Puh.

Ja niin siitä selvittiin.

Prosemma meni kait ihan OK, se puhumisosuus oli kyllä todella erittäin improvisoitu, mutta kirjallisesta saamani palaute ei tuntunutkaan niin pahalta, kuin pelkäsin, ja osa siitä oli jopa positiivista. Wau. :-) Ja Lintsin haastattelustakin pääsin jatkohaastatteluun, joka on parin viikon päästä, ja ehdin YSSO-keikalle, myöhästyin vain jonkun kymmenisen minuuttia treeneistä, eivät olleet vielä ehtineet kait soittaa mitään, ennenkuin saavuin.

Sen sijaan... Se viikonlopun larppi on yhtäkkiä muuttunut mukavasta asiasta ahdistavaksi, kun ilmeisesti pelinjohdon netti on hajonnut, minkä vuoksi en sitten ole saanut ollenkaan kontakteja. Peli ylihuomenna, ja mä kuulen toisen pelaajan välityksellä, että hahmoni on menossa tapaamaan jotakin toista hahmoa, joka kait on mun tuttu, josta mä en siis tietysti ole ikinä kuullutkaan. Höh. Vähän monimutkaiseksi menee.

Proosee

Nonih,

enpä olekaan aikoihin kirjoittanut. Ei sillä, että kukaan huomaisi, kun eihän tätä kukaan muuteskaan lue. :P Mutta pitäähän ne ihmiset kummiskin päiväkirjaa. Mulla on tähän hiljaisuuteen aika hyvä syykin: oon tehnyt proseminaarityötäni. Tänään ne ryhmän kielipoliisit pääsevät sitten ronkkimaan sitä. Pelottaa.

Tänään on aika hurja päivä. Prosemman esitys on ensin, ihan alle tunnin päästä pitäis alkaa. En vieläkään oikein ole varma, mitä aion niille sanoa, mutta improvisointi on muutenkin mun vahvuus. Jos kirjoitan kaiken paperille, niin sit tulee tylsä ja paperinen esitys. Nyt tulee ehkä sekava, mutta ainakin elävä. Toivottavasti.

Sitten on ihan mukava lounastauko, ja sen jälkeen... apua, työhaastattelu. Hain Lintsille laitetyypiksi, saas nähdä, mitä siellä on. En olekaan ollut työhaastattelussa vuoteen, enkä oikeastaan muutenkaan ikinä mihinkään muualle kuin Kiljavalle, mihin en ole päässyt. Että pelottaa sekin ihan tarpeeksi.

Kolmanneksi on YSSO-keikka, eli YS:n salonkiorkesterin vanhojentanssihumppaa. Ei se muuten hämäisi, mutta kun en tiedä, kauanko työhaastattelussa menee, niin pelottaa, että myöhästyn keikalta - etenkin, kun oon ollut niin pöllö, etten ole ilmoittanut kenellekään tuota potentiaalista päällekkäisyyttä. Jaiks.

Jotenkin tästäkin päivästä kumminkin selvitään. Ainahan ne asiat jotenkin järjestyvät, se ei ole pelkkä klishee, vaan myöskin fakta. Ja onneksi viikonloppuna on larppi. Jee. Sitä odotellessa...

Valivalivali... not.

Jesh, nettini toimii taasen, on toiminut jo useamman päivän, onneksi. En siis ole seonnut. Hassua sinänsä, että tämä bloginkuvatus näköjään on muotoutumassa juuri niin tilitykseen ja tarpeettomaan angstaukseen keskittyneeksi kuin alunperin pelkäsin ja arvasin. Samaan tapaan mun paperille kirjoitettu päiväkirjateksti syntyy yleensä silloin, kun ärsyttää. Kun on kivaa, niin tekee mieluummin ehkä jotakin muuta kuin kirjoittaa sitä ylös. Sääli sinänsä, antaa vähän harmaan ja synkeän kuvan mun elämästä.

Tänään ei ole ollut mitenkään kurja ja synkeä, vaan ihan jees tavallinen päivä. Aamulla melkein nukuin luennolla valvottuani tyhmän fanficin sun muun parissa myöhään taas vaihteeksi. Sitten näin kamuja ja söin, ja soitin pari tuntia kvartetissa. Kotiin päästyäni aattelin tehdä jotakin järkevää, kuten litteroida prosemma-materiaalia, jonka viimein sain kerättyä elikäs videoitua, sekä soittaa selloa. Sen sijaan katselin lähinnä telkkaria ja lähdin Selloon (väärä sello, äh) shoppaamaan äidin kanssa ja haaskasin rahaa. Äsken katselin ekan jakson Battlestar Galacticaa, kun se onneksi ja iloksi alkoi Neloselta. Ei vaikuttanut yhtään hassummalta. Loppui kamalan kesken. Pitää odottaa viikko seuraavaa. En wareta. En en. Ehen. Ainakaan BSG:tä.

Joko nyt?

Hyvät uutiset:
Ihmeen kaupalla sain kuin sainkin Gikuyun kielioppityöni valmiiksi ja palautettua deadlineen mennessä.
Egyptin tentti samoin tuntui aika helpolta, kun olin siihen jonkin verran lukenutkin.

Huonot uutiset:
Eilinen pediryhmätunti oli mun opetusvuoro, ja taas tuntui, ettei tehty mitään. Aina tuntuu siltä, kun on itse opetusvuorossa. Mitä tämä sitten kertookaan, totuuden vai mun omituiset harhaluulot, sitä en tiedä.
Prosemmatyöni on aivan vaiheessa. Pitäis videoida läjäpäin opetusta ja litteroida se, toistaiseksi kun aineistoa on tasan yhden oppitunnin verran - tosin se on kylläkin jo aika paljon. Alan kallistua sellaisen yhden soittotunnin kieltä tutkailevan case-tutkimuksen kannalle... Säälittävää se kyllä olis, ja tärväis suunnitelmani koskien tän työn ja Stadian opinnäytteen liitettävyyttä.

Ja se huonoin kaikista uutisista:
Nettini ei toimi vieläkään. Prkl. Ärh. Mur. Räyh. Eilen joku Soneran setä soitti, että tänään ehkä joku Soneran asentajasetä vois käydä potkimassa jotain kytkintä jossain talon keskuksessa, ja sit jos se ei auta, niin soittaa uusiksi ja sopia, milloin (kaukaisessa tulevaisuudessa?) vois ehkä tulla mätkimään kytkintä mun huoneessa... Argh.
Tietty voi olla, et nettini toimii parhaillaankin sen asentajan ansioista, ja en vaan tiedä sitä, koska menen kotiin vasta joskus myöhään. Se olis kyllä ihanaa ja päivän pelastus. Siinä toivossa on kiva elellä.

Epätoivo

Eilen jonotin *puolitoista tuntia* Soneran nettihuoltoon ja kuuntelin tappavan kauheaa hissimusaa. Se tyyppi tietenkin oletti, että mä oon ihan pihalla, ja kysyi, että olenko esimerkiksi koittanut käynnistää koneen uudelleen. Jesh. Olisi vaan kysynyt, montako kertaa... Totesi sitten lopulta, että juu, kuullostaisi siltä, että vika on heillä, tekevät sille ehkä joskus jotain. Aikaisintaan maanantaina. Sen järkevin ehdotus oli, että kokeilisin toimiiko mun koneessa kämppiksen netti (jossa siis ei ole häikkää ollut). Aikaisemmin olin aatellut, että olis liian iso vaiva roudata mun kone sen huoneeseen, mutta päädyin sit tekemään senkin. Ja hyvinhän se Heltzin netti toimi.

Epävoivoani ja yleistä pöllöyttäni osoittaakin parhaiten se, että otin ja lainasin pikkuveljeltä piiitkän nettipiuhan, ja käyttelen nyt sitten kämppiksen nettiä omalta koneeltani (kun se ei ollut kivaa olla kämppiksen koneella). Että näin. Toivottavasti tää oikeasti alkaa ens viikolla toimia, saatan muuten seota lopullisesti. Jos se nyt enää on mahdollista edes.

Nettipimento

Kärsimys! Nettini päätti ilmeisesti, että olen liian riippuvainen siitä, ja lakkasi toimimasta. Pimentoa on kestänyt jo puolitoista päivää, toissaillasta alkaen. Kun ei ole tietäväisiä pikkuveliä tässä nyt ihan lähistöllä (kun toinen niistä peräti lähti inttiin), olen sitten yrittänyt itse leikkiä jotakin jostain tietävää tyyppiä ja oppinut kaikenlaista jännää uutta IP-osoitteista ja DHCP-palvelimista. Ei se silti ole yhtään auttanut, ei toimi vieläkään. Loppujen lopuksi ei ole kovin montaa temppua, mitä edes voisin koittaa, kun periaatteessa kaiken pitäis toimia mun päädyssä ihan moitteetta, se vaan ei löydä IP-osoitetta. Vian siis voisi päätellä olevan Hoasnetissä. Hassua vaan, että Helenin netti on toiminut koko ajan ihan hyvin. No, se on tietty ihan eri liittymä. Sitä paitsi sillä ei olekaan yhtä kiinteetä ja läheistä suhdetta nettiinsä kuin mulla... Onneksi mä pääsen sitten tähän sen koneelle roikkumaan, kun oma on nettivajaa.

Tänään totesin olevani jo niin epätoivoinen, että lähetin Soneralle nettipalautetta asiasta. En tiedä, lukevatko ne moista ollenkaan. Olis oikeasti pitänyt soittaa, mutta kun mä inhoan puhelimessa puhumista vieraiden ihmisten kanssa... no okei, en edes inhoa, vaan lähinnä pelkään. Mut toivottavasti tuo net alkaa pian taas toimia. Tarvisin sitä oikeasti jopa ihan järkeviin asioihin, kuten läksyihin. En nimittäin omista yhden yhtä korppuakaan, joten en ole keksinyt mitään keinoa siirtää tavaraa tältä koneelta omalleni. On se niin kamalaa.

Koulu on taas

Jeeeeh, mun otsikoiden laatu vaan jaksaa pysyä yhtä luovuudenpuutteisena.

Tänään alkoi taasen koulu, tai siis Stadia. Kuten aina, yliopiston loma alkoi viikkoa aiemmin ja loppuu viikkoa myöhemmin, eli se alkaa vasta viikon päästä. Stadian alkukaan ei ollut mitenkään liian rankka, vaan ryhmätunti muksujen kanssa ja yhden kvartsutreenit. Ihan siedettävää. Huomenna pitääkin sitten mennä ihmettelemään opinnäytetyö-hankepajaa.

Oli muuten kumma tunne mennä taas Konsalle hyppimään, kun on niin monta päivää putkeensa roikkunut täysin elämättömästi kotona, suurimmaksi osaksi tietokoneen takana. Jotenkin yritin tänään muutenkin olla kovin aktiivinen, ja sain jopa aikaiseksi yhden egyptin käännöksen, kymmenisen minuuttia sellotunti-diskurssin litterointia, ja ihan pienen palan gikuyun kielioppia. Jos tähän tahtiin olisin tehnyt hommia lomalla, niin nyt olisi jo kaikki tehtynä ja ahdistaisi paljon vähemmän. Toisaalta, sitten se ei kyllä olis ollut lomaa ollenkaan.

Uusi vuosi, uusi tyhmyys.

Joulu oli kiva. Sain lahjoja. Sit tein läksyjä (mut koska ne oli Egyptin läksyjä, se oli oikeasti mukavaa).

Aloitin vuoden tosi hämärissä merkeissä, Aholansaari Sinfoniettan kamarimusiikkiperiodin lomassa. Meillä oli keikka aattona klo 18 Tahkolla, ja sitten oltiin yötä Tetrimäki-nimisessä idyllisessä paikassa Vehmersalmella, ihan puskassa. Ei ollu raketteja, paitsi mitä Kuopion suunnalta näkyi jossain kaukana taivaanrannassa. Oli meillä jokunen tähtisadetikku kumminkin, ja shampanjaa. Ja kerrankin bileet, jotka ei loppuneet laskuhumalaan, vaan mulla oli oikeasti hauskaa. Ehkä vähän liiankin, koska seuraava aamu oli sietämätön, etenkin, kun oli keikka klo 14.00... Harmittaa, kun ei mennyt ihan putkeen se soitto, ja se meni nauhalle, kun se aaton paremmin soitettu ei mennyt. Noh, kaikkea ei voi saada, ja se oli joka tapauksessa oikein mukava soittoperiodi.

Eilen todistin, kuinka pöllö voi ihminen olla. Olin istunut tuntikaupalla tietokoneella tekemässä kenttätyökurssin Gikuyun kielioppityötä. Päätin sitten lähteä kauppaan ruokaa metsästämään, epämääräisissä kotolöhövaatteissa, tarkoituksena ottaa vaan lompsa ja avaimet mukaan ja tulla pian takaisin. Otin ja jätin avaimet pöydälle. Kämppis ei ollut kotona, ei tietoa, koska palais, ja mulla ei ollut edes kännykkää. Oli sentään lompakko.

Menin sitten syömään Pasilan asemalle Heseen, ja hengailin siellä yhtään liiottelematta 3 tuntia, toivoen kovasti, että kämmpis-Heltzi pomppaisi ulos jostain junasta. Uskomattoman nopeasti se aika oikeasti kului, kun niitä mahdollisia junia tuli 10 minsan välein. Lopulta kummiskin totesin, ettei tässä ole mitään mieltä (minkä joku vähemmän pöllö olisi tajunnut jo kolme tuntia sitten), ja lähdin julkisilla Laaksolahden kotiin. Sieltä sitten soitin Helenille - se oli tietysti juuri tullut junasta ulos Pasilassa. Äh. No, pääsin kumminkin yöksi kotiin. Mut olipa siinäkin tapa viettää lomapäivä.

Joulutyyppi matkaan jo käy.

Lyhykäisesti virsi kaunis, kerrankin:
Tänään häippäisen Helsingistä Nokialle viettämään perinteistä mummolajoulua.
Siellä ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin lukea, syödä ja katsoa telkkaria.
Se on aivan ihanaa.

Jotta hyvää ja joutilasta joulua vaan kaikille,
jos nyt joku tänne sattuu eksymään! :-)

Oi joululoma, oi autuas sa hetki!

Kerrankin kirjoitan tyytyväisenä ja iloisena! Ihana vapaus! Viimeinenkin kalenteriani täyttänyt meno on nyt hoidettu. Lisää tietysti tulee ja ihan liian pian, mutta sitä ennen on monta päivää ihan tyhjää. Kivaa! Jesjesjes!

Eilinen oli kyllä semmoinen päivä, että jos ei nyt olisi tämä loma alkanut, niin... No, hyvä, kun alkoi. Kulutin puolet eilisestä olemalla tosi onneton, enimmäkseen typeristä syistä - en osaa soittaa, en ehdi ikinä harjoitella, musta ei ikinä tule sellistiä, mä oon huono opettaja, oppilaan vanhemmat vihaa mua jne jne jne, ja sitten muut joutuivat kuuntelemaan sitä. Sääliksi käy niitä. Toisaalta, jos ei kukaan koskaan kuuntelisi, niin en kyllä kestäisi tätä elämä(ttömyytt)äni ollenkaan.

Tänään oli jjjees-päivä. Yhdet hassut kvartettitreenit, vielä hassumpi joululaulukeikka, ja aika päätön barokkisellotunti. Ja kotiin. Päivän ainoa kriisi oli, että netti ei suostunut toimimaan kun pääsin kotiin vapaudestani iloiten. Alkoipa kumminkin toimia myöhemmin yöllä. Loistawaa. Nythän on nimittäin loma, joten voi valvoa pitkin yötä ja tehdä koneella kaikkea turhaa. Tosin, sitähän minä muutenkin tekisin, loma tai ei.

Enää pari päivää...

Tämän päivän ja huomisen kun vielä selvitän, niin sitten alkaa viimeinkin kauan kaivattu loma. Kuvittelin, että vikat viikot ennen joululomaa olis olleet vähän helpompia, mutta kummasti se kalenteri kuitenkin täyttyi. Tänäänkin on ennen seitsemää ehkä parhaimmillaan yksi kaksituntinen tauko, riippuen sellotuntini pituudesta, ja sitten tämä lyhykäinen tauko tässä, jonka päätin kuluttaa valtavan hyödyllisesti blogi-tilitykseen.

Viikonloppu oli melkoinen urakka. Tulipa todistettua ainakin ihan empiirisin tutkimuksin, että mun bilekäytöksessä on selkeä kaava. Se on nyt toistunut silloin Major-Espanja-keikkailtana, omissa tupareissa sekä YS:n pikkujouluissa.

Ennen bileitä olen tyypillisesti varovaisen odottavainen, tyyliin, "ei tästä kumminkaan mitään hyvää voi seurata". Sitten kun varsinaisesti päästään vauhtiin, mulla on jonkin aikaa oikein kivaa. Jossain vaiheessa päätän, että tämä riitti tältä iltaa. Sitä seuraa typerä masennus ja angstaus. Mun pitäisi oppia elämään laskuhumalan kanssa. Se on kurjaa, kun joka bileet päättyy siihen, että istun nurkassa ja inhoan kaikkea, etenkin itseäni, ja sitten möngin kotiin vihaisena.

Nohjoo. Eilen ei ollut varsinaisia bileitä, ja sit olikin aika lailla tasaisemmin kivaa. Aamupäivällä päädyin soittamaan erään oppilaani kanssa tämän Kaivopuistossa asuvalle vaarille. Se oli kiintoisaa. Sitten vietin aikaa ekaksi iskän ja velipoitsujen ja sitten kavereiden kanssa. Ainoat nurjat puolet olivat, että söin liikaa, ja Olgalla törmäsin taas siihen, etten sovi yhteen kissojen kanssa.

Ehkä kaikkein hupaisinta tänään oli blogi-aiheinen keskustelu iskällä, kun muut toteisvat, etteivät oikein tajua näitä. En minäkään tajunnut, ennen kuin Jormat halusivat perustaa blogin, ja aloin kirjoitella siihen, ja sitten myös lukea erinäisiä muita. Ja näin tässä sitten kävi.

Bileet!

Jesh, bileet, eli siis tuparit, olivat oikeasti ihan mukavat ja onnistuneet, ja mulla oli kivaa - hypin seinille suurimman osan ajasta. Jotenkin asiaa auttoi se, että pukeuduin vaatteisiin, jotka alunperin hankin muuan hyperaktiiviselle larppihahmolleni (kirkkaan oranssia & pinkkiä, ei ollenkaan mun värit noin normaalisti). Eli periaatteessa, ei syytä angstiin, kai?

Jjjoo. Tottahan mä aina löydän jotakin, mikä ei ole hyvin. Nimittäin, vieraita kutsuttiin noin 40, niitä oli ehkä parhaimmillaan paikalla 15 tai jotakin siihen suuntaan. Minä kutsuin henk koht. 20 ihmistä. Arvatkaas, montako niistä tuli paikalle? No... Yksi kappale. One. Une. Ein. Uno. 1. (Maija, kiitos, kun olit siellä :-)). Sitten oli muutama yhteinen hyvä ystävä lukioporukastamme. Loput oli kaikki Helenin kavereita (joka siis on mun kämppis, harpisti-musatieteilijä, lukiosta tuttu, hyvä ystävä myöskin (niitä harvoja)). Kyllähän mä niistä Helenin kutsumista tietysti tunsin ison osan. Herättää vaan ajattelemaan. Oon mä aiemminkin ajatellut olevani tylsä, sosiaalisesti rajoittunut ja huono ystävystymään ihmisten kanssa, mut tää oli kyllä isku taikka ehkä kylmä kala vasten kasvoja tän asian suhteen. Että mulla todella on näin vähän kavereita. Mut enhän mä toki voi siitä ketään muuta syyttää kuin itseäni.

Tää alkaa taas jo oikeasti olla laskuhumalaa, vaikka noi kaverittomuus-aatteet vainos mua silloinkin, kun mulla muuten oli oikein kivaa, koska kyllähän mä silloinkin tajusin, että mun kutsumistani tyypeistä ei ole paikalla kuin 1 ainokainen. Nyt vaan alkaa pyöriä päässä sellaset "kukaan ei rakasta mua" ja "kukaan ei tulis mun hautajaisiin jos päättäisin kupsahtaa nyt" -tason ajatukset. Mikä on selkeä merkki siitä, että pitäis mennä nukkumaan.

Huomenna aamupäivällä menen opettamaan ihanaa kilttiä pikku oppilastani. Ei se nyt mikään varsinainen ystävä tietysti ole, mut ainakin se tuntuu sietävän mua.

Joulushoppailuargh.

Jjjoo. Siis. Tähän maailmaanhan ehdottomasti kaivataan vielä yksi blogi, joka sisältää päätöntä ja tarpeetonta angstaamista ja valitusta ja itsesääliä asioista, jotka oikeasti on ihan hyvin, eikös?

Terrorisoituani muuan Major-kvartetin blogia koko sen olemassaolon ajan sälällä, jolla ei ole mitään muuta tekemistä koko kvartetin kanssa kuin minä, päätin perustaa oman valitusnurkkaukseni nettiin. Onneksi kenenkään ei ole pakko lukea tätä.

Tänään ajattelin valittaa ja tilittää aiheesta joulushoppailu. Kulutin puoli päivää kiertelemällä kaupoissa, ja ne lahjat, mitä ostin, totesin jälkeenpäin ihan tyhmiksi. Ainakin yhden suhteen päätin jo, etten takuulla anna sitä tyypille, jolle sen kuvittelin ostaneeni. Kun ei se kuitenkaan pitäisi siitä yhtään. Jos pyytäisi aina tarkat lahjatoiveet kaikilta, niin silloinhan ne tietysti saisivat juuri sen, mitä oikeasti haluavat - mutta mitäs kivaa siinä nyt sitten olisi? Minusta lahjaan kuuluu olennaisena osana se, että lahjan antaja ikäänkuin kertoo sillä jotakin sekä itsestään, että lahjan saajasta. Filosofista, yök. Niinjuu, sitä paitsi, meneehän siihen lahjojen osteluun aina rahaakin. Ja sitten ne kaupat ovat vielä täynnä ihmisiä, kun on näin myöhään liikkeellä, ja kaikilla on kiire ja niitäkin ärsyttää olla siellä.

En ole ylipäänsäkään kovin esimerkillinen jouluhenkilö. Korttejakaan en ole edes ajatellut. Eipä ole mitään koristeitakaan täällä huoneessani. Joulukalenterin sentään ostin, mutta siinä on suklaata, joten se on erikoistapaus. Jonkun pitäis vielä kehittää kahvi-joulukalenteri. Semmoinen, mistä saisi joka aamu hyvää valmista kahvia...

Huomenna luvassa: Tuparit. Luultavasti syy jättimäiseen angstiin, syystä että joko sinne ei tule ketään ja ärsyttää, tai sitten sinne tulee tyyppejä, ja piiloudun komeroon/pakenen paikalta, koska mua ahdistaa ne kaikki ihmiset. Jipii. Tai sitten mulla on vaihteeksi kivaa. Sekin on mahdollista, onneksi. Siinä tapauksessa voipi olla, etten kirjoita tänne mitään. Ja maailma pelastuu.