1.8. Cuves de Sassenage

Maanantaiaamu oli maineensa mukainen: herätys kello seitsemän, kamat kasaan, ja koomaisena autoon halki leirintäalueen, joka jostain syystä oli täynnä tyyppejä karateasuissa. Alunperin matkaan piti lähteä neljä autoa, loppujen lopuksi meitä starttasi yhdeksän jälkeen kaksi, ja kolmas hieman myöhemmin. Reitti oli pitkälti sama kuin edellispäivän kanjonille, mutta jatkoimme sen ohi, kautta upean näköalan yli kaupunkien, ja läpi Sassenagen kapeiden pikku katujen Cuves de Sassenagen parkkipaikalle. Jo aamupäivällä paikalla palloili jokunen turisti ihmettelemässä, koska näytösluola aukeaa. Ei vielä hetkeen, heille kerrottiin, koska me olimme menossa sisään hyvissä ajoin ennen sitä.

Vaihdoimme vaatteet parkkipaikalla, ja kapusimme tuskaisen kuumissamme ylös pitkää mäkeä sisäänkäynnille. Hetken säädön jälkeen oli oikea ovi paikallistettu ja avattu, ja avaimelle keksitty piilopaika. Yhdeksän ihmisen letka lähti etenemään läpi showcaven tunneleiden, jotka portaita ja tasaista lattiaa lukuunottamatta olivat yllättävän kapeita ja luolaisia, etenkin kun valot eivät olleet päällä.

Käytävät toivat meidät isoon kammioon, mistä kulki reitti varsinaiseen luolaan parin lohkareen välitse, alas kiinteitä tikkaita. Minä ja Miri jättäydyimme tarkoituksella jälkeen, jotta voisimme liikkua keskenämme. Tiesimme, että muilla oli kunnianhimoisempia tavoitteita kuin meillä. Itse halusin edellispäivän kanjoniseikkailun ja seuraavaksi päiväksi suunnitellun rekten väliin jotain kevyempää.

"Villi" luola alkoi isoilla, lohkareikkoisilla käytävillä, joissa vastaan tuli myös varsin runsasvetinen joki. Sen vesi on peräisin Gouffre Bergeristä. Huomasimme apuköyden, jota lähdimme seuraamaan, mutta se vei meidät yllättäen hassun vaijerisillan luo, eikä tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Jatkoimme joen seuraamista ohi satunnaisen ylösmenevän köyden ja toisen köysipoikkarin, ja lopulta päädyimme suureen tilaan, jonka päättelimme olevan Salle à Manger eli Ruokasali -niminen risteyspaikka. Salin yli kulki ylettömän näyttävän oloinen riippusilta, mutta kun se kerran siinä oli, päätimme kokeilla sen ylittämistä - olimme kyllä jo alkaneet epäillä, että kyseessä olisi jonkinlainen lasten temppurata. Siihen vahvasti vihjasi myös aiemmin bongaamamme vaijeriliuku.

Yllättävän pelottavasti huojuvan riippusillan toisella puolen seurasimme luiskaa ylös, ja päädyimme usean pienen tunnelin risteykseen. Seurasimme yhtä, kunnes se muuttui änkeämisryöminnäksi, mikä ei nyt napannut. Toinen käytävä vei meidät lohkareikkoiseen rinteeseen. Sen alta löysin ison tilan, ja sieltä vetisen tunnelin, johon vei köysi. Hyvin saman näköinen märkä alitus olisi lähtenyt edellisestä isosta tilasta, ja mietimme, olisiko tämä nyt köyden toinen pää. Miri harkitsi uivansa läpi tarkistamaan asian, kunnes havaitsimme riippusillan yläpuolellamme. Olimme itse asiassa menneet ympäri ja palanneet samaan isoon kammioon sitä tajuamatta! Loistavaa suunnistusta, taas kerran.

Seuraavaksi päätimme kokeilla suuntaa, jonka surveyn perusteella arvelimme olevan varsinainen reitti eteenpäin. Pieni kiipeily kiinteiden tikasaskelmien avulla, ja eespäin varsin pieneen ja ahtaaseen tunneliin. Etenemisen haastavuutta lisäsi, että risteyksiä oli vaikka kuinka paljon, kun kartassa niitä ei näkynyt lainkaan. Ohitimme kauniin pienen lammikon köysipoikkarina, ängimme ylös kolosta, ja lopulta päädyimme kolmen epämukavalta vaikuttavan korkean lohkareikkokäytävän risteykseen. Arvottuamme hetken päätimme lopulta palata takaisin: vaikka olisimme jatkaneet eteenpäin, parhaassa tapauksessa olisimme löytäneet tiemme köysiosion luo, emmekä olleet aikeissa suorittaa tänään sellaisia.

Palailimme takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleet, isoon kammioon ja joenvarren köysipoikkaria pitkin lohkareisiin tiloihin. Kävimme vilkaisemassa yhtä köysikulkua, jota emme olleet menomatkalla huomanneet. Se vei käytävään, joka oli suorastaan naurettavan täynnä erilaisia köysi- ja vaijerivirityksiä. Ilmiselvästi tämä tosiaan oli jonkinlainen maanalainen Flowpark. Makeeta! Emme kuitenkaan jääneet leikkimään, vaan jatkoimme perääntymistä.

Näytösluolan lähestymisen kuulimme voimistuvana musiikkina. Salissa, josta se alkoi, oli myös lauma turisteja, ja meitä oli pyydetty odottamaan ja pysymään näkymättömissä, jottemme häiritsisi heitä. Nökötimme siis lohkareiden alla kuunnellen kammiossa jostakin syystä kaikuvia joululauluja, kunnes puheensorina lakkasi, ja pääsimme jatkamaan hiippailua päivänvaloa kohti. Yhden nurkan takana näin taas vierailijaryhmän, ja odottelimme lisää. He kävelivät meistä poispäin, ja etenimme lisää, kunnes kuulimme uudelleen ryhmän äänet. Tietenkin kuvittelimme, että kyseessä olis sama, poispäin kulkeva porukka, kun yllättäen turistit alkoivatkin parveilla meidän suuntaamme. Minä ehdin piiloon nähtävyyslohkareikkoon, Miri jäi näytille moikkailemaan turisteille.

Viimein pääsimme pois turistitunneleista, mäkeä alas autolle ja eroon luolavermeistä. Harkitsimme lyhyesti vierailua läheiseen Grenoblen kaupunkiin, mutta olimme likaisia, nälkäisiä ja väsyneitä, sekä hieman ärtyneitä leikittyämme piilosta turistien kanssa. Ajelimmekin vain Intermarketin kautta mökille kokkaamaan.