Loppuviikko orientoivia meni nopeasti, ja fuksiporukka alkoi hiljalleen tuntua tutulta. Ehkä joukkoon sopeutuminen ei olekaan mahdotonta, vaikka outo vanhus olenkin. Tutustuminen ja hengaaminen taisi olla sitä hyödyllisintä antia viikosta, virallinen osuus ei minulle sisältänyt juuri mitään uutta. TVT-ajokortti, jonka joudun nyt tekemään, kun sitä ei aiemmin minulta ole vaadittu, huvittaa minua suuresti. Lisäksi tulin ostaneeksi Biotekniikan Opiskelijoiden Ainejärjestön eli Boan haalarin, joka käsittämätöntä kyllä on täysin saman värinen kuin vanha Stadian haalarini, eli nykyinen virallinen luolavaatteeni.
Torstaina käväistiin Tapanilassa seinällä, vaihteeksi mukana minun ja olmin lisäksi myös Miri ja Dare. Sujui ihan mukavasti. Pitäisi oikeasti kiivetä enemmän vaikeampia reittejä, niin voisi joskus kehittyäkin. Illalla leikimme Mirin hankkimilla maskeeraustarvikkeilla. Opin, että hirvittävän näköisten haavojen tekeminen ei ole kauhean vaikeaa, kun taas uskottavien kuhmujen aikaansaaminen on lähes mahdotonta, ja että arpivaha on pahasta.
Syy vamma-askarteluun oli viikonlopun peli, johon suuntasimme perjantai-iltana. Bravo Beach Hospital nimittäin oli, kuten nimikin vihjaa, sotasairaalapeli. Peli oli jatkoa reilu vuosi sitten pelatulle Bravo Beach Patrolille, ja aika lailla kaikki edellisen pelin taistelusta selvinneistä hahmoista olivat mukana. Me jatkohahmojen pelaajat nukuimme pe-la-yön rauhaisasti offgame, ja rysähdimme peliin näyttävän verisesti lauantaiaamupäivänä. Peli oli hyvin erilainen kuin edellinen osa, mutta yhtä lailla mainio erinäisistä järjestäjätiimiä häirinneistä tosielämän hankaluuksista huolimatta.
Pääsin olemaan hysteerinen päänsä lyönyt ihminen, jolla on tärkeää sanottavaa, mutta jota kukaan ei usko (ja joka vielä loppujen lopuksi tainnutettiinkin kun se oli häiriöksi). Sen jälkeen oli vuorossa runsaasti angstaamista pahoin loukkaantuneen kaverin vuoksi, sotaoikeudenkäynnin sivustakatselua, suojeluhälytystä seurannut yleinen kaaos ynnä muuta jännää. Kolmen laivaston teknikon porukkamme selvisi koettelemuksesta yhteisvoimin, vaikka huhun mukaan meillä oli murhaajakin kannoillamme.
Ikävä kyllä yhdistelmä pelin aikana syntynyttä ruoka/nestevajausta, väsymystä, pelin henkistä rankkuutta ja kunnollisen purkutilaisuuden puuttumista sekä yleistä epävakautta sai aikaan sen, että pelin jälkeen suoritin jo pelipaikalla satunnaisen henkisen hajoamisen. Ajatus siitä, että pitäisi vielä jäädä paikalle roikkumaan, tuntui täysin mahdottomalta, joten ajelimme kotiin. Sunnuntai menikin palautuessa. Pelailtiin Gloomia ja katseltiin Kuninkaan paluuta. Debriefin viimeistelyn jätin maanantaille.
No comments:
Post a Comment