Pallaskatti ja porkkanakakku

Paluu reissusta arkeen ei tapahtunut pehmeällä laskulla, vaan geenitekniikan luennolla heti tiistaiaamuna kello 8. Olin aika ylpeä, että sain raahauduttua sinne. Onneksi kyseessä on oikeasti kiinnostava kurssi - ja onneksi muut opinnot alkavat vasta ensi viikolla. Jäi hyvin aikaa purkaa rinkkaa, pyykätä, ja ihmetellä tulevia aikatauluja. Kävin toki viikon aikana myös syksyn ekoissa YS:n harjoituksissa ja pidin ensimmäisen soittotunnin kesäloman jälkeen.

Koska luolaton arki kaikesta huolimatta tällä hetkellä ahdistaa aika lailla, viikonloppuna piti korjailla mielialaa kivoilla asioilla. Perjantaina kävimme Mirin kanssa Korkeasaaren Kissojen yössä. Paikalla oli ehkä hieman liikaa muita ihmisiä, mutta muuten reissu oli oikein onnistunut. Kun ulkona oli kylmää ja tuulista, Amazonia- ja Africasia-talojen trooppinen ilmasto tuntui erittäin miellyttävältä. Parasta tietysti oli, että kerrankin onnistuimme näkemään kaikki kissat virkeinä ja liikkeellä.

Leijonista ja tiikereistä viis, suurimpia suosikkejamme olivat kovasti maatiaiskissaa muistuttava metsäkissa sekä aro- ja pallaskissan nimilläkin tunnettu manuli. Muut kissat hyökkäsivät innoissaan kiinni ruokaan heti, kun se oli niiden häkkiin asetettu. Korkealle katonrajaan kiivennyt manuli sen sijaan pohdiskeli ainakin kymmenen minuuttia ennen kuin uskalsi lähteä laskeutumaan kohti eväitään - ja tipahti puolivälissä. Se ei pudonnut sirosti jaloilleen kuten kotikissa, vaan kömpelösti, ja jälkeenpäin se kokosi itseään hyvän tovin häntä kärttyisän oloisesti viuhtoen. Otuksen normaali kävelytyyli oli hidasta lyllertämistä maha maata viistäen. Kyseessä ei edes ollut vain tämän tyypin ominaisuus, vaan toinen, pienemmän ja nuoremman oloinen manuliyksilö liikkui samalla tavalla.

Lauantaista suurin osa kului Walesin-reissulta otettujen kuvien läpikäymiseen, niitä kun oli yhteensä noin 1400 kappaletta. Saimme ne karsittua reiluun kolmeensataan, ja vieläkin olisi varaa vähentää. Kuvat ilmaantuvat nettiin joskus, jos kaikki kuvaajat antavat luvan otostensa käyttöön. Lisäksi laitoimme ruokaa pitkään ja hartaasti. Mirin mausteinen makkarakeitto osoitti minulle, ettei keitto aina ole onnetonta litkua, josta ei mene nälkä. Itse onnistuin vaihteeksi leipomisessa ihan täydellisesti.
Porkkanakakku oli juuri sellaista kuin pitikin, eli erittäin hyvää - ja se jopa näyttikin hyvältä.