Biotekniikan opintoni alkoivat pehmeällä laskulla: rautalangasta väännettyjä kemian perusteita maanantai- ja tiistaiaamuna, ja tiistaina Johdatus biotekniikan opintoihin, missä tutustutaan alaan sekä askarrellaan HOPSia. Muitakin luentoja olisi tiistaina ollut, mutta tällä viikolla jätin ne väliin, ja suuntasin sen sijaan wanhalle tutulle keskustakampukselle, päärakennuksen pieneen juhlasaliin, missä järjestettiin Humanistisen tiedekunnan lukuvuoden ensimmäinen publiikki. Surevaksi omaiseksi paikalle lupautunut äiti olikin kipeänä, joten vastaanotin HuK-tutkintotodistukseni ja join yliopiston tarjoaman skumpan ihan yksikseni. Oli kyllä elämäni antikliimaktisin valmistujaistilaisuus. Tosin kandi nyt on tutkintonakin aika mitäänsanomaton, suurimalle osalle ihmisistä vain pakollinen väliporras matkalla kohti sitä varsinaista tavoitetta eli maisterin papereita.
Valuin kotiin tuntien oloni ennemminkin synkäksi ja masentuneeksi kuin vapautuneeksi tai tyytyväiseksi. Tietysti menin sitten vielä pahentamaan asiaa ryhtymällä avautumaan ihmisille vaikeista asioista irkissä. Jotenkin onnistuin ahdistuneesta tunnelmasta huolimatta laittautumaan enemmän tai vähemmän edustavaksi, ja vaikkei oikein olisi tehnyt mieli, lähdin illaksi Boan fuksisitseille Uudelle.
Olin etukäteen päättänyt, että kun nyt kerran on valmistujaispäivä ja kaikkea, bileissä voisi irrotella oikein vapautuneesti. Viis keskiviikon kello kahdeksan kemian luennosta. Niinhän siinä sitten kävikin, että aiempi angsti haihtui kuin tuhka tuuleen, kun sen päälle kaatoi tarpeeksi viinaa. Yhtään en varmastikaan vaikuttanut vanhemmalta taikka viisaammalta kuin nuorimmat fuksit, vaan ehkä pikemminkin päinvastoin. En tosin sentään kaatanut pöytää, kuten eräille toisille kävi... Jatkoillakin tuli istuttua jonkin aikaa, mutta selvisin sentään viimeisellä yöbussilla kotiin. Oli kyllä vinkeät bileet.
No comments:
Post a Comment