Kolmas kerta...

Kun aloitin musiikkipedagogin AMK-tutkintoon johtavat opinnot Stadiassa syksyllä 2003, olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Olin iloinen ja ylpeä, että olin päässyt opiskelemaan juuri sitä alaa, mihin kaikkein eniten halusin, vaikka tiesin jo silloin, ettei se ollut millään tavoin järkevä valinta. Useampikin vanhempi ja viisaampi ihminen oli sanonut, että älä nyt hyvänen aika fiksu nuori ihminen sille tielle lähde, kun muitakin vaihtoehtoja on. Jälkiviisaasti voinen todeta, että ehkäpä he tiesivät, mistä puhuivat.

Kun aloitin Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan yleisen kielitieteen laitoksella syksyllä 2004, olin vuotta vanhempi kuin nuorimmat fuksit. Olin huolissani siitä, että olisin omituinen tapaus, mutta onneksi vuosikurssillani aloitti useampi paljon vanhempikin opiskelija. Sitä paitsi olin ylettömän onnellinen siitä, että minulla oli yhtäkkiä valtava määrä uutta ja erilaista opiskeltavaa. Pelkän soittamisen asemesta voisin lukea kaikenmoista hassua, suorittaa opintoja tenttimällä kirjoja, kirjoittaa esseitä - minulle oli oikeasti tullut perinteistä koulunkäyntiä ikävä jo yhdessä vuodessa. Olin toki alusta lähtien tietoinen siitä, että yleinen kielitiede on alana hyvin teoreettinen, eikä mitenkään turhan rationaalinen valinta sekään, mutta siitä viis, voisihan sitä pääainetta vaihtaa myöhemminkin. Tärkeintä oli, että saisi opiskella kaikkea kivaa.

Kun eilen aloitin Helsingin seudun biotekniikan koulutusohjelmassa, olin kuusi vuotta vanhempi kuin nuorimmat fuksit, ja vanhempi kuin kukaan ryhmämme tutoreista. Ei ollut epäilystäkään siitä, ettenkö olisi enemmän kuin vähän omituinen tapaus. Taskussani oli jo yksi ammattikorkeakoulututkinto, ja HuK-paperit pitäisi saada ensi viikolla. Kumpikaan aiemmista aloista ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole tuntunut ihan oikealta, monesta eri syystä. Useampaan otteeseen näiden kahden päivän aikana on tullut ihmeteltyä, miten hitossa minä ikinä kuvittelin, että uusien opintojen aloittaminen tässä vaiheessa olisi millään tavalla hyvä idea. Toisaalta, useampaan otteeseen olen myös ajatellut, että pahus sentään, miksen minä ole lähtenyt opiskelemaan jotain tällaista jo aikaa sitten? Alaa, joka on samaan aikaan kiinnostava teoriatasolla, mutta myös hyvinkin käytännönläheinen, ja jolla voi oikeasti saada aikaan jotain konkreettisesti hyödyllistä?

Tänään kiersimme Viikin kampusta, ja olo oli kuin muksulla jouluna, kun ihastelin kaikkea jännää ja kiehtovaa, mitä biotieteellisestä tiedekunnasta löytyy. Saatan olla outo, kun minusta oli jotenkin ihan mahtavaa kuunnella tutkijoiden innokasta selostusta projektista, jossa tarkastellaan pelloilla kasvavia homeita ("Meillä on tässä semmoinen 500-600 maljaa, joihin viljeltyjä erilaisia homeita parhaillaan pyrimme tunnistamaan..."--"Tässä on tämmöinen tosi kaunis punainen väri tässä homeessa") - mutta tässä tapauksessa outouden luulisi olevan juuri oikeanlaista.

Yhtä innoissani olen toki ollut kahden edellisenkin kouluni alkumetreillä. Ainahan minä pidän kaikesta uudesta ja kiiltävästä. Aika näyttää, oliko tämä valinta sen toimivampi kuin edelliset. Jos ei, luulen, että tämä sai kyllä olla viimeinen kerta, kun olen fuksi. Nytkin on jo niin jälkeenjäänyt olo, että neljättä kertaa en enää kestäisi.