Tiistaina 9.3. klo 9, SWCC hut

Maanantaina heräsimme varhain ja pirteinä. Aamupalan jälkeen meille oppaaksi lupautunut luolakerholainen Martin soitti, ja ilmoitti saapuvansa tunnin päästä. Tunti kului lähinnä neuloen, ja olimme Mirin kanssa vasta aloittamassa luolavaatteisiin vaihtoa, kun Dare jo huuteli, että opas tuli, joko mennään? Hieman pelästyin, mikä äkkilähtö nyt tuli, mutta ei sentään mikään kiire ollut. Katselimme ensin hieman surveyta, sitten vaihdoimme vaatteet ja pakkasimme kaikessa rauhassa.

Puolen päivän kieppeillä kävelimme kirkkaassa auringonpaisteessa mäkeä alas luukulle, josta laskeuduimme tikkaita pitkin Ogof Fynnon Ddu I:n ikuiseen pimeyteen. OFD I eli alasisäänkäynti, johon saa mennä vain pätevän oppaan kanssa, oli minulle jo viime vuodelta tuttu. Paljon tuttuja asioita tulikin vastaan, koska reitissämme oli paljon samaa. Sisäänkäynniltä Stepille ja alas Streamwayhin. Jokea seuraten neljän kävelytangolla varusteton ison pothole-kuopan yli aina joen päädyn Boulder Chamberille ja kippaavalle kivelle asti.

Viime vuonna lähdimme tämän jälkeen tutustumaan Waterfall Seriesiin. Tällä kertaa vilkaisimme vielä reittiä lohkareiden läpi ja luolaston ylempiä osia kohti, ja palasimme jokea alavirtaan Lowe's Passagen alkuun. Siinä piti päästä joesta hieman ylemmälle tasolle, mikä vaati kiipeilytemppuilua. Päin vastoin kuin oppaamme teimme temppumme varmistettuina, mikä kummasti lisäsi varmuutta ja turvallisuuden tunnetta. Ylemmällä tasolla matka jatkui näyttävien Bee's Knees -muodostelmien ja kimaltavakattoisen Gypsum Passagen läpi hassuun leveään mutta matalaan kohtaan. Viimeksi Andy neuvoi kulkemaan siitä kierien, mutta koska siten sai päänsä pyörälle, päädyin tällä kertaa ryömimään.

Suurin piirtein tähän saakka olimme koko ajan kavunneet ylemmäs ja ylemmäs, välillä vähitellen, välillä suurten korkeiden lohkarekasojen rinteitä. Hiljakseen suunta kuitenkin muuttui. Pysähdyimme isoon kammioon, jonka lattiassa oli valtavan syviä monttuja, ja missä oli huima kaiku. Martin halusi ottaa siellä kuvia. Pääsin poseeraamaan mallina apusalama kädessä. Uusi elämys tämäkin. Levottomalle lapselle tuotti hieman tuskaa pysytellä tarpeeksi kauan aloillaan.

Seurvana vastassa oli Pi Chamber, joka oli saanut nimensä seinänsä valtavasta valkeasta pii-symbolista. Pian sen jälkeen pääsimme osioon, joka oli suorastaan suosikkini viime reissulla. Siinä liu'uttiin alas liukasta, melkein pystysuoraa kapeaa tunnelia kuin mitäkin vedetöntä vesiliukmäkeä. Luisun jälkeen puimme valjaat päälle, ja kuljimme hetken korkealla joen yläpuolella turvallisesti kaapeliin klipattuina.

Edellisellä kerralla olimme tehneet toisenkin varmistetun poikkikulun, eli tämän Bolt Traversen lisäksi myös Airy Fairyn. Tänään valitsimme vähemmän ilmavan vaihtoehdon, osittain kaivamalla tehdyn yhdystunnelin nimeltään Dug Out. Se oli paikoitellen aika kapea, ja osin niin märkä, että mieleen tuli Ruotsin Kopparbo. Märästä tunnelista putkahdimme tutuhkoon maastoon lähelle uloskäyntiä. Matkalla sinne katsastimme vielä Pluto's Bath -nimisen syvän vesialtaan. En tänäkään vuonna päätynyt uimaan.

Reissu ei loppujen lopuksi ollut hirveän pitkä: alle neljän tunnin jälkeen kiipesimme takaisin päivänpaisteeseen. Jyrkkä ylämäki kohti majaa tuntui melkoisen tuskalliselta, mutta kun Martin tarjoutui viemään meidät vielä pienelle kierrokselle OFD II:n, ei siitä voinut kieltäytyä. Olisihan kiva saada selville, mikä edellisenä päivänä meni vikaan, ja missä se Gnome Passage oikein on.

Pidimme pienen tee- ja kartanlukutauon majalla, kiskoimme märät sukat taas jalkaan, ja kiipesimme rinnettä vieläkin ylemmäs yläsisäänkäynnille. Matkalla Martin myös osoitti meille Cwm Dwrin eli luolan "välikerroksen" sisäänkäynnin, jota voisimme keskenämme kokeilla jonakin päivänä viikon aikana.

OFD II:n alkuosa oli jo todella tutun tuntuinen, mutta kohdassa, jossa eilen olimme menneet alas ali matalan lohkareen pitikin nousta ison kiven kylkeä ylöspäin. Kaikki käytävät olivat kovin saman näköisiä, täynnä mutaa ja liukkaita kivenjärkäleitä, enkä kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut paikantamaan eilisten harharetkiemme maisemia. Gnome Passage sen sijaan oli helposti tunnistettava, hyvin suuri tunneli, jonka lattioita kansoittivat lukemattomat "tontut". Emme olleet käyneet siellä eilen.

Kävimme Gnome Passagen päädyssä vilkaisemassa reittiä läpi "rasvatuubin" Edward's Shortcutiin, viime vuoden kenties pelottavimpaan pätkään, jossa ylitettiin syviä kuiluja liukkaalla kivellä ilman mitään varmistuksia. Emme onneksi menneet sinne, vaan palasimme takaisin päin Wedding Cake -nimiselle muodostelmalle. Sen läheltä veisi tiemme myöhemmin Corkscrewn kautta alas Salubrious Streamiin. Tällä kertaa emme menneet sinnekään, vaan palasimme eri reittiä sisäänkäynnille, muun muassa muutaman ihan mukavan pienen poikkarin kautta.

Ehdimme ulos juuri ajoissa auringonlaskua ihastelemaan. Majalla kävimme vielä läpi, missä tänään tuli pyörittyä. Nyt voisi vaikka oikeasti hallita edes OFD II:n alkupuolen yleisimmät kulkuväylät.

Päivä oli melkoisen pitkä ja tehokas. Siinä vaiheessa kun vaatteet oli vaihdettu, suihkussa käyty ja syöty taas yhtä Mirin mainiota luolapöperöä, oli olo ihan tilt. Käväisimme kuitenkin vielä Tescossa, jotta saimme tulitikkuja ja vähän alkoholia iltaamme. Matka oli vähän pelottava, kun Dare oli niin väsynyt, että melkein pilkki ratissa. Takan äärellä neulominenkin tuntui vähän pakkopullalta kun oli niin väsy. Ikävä kyllä makuupussiin möngittyäni en kuitenkaan oikein saanut unta, kun kaikki päivän puuhat pyörivät päässä.