Päivän ensimmäinen kohde oli Up and Under, kiipeily- ja luolailuroinaa myyvä kauppa Cardiffissa. Sieltä mukaani tarttui luolasäkki, vedenpitävä pussi ja luolaharrastajien suosimat litteät, pehmeät polvisuojat. Tämän enempää aikaa emme Walesin pääkaupungissa viettäneet, vaan lähdimme ajelemaan poispäin ruokapaikkaa etsien.
Ruokapaikan asemesta löysimme kerrassaan pysäyttävän varoituskyltin, jossa oli ankalla ratsastava lapsi. Valokuvattuamme tämän ihmeen risteilimme ympäri kaamean lähiön jossakin Porthcawlin lähellä seuraillen mystisiä kylttejä, joissa oli ankan kuva ilman lasta. Ne eivät vieneet meitä ankkaravintolaan, vaan Kenfig Reserven pihaan, eli jonkinlaiselle ulkoilu/koiranulkoilutusalueelle.Jatkoimme matkaa satunnaiseen suuntaan aikomuksenamme mennä syömään ensimmäiseen siedettävän oloiseen paikkaan. Sellaiseksi valikoitui jossakin Taibach-nimisessä paikassa sijaitseva pubi. Sieltä saimme oikein kelvon lounaan.
Syötyämme käväisimme apteekissa, missä opimme, että ilmeisesti britit eivät syö magnesiumia lihaskramppeihin. Viereisestä satunnaiskempparikaupasta sitä kuitenkin löytyi, mitä lie käyttötarkoitusta varten.
Lähdimme lähestymään kotia, mutta matkalla teimme vielä päivän parhaan pysähdyksen Penwylltin lähinähtävyyden, Henrhydin vesiputouksen luona. Olin käynyt paikalla aiemmin vuonna 1994. Pidin siitä silloin, ja pidin siitä nyt. Vesiputouksen taakse pääsi yhä, ja laakso, jossa se sijaitsi, oli mielettömän kaunis, oikea haltiametsä.
Viimeinen vierailukohteemme oli taas vaihteeksi Tesco. Sen jälkeen palasimme kämpille, missä oli pihassa luvattomia telttailijoita, sisällä pariskunta vanhoja luolailijoita, ja horisontissa hurja metsäpalo. Iltapuhteenani neuloin valmiiksi ekan villasukan.
No comments:
Post a Comment