Carreg Cennenin linna nimittäin sijaitsi aivan lähistöllä. Nautimme ensin teetä ja voileipiä linnan kahvilassa, sitten nousimme kukkulalle ihastelemaan raunioita. Olin käynyt paikassa 20 vuotta sitten. Yllättäen se näytti nyt paljon pienemmältä. Linnan sisältä lähtevä pikkuinen luola oli edelleen herttainen. Päinvastoin kuin viimeksi, kävimme sen pohjalla asti ihailemassa flowstone-muodostelmia. Kenties parasta koko linnassa toisin olivat upeat näkyvät ympäröivään kumpuilevaan maastoon.Maisemia pääsimme ihailemaan myös paluumatkalla, jonka taitoimme vuoristotietä pitkin. Korkeimmalla kohdalla pysähdyimme jäätelöauton luo. Aivan lähellä olisi ollut Herbert's Quarry sekä Foel Fawrin luola, jota Martin oli meille aiemmin suositellut. Emme sentään menneet sinne, vaan jatkoimme takaisin päämajalle.
Ilta oli melkoisen vauhdikas, koska ohjelmassa olivat luolakerhon kesäbileet. Ensin oli huutokauppa, jossa myytiin kasapäin enemmän tai vähemmän järkevää roinaa, perämoottorista käytettyihin luolavarusteisiin. Tuotto meni luolapelastusjärjestön tukemiseen. Tämän jälkeen alkoi varsinainen juhlinta: grillailua, juotavaa, musiikkia, ja hirveä määrä luolaihmisiä. Oli erittäin mukavaa, joskin vielä mukavampaa olisi ollut ilman pientä haikeutta taustalla. Etenkin kun paikalle oli kerääntynyt suurin osa näiden luolaviikkojemme aikana tapaamistamme ihmisistä, oli selvästi lopun alun tunnelma. Ajatus lähestyvästä kotiinpaluusta ei viehättänyt laisinkaan.
No comments:
Post a Comment