Tiistai oli vuoden viimeinen koulupäivä. Aamupäivästä konsalle, jossa tuttuun tyyliin oli näin lähellä joululomaakin vielä ihan täyttä, ja jouduin jonottamaan harjoituskoppia. Vähän harjoittelua, sitten soittotunti. Viimeinen sellainen, ei vain ennen joulua, vaan ikinäkoskaan. Joulun jälkeenhän olen Stadiassa yliajalla, ja yliajalla ei saa soitto-opetusta--etenkään, kun on jo suorittanut kaikki soitto-opinnot. Ei minun kai vieläkään kaikkea kuulu osata, mutta nyt pitäisi ainakin osata harjoitella itsenäisesti. Epäilenpä suuresti. Tunti tuntui ihan tavalliselta, rähmäsin Haydnin ekaa osaa. Vasta sen jälkeen alkoi itkettää. Melkein seitsemäntoista vuotta käynyt säännöllisesti soittotunneilla, ja nyt se loppui. Ei tunnu missään määrin vapautuneelta, pelkästään kauhean kaihoisalta ja vähän ahdistavalta.
Viimeisen soittotunnin jälkeen oli ensimmäinen ja mahdollisesti myös viimeinen tapaamiseni opinnäytteeni ohjaajan kanssa, koska yliajalla ei periaatteessa saa ohjausta. Vaikutti kovasti siltä, että kovin kiireinen ohjaajani ei ollut ehtinyt laisinkaan lueskella sähköpostittamaani opinnäytteeni tämänhetkistä tilaa (noin 15 sivua puolivalmista tekstiä). Kylläpä tuntui tapaaminen hurjan hyödylliseltä. Sen jälkeen yritin vielä olla opinnäytehyödyllinen kopioimalla yhden nurkissani pyörineen soittotuntivideon DVD:lle. Se pitäisi jossain välissä litteroidakin, että siitä olisi jotain hyötyä.
Ahkerahkon koulupäivän jälkeen käväisin iskän ja veljien kanssa katsomassa Beowulfin. Paikoitellen se oli hyvin nätti, kaikenlaiset paikallaanpysyvät asiat, kuten maisemat, ovat tietokoneella tehtyinä lähestulkoon täydellisen oikean näköisiä. Myös ihmisten kasvot ovat reippaasti oikeamman oloisia kuin mitä itse olisin odottanut. Sen sijaan kaikenmoinen liike on näköjään edelleen jotenkin hankalaa toteuttaa, esimerkiksi ratsastaminen näyttää lähinnä hupaisalta. Kaiken kaikkiaan oikeastaan tuntui, kuin olisi katsellut erityisen hyvin tehtyä pelin alku/väli/loppudemoa. Juoneen oli kovasti yritetty änkeä syvällisyyttä, oli ihmisen (=miehen) erehtyväisyyttä ja tietenkin pääpahiksena kauhea naisolento. Ehkäpä juuri sen vuoksi leffassa ei oikeastaan ollut yhtä ainoaa pidettävää hahmoa, kaikki olivat jotenkin ärsyttäviä tai nuijia. Lisäksi se oli vähän hassu: niin äärettömän über-ylieeppinen, ettei sitä voinut ottaa vakavasti, eivätkä sinne tänne ripotellut erinäiset hölmöt vitsit ainakaan auttaneet asiaa. Vaan siis olihan se toki melkoisen näyttävä leffa ja hyvinkin viihdyttävä.
19/12/2007
18/12/2007
Shop ja kiip
Käväisin vielä kerran Sellossa jouluostoksilla. Sai kyllä olla viimeinen kerta myös, ainakin tänä vuonna. Ensi vuonna mietin uudelleen, vieläkö tämmöistä shoppailua viitsii. Ja jestas, nytkin olin liikkeellä periaatteessa hiljaiseen aikaan, ennen kolmea, jolloin kuvittelisi monien olevan vielä töissä, ja siltikin oli ihan tosi täyttä joka kaupassa. Hirvittää ajatella, millaista siellä on illalla tai vaikkapa viikonloppuna.
Oli myöskin taasen kiipeilypäivä, tarkemmin sanoen negapäivä. Kiipesin kaikkiaan viittä negareittiä, joista vielä kolmea liidaten--liidaamistani yksi jäi vähän kesken, kun pelotti ja en jaksanut. Melkoinen voitto tämäkin kuitenkin. Ehkä hiljakseen alan päästä eroon vastenmielisyydestäni negareittejä kohtaan. Lisäksi palautin itseni maanpinnalle yrittämällä yläköysitellä yhtä 7-:sta, joka oli niin aivan liian vaikea, etten voinut kuin nauraa.
Oli myöskin taasen kiipeilypäivä, tarkemmin sanoen negapäivä. Kiipesin kaikkiaan viittä negareittiä, joista vielä kolmea liidaten--liidaamistani yksi jäi vähän kesken, kun pelotti ja en jaksanut. Melkoinen voitto tämäkin kuitenkin. Ehkä hiljakseen alan päästä eroon vastenmielisyydestäni negareittejä kohtaan. Lisäksi palautin itseni maanpinnalle yrittämällä yläköysitellä yhtä 7-:sta, joka oli niin aivan liian vaikea, etten voinut kuin nauraa.
17/12/2007
Pikkujoulubileet
Lauantaina oli pikkujoulukauden ensimmäisten (ja viimeisten) oikein kunnollisten ja reippaiden bileiden aika, nimittäin YS:n perinteikkäiden pikkujoulujen. Ennen niitä käväisin tosin soittamassa samaisesta bändistä kasaantuneella kvartetilla Pergolesin Stabat Materia. Hyvin kaunis teos, ehkä jopa meidänkin versionamme, sitten joskus kun olemme harjoitelleet vähän enemmän.
Pikkujoulut olivat Nylands Nationin tiloissa, missä olen itse ollut aikoinaan emännöimässä YS:n vuosijuhlia. Tänä vuonna olin apuemäntänä, eli raahauduin bilepaikalle kohtalaisen hyvissä ajoin ja autoin ruoanlaittokaaoksessa. Käsittämätöntä kyllä, kaaoksen lomasta löytyi järjestystä, ja saimme kuin saimmekin puuron keitettyä niin, että kun juhlijat alkoivat saapua, se oli ihan valmista. Muu jouluruoka kinkkuineen ja laatikkoineen myöhästyi vähän suunnitellusta aikataulusta, mutta ainakin siitä tuli vallan erinomaisen hyvää. Apuemännöinnin ohessa ehdin kyllä bilettää ja juodakin aivan tarpeeksi, ja katsella kaikki perinteikkäät ohjelmanumerot. Sellokvartetin Rekiretki-soittelo tarjoiluineen oli sekä ennätysmäisen myöhään että täydellisen harjoittelematon, koska saimme sellot ja soittajat kasaan vasta puolenyön jälkeen, mutta eipä se ketään häirinnyt.
Pysyttelin bilepaikalla oikeastaan siihen asti, kun bileet loppuivat--aamuyöstä meitä oli jäljellä enää läjä järjestäjiä sekä yksi juhlija. Jossakin vaiheessa huomasin olevani yksin keittiössä tiskaamassa, kun kaikki muut istuvat viereisessä huoneessa tekemättä mitään. Tulivat ne sieltä sitten valittamaankin, että hyvänen aika, lopetas nyt se puuhaaminen ja tule tänne hengaamaan meidän kans. Istuuduttuani alas en kuitenkaan osannut ollenkaan olla, tuli käsittämättömän ulkopuolinen olo, enkä kyennyt käsittämään, miksi ihmeessä tässä nyt vaan istuskellaan, kun voitaisiin ihan hyvin siivota loppuun ja lähteä pois. Lähdinkin sitten kohtapuoliin, ja olin kotona hieman ennen aamuseitsemää. Kaiken kaikkiaan taisin bileiden myötä tajuta, että vähän samaan malliin kuin larpeissa, viihdyn bileissäkin paremmin, jos minulla on pelkän hengaamisen ja bilettämisen ohessa paljon muutakin puuhattavaa, vaikka se olisi vähän tylsääkin.
Sunnuntai meni oikeastaan kokonaisuudessaan bileistä toipumiseen. Vähäsen yritin soittaa, mutta ei siitä mitään tullut. Lähinnä luin lisää sarjiksia--kahlattuani läpi kaikki käsiini saamani Hellblazerit siirryin Preacheriin, koska Hellblazeria lukiessani kovasti ihastuin Ennis & Dillon -kaksikon työhön. Aika hillitöntä menoa tuokin.
Pikkujoulut olivat Nylands Nationin tiloissa, missä olen itse ollut aikoinaan emännöimässä YS:n vuosijuhlia. Tänä vuonna olin apuemäntänä, eli raahauduin bilepaikalle kohtalaisen hyvissä ajoin ja autoin ruoanlaittokaaoksessa. Käsittämätöntä kyllä, kaaoksen lomasta löytyi järjestystä, ja saimme kuin saimmekin puuron keitettyä niin, että kun juhlijat alkoivat saapua, se oli ihan valmista. Muu jouluruoka kinkkuineen ja laatikkoineen myöhästyi vähän suunnitellusta aikataulusta, mutta ainakin siitä tuli vallan erinomaisen hyvää. Apuemännöinnin ohessa ehdin kyllä bilettää ja juodakin aivan tarpeeksi, ja katsella kaikki perinteikkäät ohjelmanumerot. Sellokvartetin Rekiretki-soittelo tarjoiluineen oli sekä ennätysmäisen myöhään että täydellisen harjoittelematon, koska saimme sellot ja soittajat kasaan vasta puolenyön jälkeen, mutta eipä se ketään häirinnyt.
Pysyttelin bilepaikalla oikeastaan siihen asti, kun bileet loppuivat--aamuyöstä meitä oli jäljellä enää läjä järjestäjiä sekä yksi juhlija. Jossakin vaiheessa huomasin olevani yksin keittiössä tiskaamassa, kun kaikki muut istuvat viereisessä huoneessa tekemättä mitään. Tulivat ne sieltä sitten valittamaankin, että hyvänen aika, lopetas nyt se puuhaaminen ja tule tänne hengaamaan meidän kans. Istuuduttuani alas en kuitenkaan osannut ollenkaan olla, tuli käsittämättömän ulkopuolinen olo, enkä kyennyt käsittämään, miksi ihmeessä tässä nyt vaan istuskellaan, kun voitaisiin ihan hyvin siivota loppuun ja lähteä pois. Lähdinkin sitten kohtapuoliin, ja olin kotona hieman ennen aamuseitsemää. Kaiken kaikkiaan taisin bileiden myötä tajuta, että vähän samaan malliin kuin larpeissa, viihdyn bileissäkin paremmin, jos minulla on pelkän hengaamisen ja bilettämisen ohessa paljon muutakin puuhattavaa, vaikka se olisi vähän tylsääkin.
Sunnuntai meni oikeastaan kokonaisuudessaan bileistä toipumiseen. Vähäsen yritin soittaa, mutta ei siitä mitään tullut. Lähinnä luin lisää sarjiksia--kahlattuani läpi kaikki käsiini saamani Hellblazerit siirryin Preacheriin, koska Hellblazeria lukiessani kovasti ihastuin Ennis & Dillon -kaksikon työhön. Aika hillitöntä menoa tuokin.
15/12/2007
Laiskaa
Aamupäivästä järkkäilin itselleni ensi viikoksi töitä, josko olisi vähän vähemmän lusmua menoa sitten. Perjantain ahkera osuus oli kiipeilyä. Olivat Tapanilassa menneet ja ottaneet pois suosikkireittini, monesti mainitsemani kivan kalliomaisen kulman. Tosin tilalle oli tehty kohtalaisen samantyylinen, joskin ehkä pikkuisen helpompi ja vähemmän luova reitti. Uskaltauduin saman tien liidaamaan sitä. En kylläkään päässyt kuin kolme neljäsosaa enkä sitäkään lähellekään puhtaasti, mutta olinpa ylpeä jo siitäkin, että uskalsin yrittää. Muutenkin oli ihan kohtalaisen sujuvaa menoa.
Illalla käväisin taas Sellossa joululahjoja metsästelemässä. Eipä ollut kovin suuri tämänkään kierroksen saalis.
Illalla käväisin taas Sellossa joululahjoja metsästelemässä. Eipä ollut kovin suuri tämänkään kierroksen saalis.
14/12/2007
Raha on pahasta
Posti toi palkkakuitin. Avasin sen. Järkytyin. Sanonpa vaan, että tämä on niin sanoinkuvaamattoman perseestä, kun se, että saa yllättäen enemmän rahaa kuin odotti saavansa, on kammottava ja inhottava asia, mutta näin se vain opintotukea nostaneella opiskelijalla on. Olin nimittäin vuoden kokonaistuloja laskeskellessani unohtanut, että kunta-alalle saatiin semmoinen kertakorvaus-jouluraha. Nähtävästi sitä ei olisi saanut, jos ei olisi saanut joulukuussa palkkaa. Enpä olisi käyny töissä, jos olisin tajunnut. Tämä tarkoittaa nimittäin, että joudun palauttamaan opintotukea, vaikka kovasti yritin laskeskella, ettei tarvisi. Penteleen Kela. Ensi vuonna en kyllä nosta opintotukea.
Muutoin torstaipäivä jatkoi hyvinkin tätä turhankin tyhjää linjaa. Tarjosin Mirjalle kahvia, kävin Kulosaaressa soitattamassa joululauluja, ja siinä se vähän niinku olikin. Selvästikin pitäisi keksiä lisää tekemistä.
Muutoin torstaipäivä jatkoi hyvinkin tätä turhankin tyhjää linjaa. Tarjosin Mirjalle kahvia, kävin Kulosaaressa soitattamassa joululauluja, ja siinä se vähän niinku olikin. Selvästikin pitäisi keksiä lisää tekemistä.
13/12/2007
Pikkuisen jouluisaa
Todetessani iloisena, että nyt on sitten hyvin vähän enää aikataulutettua tekemistä ennen joulua, tulin unohtaneeksi erään asian. Minä oikeasti loppujen lopuksi viihdyn parhaiten, kun sitä tekemistä riittää. Siispä tällainen iltaa lukuunottamatta tyhjä päivä tuntui häiritsevältä. Täyttelin sitä joulushoppailulla ja leipomisella.
Illalle sentään oli ohjelmaa, nimittäin viikon ensimmäiset pikkujoulut. Ihan pienimuotoiset ja rauhalliset sellaiset, juuri Olariin muuttaneen Suaven 2. viulistin uudessa kämpässä stadialaisporukalla. Syötiin, juotiin glögiä, pelattiin Scrabblea (mikä tuntui vähän epäreilulta kun olen harjoitellut niin paljon), ja kauhisteltiin youtubesta löytyneitä hirveitä esityksiä Debussyn kvartetosta. Kotiin palaillessani opin sellaisen hämmentävän seikan, että jos yrittää puolilta öin päästä Espoossa olevasta paikasta (Olari) toiseen Espoossa olevaan paikkaan (Perkkaa), nopein (ja mahdollisesti ainoa mahdollinen) reitti kulkee Helsingin (Kamppi) kautta. Himmeetä.
Illalle sentään oli ohjelmaa, nimittäin viikon ensimmäiset pikkujoulut. Ihan pienimuotoiset ja rauhalliset sellaiset, juuri Olariin muuttaneen Suaven 2. viulistin uudessa kämpässä stadialaisporukalla. Syötiin, juotiin glögiä, pelattiin Scrabblea (mikä tuntui vähän epäreilulta kun olen harjoitellut niin paljon), ja kauhisteltiin youtubesta löytyneitä hirveitä esityksiä Debussyn kvartetosta. Kotiin palaillessani opin sellaisen hämmentävän seikan, että jos yrittää puolilta öin päästä Espoossa olevasta paikasta (Olari) toiseen Espoossa olevaan paikkaan (Perkkaa), nopein (ja mahdollisesti ainoa mahdollinen) reitti kulkee Helsingin (Kamppi) kautta. Himmeetä.
12/12/2007
Kiip, rok ja yhyy
Tuli taas nukuttua pitkään, kun kerran voi. Näin hassuja unia, joissa muun muassa lennettiin kuumailmapallolla Australiaan pelastamaan maailmaa. Heräiltyäni ja syötyäni suuntasin taasen kiipeämään. Tänään oli liidipainotteinen päivä, vaikkakaan ei kovin menestyksekäs: katossa käytiin rähmäämässä mutta ei saatu klipattua, yksi uusi reitti osoittautui turhan luovaksi, ja voimatkin loppuivat kovin aikaisin kesken. Paluumatkalla vielä päästiin kokemaan viiden auton ketjukolarin aiheuttama instant-ruuhka.
Kiipimästä palattuani kello olikin jo melkein niin paljon, että Miri ja Dare olivat oven takana. Ruokaa, kahvia, ja matkaan kohti jäähallia ja rokkia. Sielläpä nimittäin oli Motörheadin keikka. Lämppärinä ollutta Hanoi Rocksiakin halusin käydä katsomassa, ihan vaan siitä ilosta, että enpä niitäkään ole aiemmin nähnyt. Eikä tarvitse kyllä nähdä toistekaan. Motörhead puolestaan oli melko lailla juurikin sellaista kuin odotin, hurjaa mättöä, kovaäänistä kuin mikä (korvat soivat vieläkin vaikka oli tulpat koko keikan päässä), ja Lemmyn välispiikit käsittämätöntä mölinää. Yleisö ei ehkä ollut ihan niin riehakasta kuin olisi voinut toivoa, vaan vähän laiskan oloista, välillä tuntui moshaaminen vähän yksinäiseltä.
Keikka loppui lähempänä puolta yötä, oli nälkä, oli jano, oli väsy, ja sitten en tajunnut tarkistaa etukäteen bussi/juna-aikatauluja, vaan kävelytin ihmiset Pasilan asemalle, missä pitikin odottaa junaa reilu puoli tuntia. Pääni sanoi naps ja lakkasi toimimasta. Olin päättänyt, että voisin keikan jälkeen eksyä Turkuun. Sen sijaan päädyinkin lojumaan yksikseni Perkkaalla tuntien oloni harvinaisen kurjaksi. Luonnollisesti sitten tuntia myöhemmin syötyäni ja juotuani ja kasattuani itseni havaitsin, miten tyhmää tämä oli. Jipii.
Kiipimästä palattuani kello olikin jo melkein niin paljon, että Miri ja Dare olivat oven takana. Ruokaa, kahvia, ja matkaan kohti jäähallia ja rokkia. Sielläpä nimittäin oli Motörheadin keikka. Lämppärinä ollutta Hanoi Rocksiakin halusin käydä katsomassa, ihan vaan siitä ilosta, että enpä niitäkään ole aiemmin nähnyt. Eikä tarvitse kyllä nähdä toistekaan. Motörhead puolestaan oli melko lailla juurikin sellaista kuin odotin, hurjaa mättöä, kovaäänistä kuin mikä (korvat soivat vieläkin vaikka oli tulpat koko keikan päässä), ja Lemmyn välispiikit käsittämätöntä mölinää. Yleisö ei ehkä ollut ihan niin riehakasta kuin olisi voinut toivoa, vaan vähän laiskan oloista, välillä tuntui moshaaminen vähän yksinäiseltä.
Keikka loppui lähempänä puolta yötä, oli nälkä, oli jano, oli väsy, ja sitten en tajunnut tarkistaa etukäteen bussi/juna-aikatauluja, vaan kävelytin ihmiset Pasilan asemalle, missä pitikin odottaa junaa reilu puoli tuntia. Pääni sanoi naps ja lakkasi toimimasta. Olin päättänyt, että voisin keikan jälkeen eksyä Turkuun. Sen sijaan päädyinkin lojumaan yksikseni Perkkaalla tuntien oloni harvinaisen kurjaksi. Luonnollisesti sitten tuntia myöhemmin syötyäni ja juotuani ja kasattuani itseni havaitsin, miten tyhmää tämä oli. Jipii.
11/12/2007
Kvartettikonsertti
Maanantai tuntui hämmentävästi perjantailta. Päivä nimittäin oli kokonaisuudessaan varattu Suave-kvartetin Debussy-esitykselle, joka oli viimeinen isompi juttu kalenterissani tämän vuoden puolella. Olin konsalla joskus puolilta päivin, soittelin itsekseni stemmani läpi, ja sen jälkeen kokoonnuimme pitämään yhteisiä treenejä. Oikeastaan suurin osa päivästä menikin kvartettiporukassa hengaten, vuorotellen luokkaa jonottaen, soittaen tai taukoa pitäen.
Esityksemme oli Stadian jokavuotisen Kamarimusiikkimaratonin viimeinen ohjelmanumero. Kyseinen maratonkonsertti alkoi kello 16, me soitimme klo 20. Olimme kaikki hitusen levottomia ja jännittyneitä kun oli koko pitkä päivä odoteltu. Lavalle astellessa iski kauhistus, kun soittopaikkamme oli roudattu ihan pieleen--vaikka yritin pikaisesti potkia tuoliani ja alustaani parempaan asetelmaan, jouduin kuitenkin soittamaan niin pöljästä paikasta, etten nähnyt enkä kuullut ketään kunnolla. Vaan tarpeeksi sitten kuitenkin, koska pysyimme oikein hyvin koossa läpi kaikkien hankalien hidastusten ja kiihdytysten, mitä Debussyn 1. kvartetossa riittää. Kamarimusiikin soittaminen on kylllä kivaa, kun se on tavallaan välimuoto soolosoiton ja orkesterijuttujen väliltä: kaikilla on omia sooloja, joissa pääsee loistamaan, mutta myös paljon yhteistä soiteltavaa ja säestyksellisiä asioita, ettei koko ajan tarvitse stressata.
Soiton jälkeen siirryimme yksille taikka muutamille koulun viereiseen oluthuoneeseen, missä myöskin kuuntelemassa olleet opettajat antoivat soitosta palautetta. Oma mielipiteemme, hämmentävää kyllä, taisi olla, että kaikkien mielestä kokonaisuus oli "OK", mutta kaikki muut paitsi minä olivat tyytymättömiä omaan osuuteensa. Johan nyt on aikoihin eletty, kun Neiti Negatiivinen on ihan tyytyväinen soittoon, ja muut eivät. Kyllä meillä oli oikeasti tyytyväisyyteen syytäkin, koska muilta saamamme palaute oli suorastaan hämäävän positiivista. Toisaalta, kai sitä viidettä vuotta yhdessä soittavan porukan pitäisikin jo hallita yhteissoitto kohtalaisen hyvin. Nyt vaan sitten jännätään, vieläkö tämä kvartetti pysyy koossa, kun puolet soittajista valmistuu nyt ja me kaksi lusmumpaakin toivon mukaan keväällä.
Esityksemme oli Stadian jokavuotisen Kamarimusiikkimaratonin viimeinen ohjelmanumero. Kyseinen maratonkonsertti alkoi kello 16, me soitimme klo 20. Olimme kaikki hitusen levottomia ja jännittyneitä kun oli koko pitkä päivä odoteltu. Lavalle astellessa iski kauhistus, kun soittopaikkamme oli roudattu ihan pieleen--vaikka yritin pikaisesti potkia tuoliani ja alustaani parempaan asetelmaan, jouduin kuitenkin soittamaan niin pöljästä paikasta, etten nähnyt enkä kuullut ketään kunnolla. Vaan tarpeeksi sitten kuitenkin, koska pysyimme oikein hyvin koossa läpi kaikkien hankalien hidastusten ja kiihdytysten, mitä Debussyn 1. kvartetossa riittää. Kamarimusiikin soittaminen on kylllä kivaa, kun se on tavallaan välimuoto soolosoiton ja orkesterijuttujen väliltä: kaikilla on omia sooloja, joissa pääsee loistamaan, mutta myös paljon yhteistä soiteltavaa ja säestyksellisiä asioita, ettei koko ajan tarvitse stressata.
Soiton jälkeen siirryimme yksille taikka muutamille koulun viereiseen oluthuoneeseen, missä myöskin kuuntelemassa olleet opettajat antoivat soitosta palautetta. Oma mielipiteemme, hämmentävää kyllä, taisi olla, että kaikkien mielestä kokonaisuus oli "OK", mutta kaikki muut paitsi minä olivat tyytymättömiä omaan osuuteensa. Johan nyt on aikoihin eletty, kun Neiti Negatiivinen on ihan tyytyväinen soittoon, ja muut eivät. Kyllä meillä oli oikeasti tyytyväisyyteen syytäkin, koska muilta saamamme palaute oli suorastaan hämäävän positiivista. Toisaalta, kai sitä viidettä vuotta yhdessä soittavan porukan pitäisikin jo hallita yhteissoitto kohtalaisen hyvin. Nyt vaan sitten jännätään, vieläkö tämä kvartetti pysyy koossa, kun puolet soittajista valmistuu nyt ja me kaksi lusmumpaakin toivon mukaan keväällä.
09/12/2007
Lauantai-YSsää ja sunnuntaikiipeilyä
Lauantaina lähinnä lojuin ja laiskottelin, kunnes Miri ilmestyi ovelle, jolloin olikin aika suunnata kaupungille syömään ja sitten soittamaan. Illalla oli nimittäin YS:n syyskauden jälkimmäinen konsertti. Soiteltiin Konsan salissa, joten minulla oli kotikenttäetu, ja kyllä se kotoisalta tuntuikin, ei mitään jännityksen tai epävarmuuden hiventäkään. Koska olin nukkunut kunnolla, vaihteeksi ei myöskään väsyttänyt. Henkilökohtaisesti soitinkin paljon paremmin kuin viimeksi. Kokonaisuus ei välttämättä kumminkaan ollut parempi. Konsan salissa on ikävän vaikea kuulla muita soittajia kunnolla, joten Tapiolasalissa oltiin luultavasti paremmin koossa rytmisesti. Hyvä konsertti se joka tapauksessa oli, ja ihan Konsan vieressä olevassa Basilicassa vietetty karonkka oli leppoisa.
Sunnuntaina söin aamupalaksi lounasta Laaksolahdessa joskus puolen päivän jälkeen, ja sieltä suuntasin Olmin kanssa seinälle. Eipä ihan loistokkaan sujuva ollut tämäkään kiipimäkerta, mutta sentään vähemmän surullinen kuin edellinen. Päivän pienenä voittona sain liidattua muuan reitin, johon olin ensimmäisellä yrittämälläni useampi viikko sitten kehittänyt jonkinlaisen kammon. Ei se niin kammottava ollutkaan. Sen sijaan kammottavana havaintona illalla totesin, että enää parikymmentä numeroa Hellblazeria jäljellä. Kääk, kohta pitää siis keksiä jotakin muuta luettavaa.
Sunnuntaina söin aamupalaksi lounasta Laaksolahdessa joskus puolen päivän jälkeen, ja sieltä suuntasin Olmin kanssa seinälle. Eipä ihan loistokkaan sujuva ollut tämäkään kiipimäkerta, mutta sentään vähemmän surullinen kuin edellinen. Päivän pienenä voittona sain liidattua muuan reitin, johon olin ensimmäisellä yrittämälläni useampi viikko sitten kehittänyt jonkinlaisen kammon. Ei se niin kammottava ollutkaan. Sen sijaan kammottavana havaintona illalla totesin, että enää parikymmentä numeroa Hellblazeria jäljellä. Kääk, kohta pitää siis keksiä jotakin muuta luettavaa.
07/12/2007
Erilaiset pikkujoulut x 2
Aika: Torstai 6.12.07
Paikka: Ingame Marokko, offgame Turku
Läsnä: Aina yhtä vinkeitä Pimeyden Maailman /HaUn/Salaisuuksien hahmoja
Ruoka: Couscous-mössöä sekä kaikenlaista jännittävää jostakin Lähi-idästä, muun muassa vihreää jauheesta valmistettavaa mehua ja hajuvedeltä maistuvaa karkkia
Musiikki: Satunnaista marokkolaista tai sen suuntaista
Viihde: Kuulumisten vaihtoa ja nostalgisointia. Päätöntä jutustelua lastenkasvatuksesta miesmalleineen, yliluonnollisten voimien hyötykäytöstä, tulevaisuudensuunnitelmista, avioliittoaikeista, elämästä, maailmankaikkeudesta ja muusta sen sellaisesta. Ruoanlaittoa, unimaailmaöttiäisiä, yllättäviä joululahjoja, viinaa sekä ilmeisesti yksi rituaalikin (jota ei saanut mennä katsomaan).
Siis mitä? Itsenäisyyspäivä kului leppoisasti Turussa pienimuotoisen pikkujoulularpin merkeissä. Erinäisten kaupunkipelikampanjoiden myötä maasta paenneet hahmot viettivät pikkujoulua kaukana entisestä kodistaan (johon heillä ei ole niin mitään mielenkiintoa koskaan palata). Oli valtavan lämmin ja pörröinen peli: kerrankin saatiin vain olla jouluisia ja hassuja, ei ollut mitään suuria maailmaa mullistavia kriisejä, vain kotoisaa oleilua, enimmäkseen ystävällismielistä kuittailua ja yleistä sekopäisyyttä, jota rakkaalla hyperaktiivi-ihmissusihahmollani kyllä riitti vaikka muille jakaa. Harvoin on tosielämän pikkujouluissa näin mukavaisaa. Jee.
Välitila
Pelin jälkeen olin pöljä ja jäin yöksi Turkuun. Perjantaina herätys kuudelta ihan liian lyhyiden unien jälkeen, junaan ja Espooseen. Kotona oli sen verran aikaa, että menin tunniksi nukkumaan. Näin unta, jossa oltiin turkulaisella porukalla Lontoossa ja yritettiin kaapata metro, jota minä voisin ajaa. Kummasti se näytti hyvin helsinkiläiseltä, oranssia väriä myöten. Suunnitelma eteni siten, että piilouduimme laiturin reunan alla raiteen vieressä olevaan pakotilaan juuri ennen kuin juna tuli asemalle--en todellakaan tajua, miten sen muka sieltä olisi voinut kaapata. Kuski kumminkin näki meidät ja pysäytti junan juuri kohdallemme. Ei auttanut kuin lähteä pakoon. Minua huolestutti, että jos jään kiinni, menetän ajolupani. Muilla ei ollut niin suurta huolta kiinnijäämisestä, joten juoksin pakoon yksin hienoja parkour-juttuja tehden, kun muut antautuivat vartijoille. Vau. "Herättyäni" roikuin vielä jossakin valveen ja unen rajamailla jonkin aikaa, olin muun muassa ihan varma, että hyllyssä sänkyni vierellä oli soittorasia, joka ei suostunut hiljenemään, ja että eteiseeni asteli joku vieras tyyppi. Huh.
Tällaisen härön ja vähäisen nukkumisen jälkeen piti lähteä kiipeämään. Siitäpä ei tietenkään tullut niin yhtään mitään. Olinpahan edes varmistamassa Olmia. Kiipimän jälkeen oli oppilas, peräti viimeistä kertaa tämän lukukauden aikana. Siispä soitatin läjän joululauluja. Taisi olla enemmän kaoottista kuin leppoisan jouluisaa, mikä olisi ollut tarkoitus. Äh.
AOK:n pikkujouluntaipainen tapaaminen
Aika: Perjantai 7.12.07
Paikka: Espoo, Olgan kämppä
Läsnä: AOK = Akateeminen OmpeluKerho = lukioporukkaa
Ruoka: Avokadosalaatti, pasta frutti di mare ja jälkiruoaksi suklaafondue, johon dipattavana melkein kaikkea mahdollista--njam!
Musiikki: Enemmän tai vähemmän perinteistä joulusälää
Viihde: Kuulumisten vaihtoa ja nostalgisointia. Jutustelua muun muassa jouluperinteistä ja -suunnitelmista, käsitöistä, musiikista ja maailman pelastamisesta joulukortteja ja -paperia kierrättämällä. Ruoanlaittoa sekä syömistä (suklaafondue todellakin lasketaan viihteeksi!), pipareiden leipomista ja koristelua (tai suurimmalle osalle lähinnä sen katselemista). Lisäksi yksi jäsen rohkeni oikeasti tehdä käsitöitä! Huu!
Siis mitä? Lukioporukka kasaantui vuoden viimeiseen viralliseen illanviettoonsa. Ei suinkaan siis mitkään tympeät ördäys- tai pönötyspikkujoulut, vaan poppoon normaaliin tyyliin lokoisaa ajanviettoa hyvässä seurassa, hyvää ruokaa ja ainoana ikävänä piirteenä kaamea ähky liian syömisen jälkeen. Kivaa.
06/12/2007
Hops
Näin jokseenkin surrealistista unta, jossa asuin ja työskentelin kauppakeskus Sellossa. Työpaikkani oli tietenkin Juvenalia-musiikkiopisto, ja kämppäni ilmeisesti joku työsuhdejuttu. Asunnossani oli koristesuihkulähde, joka oli suorassa yhteydessä monta kerrosta alempana sijaitsevaan, kauppakeskuksen pääaulaa hallitsevaan vesialtaaseen (jollaista siellä siis ei todellakaan oikeasti ole). Kyseisessä altaassa sijaitsi suunnattoman kokoinen veistos, joka esitti musiikkiopiston entisen rehtorin päätä. Höö.
Herättyäni möngin konsalle tapaamaan opoa. Täyttelimme HOPS-lomakkeen, jotenka nyt virallisesti olen ja saan olla jatkoajalla Stadiassa. Opintoja näkyi puuttuvan vielä 36,5 opintopistettä, tosin 12 op siitä on sellaista, minkä eteen ei tarvitse tehdä mitään, ja 6,5 op ovat periaatteessa ilmoitusluontoisesti hankittavia. Varsinaista tekemistä on jäljellä opinnäytetyö, kypsyysnäyte sekä soveltava projekti. Viimeksimainittu on suomeksi "tee jotain, mitä vaan, tee siitä selvitys, ja saat 3 op"--suorastaan nerokas opintojakso. Eipä tässä ihan hirveästi siis enää ole työtä. Paitsi opinnäytetyötä. Pitäisi kai taas tarttua siihen ja yrittää saada etenemään. Arvioin lomakkeeseen valmistumispäiväkseni 25.4.08. Siitä voisi vaikka yrittää pitää kiinni.
En jaksanut jäädä konsalle roikkumaan pidemmäksi aikaa, vaan tapoin aikani kotona. Tulinpa jopa harjoitelleeksi ihan vähän, sen verran, että kahlasin läpi Haydnin D-duurikonserton ekan osan, joka nyt on sitten seuraava soittoprojektini. Lisää soittoa iltaan löytyi vielä YS-treeneistä, jotka olivat ihan liian myöhään, klo 20-22. Ei oikein enää jaksanut keskittyä. Eikä toivoakaan aikaisin nukkumaan ehtimisestä, kun sen jälkeen piti vielä pakata ja muuta semmoista.
Herättyäni möngin konsalle tapaamaan opoa. Täyttelimme HOPS-lomakkeen, jotenka nyt virallisesti olen ja saan olla jatkoajalla Stadiassa. Opintoja näkyi puuttuvan vielä 36,5 opintopistettä, tosin 12 op siitä on sellaista, minkä eteen ei tarvitse tehdä mitään, ja 6,5 op ovat periaatteessa ilmoitusluontoisesti hankittavia. Varsinaista tekemistä on jäljellä opinnäytetyö, kypsyysnäyte sekä soveltava projekti. Viimeksimainittu on suomeksi "tee jotain, mitä vaan, tee siitä selvitys, ja saat 3 op"--suorastaan nerokas opintojakso. Eipä tässä ihan hirveästi siis enää ole työtä. Paitsi opinnäytetyötä. Pitäisi kai taas tarttua siihen ja yrittää saada etenemään. Arvioin lomakkeeseen valmistumispäiväkseni 25.4.08. Siitä voisi vaikka yrittää pitää kiinni.
En jaksanut jäädä konsalle roikkumaan pidemmäksi aikaa, vaan tapoin aikani kotona. Tulinpa jopa harjoitelleeksi ihan vähän, sen verran, että kahlasin läpi Haydnin D-duurikonserton ekan osan, joka nyt on sitten seuraava soittoprojektini. Lisää soittoa iltaan löytyi vielä YS-treeneistä, jotka olivat ihan liian myöhään, klo 20-22. Ei oikein enää jaksanut keskittyä. Eikä toivoakaan aikaisin nukkumaan ehtimisestä, kun sen jälkeen piti vielä pakata ja muuta semmoista.
04/12/2007
Sitä sun tätä
Aamulla oli aikaa joko nukkua tai harjoitella. Ei ollut valinnanvaikeutta. Nukuin. Puolenpäivän jälkeen raahauduin sellotunnille. Aika turhahan se oli, kun en ole mitään harjoitellut. Soittelimme jotain Offenbachin duoa prima vistana, oli vähän haastavaa. Vasta sen jälkeen sorruin itkemään tutkintoani. Kuulin vasta nyt, että keskeinen syy arvosanaani oli kappaleen alun epäpuhtaus. Ihan kiva että edes Tapani sen sanoi, koska tutkintolautakunta ei maininnut palautteessaan intonaatiota kertaakaan. Varmasti on ihan totta, että se oli vähän falskia, mutta väkisinkin tekee mieleni väittää arvosanan laskemista sen perusteella turhaksi nillitykseksi. Vaan jospa nyt viimein päättäisin päässeeni koko typeryydestä yli. Se niistä tutkinnoista. Ei niitä tarvitse enää soittaa. Sellotunnin jälkeen oli taas kvartettia, viimeiset treenit ennen keikkapäivää. Olisi kyllä vielä tekemistä vaikka kuinka, pahuksen Debussy on kirjoittanut todella vaikeasti soitettavia asioita ihan kaikille.
Soitteloiden jälkeen suuntasin UFF-kierrokselle katselemaan vaatetusta torstain pikkujoulupeliin sekä myöskin seuraavaan ToToon. Ensimmäiseen löysinkin, jälkimmäiseen en. En oikein keksi, mitä rekkakuski-feeniks laittaisi päälleen pukupönötystilaisuuteen. Onneksi on vielä aikaa miettiä.
Illalla katselin uusimman Heroesin. Siinä oli edelleen tyhmyyksiä, mutta oli se kyllä hyvin jännäkin--ja loppui yllättäen ilmoitukseen, että tähän päättyi "Volume 2", seuraavaksi "Volume 3", ei siis kausia, vaan tämmöisiä pienempiä kokonaisuuksia. Periaatteessa siis kakkoskauden pitäisi koostua kahdesta "volumesta", paitsi että käsikirjoittajalakon takia Volume 3 alkaa ilmaantua vasta sitten joskus, toistaiseksi tuntemattomana päivänä. Siispä kukaan ei tiedä, koska seuraava jakso tulee ulos. Yhyy. En tykkää.
Soitteloiden jälkeen suuntasin UFF-kierrokselle katselemaan vaatetusta torstain pikkujoulupeliin sekä myöskin seuraavaan ToToon. Ensimmäiseen löysinkin, jälkimmäiseen en. En oikein keksi, mitä rekkakuski-feeniks laittaisi päälleen pukupönötystilaisuuteen. Onneksi on vielä aikaa miettiä.
Illalla katselin uusimman Heroesin. Siinä oli edelleen tyhmyyksiä, mutta oli se kyllä hyvin jännäkin--ja loppui yllättäen ilmoitukseen, että tähän päättyi "Volume 2", seuraavaksi "Volume 3", ei siis kausia, vaan tämmöisiä pienempiä kokonaisuuksia. Periaatteessa siis kakkoskauden pitäisi koostua kahdesta "volumesta", paitsi että käsikirjoittajalakon takia Volume 3 alkaa ilmaantua vasta sitten joskus, toistaiseksi tuntemattomana päivänä. Siispä kukaan ei tiedä, koska seuraava jakso tulee ulos. Yhyy. En tykkää.
Oikeesti ihan jees maanantai
Odotin arkeen paluun olevan leppoisan viikonlopun jälkeen kurjaa, mutta itse asissa se olikin yllättävän vaivatonta, liian aikaista herätystä lukuunottamatta. Maanantaipäivä sisälsi peräti kahdet Suave-kvartetin treenit, joiden välissä oli pitkä lounastauko. Jälkimmäiset olivat saliharjoitus ensi viikon keikkaa varten. Tein edelleen ihan liikaa täydellisen älyttömiä virheitä--sellaisia, että alan soittaa väärältä nuottiavaimelta tai muuten vaan vääriä ääniä, tai yksinkertaisesti ajatus harhaa ja tipahdan nuotissa riviltä enkä tajua enää, missä mennään. Pitäisi selvästi joko nukkua kunnolla tai oikeasti harjoitella kvartettistemmansa, tai mieluiten molemmat.
Konsalta kotiinpäin valuessani törmäsin sattumalta metron liukuportaissa Heleniin, joka oli menossa kahville Mirjan kanssa, ja eksyinkin sitten mukaan. Loppujen lopuksi emme menneet kahville, vaan kaakaolle Kampin Kaakaopuuhun. En voi tajuta, miten en ole aiemmin tullut käyneeksi siellä, aivan mahtava kahvila! Sieltä sai kaakaojuomien vastineen espressolle, espressokuppiin tehdyn chilikaakaon, joka oli aivan nerokas. Oli myös pakko ostaa luovasta suklaavalikoimasta mukaan levy guarana-suklaata. Energiasuklaa, mieletön ajatus, ihme, etten aiemmin ollut tällaistakaan tavannut. Jep. Ihqutushehkutus. Tuonne pitää mennä toistekin.
Vaikka sää oli iltaa myöten muuttunut kaameaksi loskamyrskyksi, uskaltauduimme Elmon kanssa ajelemaan Tapanilaan. Oli selvästi nerokas ajatus kiivetä kahtena peräkkäisenä päivänä, ei ihan hirveästi löytynyt voimaa. Tulinpa kumminkin liidanneeksi yhden aiemmin vain yläköysitellyn 6-:n, joka oli hitusen nihkeä liidattavaksi.
Konsalta kotiinpäin valuessani törmäsin sattumalta metron liukuportaissa Heleniin, joka oli menossa kahville Mirjan kanssa, ja eksyinkin sitten mukaan. Loppujen lopuksi emme menneet kahville, vaan kaakaolle Kampin Kaakaopuuhun. En voi tajuta, miten en ole aiemmin tullut käyneeksi siellä, aivan mahtava kahvila! Sieltä sai kaakaojuomien vastineen espressolle, espressokuppiin tehdyn chilikaakaon, joka oli aivan nerokas. Oli myös pakko ostaa luovasta suklaavalikoimasta mukaan levy guarana-suklaata. Energiasuklaa, mieletön ajatus, ihme, etten aiemmin ollut tällaistakaan tavannut. Jep. Ihqutushehkutus. Tuonne pitää mennä toistekin.
Vaikka sää oli iltaa myöten muuttunut kaameaksi loskamyrskyksi, uskaltauduimme Elmon kanssa ajelemaan Tapanilaan. Oli selvästi nerokas ajatus kiivetä kahtena peräkkäisenä päivänä, ei ihan hirveästi löytynyt voimaa. Tulinpa kumminkin liidanneeksi yhden aiemmin vain yläköysitellyn 6-:n, joka oli hitusen nihkeä liidattavaksi.
03/12/2007
Viikonloppupuuhaa
Lauantaiaamuna näin aivan mahtavaa unta, joka muuttui hiljakseen tavallisesta arjesta Heroes-tyyliseksi supersankariseikkailuksi. Unessa osasin lentää--edellisestä lentämisunesta olikin jo kauhean kauan. Lisäksi toimin jonkinlaisena supersankarineuvonantajana jossain pahassa suuryrityksessä, mutta siis luonnollisestikin olin itse hyvis. Pahoilla yritystyypeillä oli kammottava juoni, johon sisältyi jotenkin sielujen repimistä paloihin ja yhdistelemistä uudelleen (tämä oli kyllä enemmän Hellblazeria kuin Heroesia). Vastustelin tätä parhaani mukaan, ja tilanne oli etenemässä voimainkoettelukseksi, jossa ihan Potter-leffan Umbridgen näköinen ilkeä täti heitteli salamoita, ja itse yritin bluffata, että osaan kaikkea muutakin kuin vain lentää. Huonosti tämä luultavasti olisi päättynyt, harmi vaan heräsin ennen loppuratkaisun selviämistä.
Herätys oli liian aikainen, koska taas oli kvartettia, ja taaskin olin aivan pihalla. Onneksi treenien jälkeen sain sulloa sellon Konsan kaappiin viikonlopuksi. Hipsin kotiin, kokosin tavarani ja vaihdoin kaupunkia. Turussa kiskoin Daren pelinkirjoituksensa parista ulkoilemaan parin geokätkön verran. Melkoisen tyypillinen kierros: GPS päätti lakata toimimasta hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kätköä, joten Kuuvuoren purkkia ei vieläkään löytynyt. Halistenkoskelta kätkö löytyi, luonnollisesti viimeisestä niistä neljästä nurkkauksesta, jotka tarkistimme. Illan päätteeksi katselimme The Ring-leffan. Törmäsin taasen siihen tylsään seikkaan, että kauhuleffat tapaavat olla minusta joko liian vähän pelottavia tai sitten ällöttävällä tavalla inhottavia. Tämä edusti ensinmainittua: oli hieno ja ovela leffa, mutta ei se minusta ihan kauhean pelottava ollut.
Sunnuntaina kiivettiin. Uskaltauduin kokeilemaan kattoon liidaamista, whii! Oli kyllä jännää. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, etten yrittänyt edetä kovin pitkälle, olisin varmaan edemmäskin päässyt, jos olisin jaksanut tapella, mutta joskus toiste sitten. Tuli kumminkin hyvin itsensä ylittänyt olo--reitti ei ilmeisestikään ollut kovin vaikea, mutta siinä oli paljon minulle ihan uudenlaisia juttuja. Montaa muutakin reittiä tuli kiivettyä, varsin reipasta ja ahkeraa oli.
Kiipeilyn jälkeen pidettiin pikkujouluntapaisia Mirillä. Susanna oli tuonut hyvää lanttulaatikkoa ja minä väkertelin epämuodostuneita pipareita valmistaikinasta. Tiemuskin ilmestyi seuraamme. Hetken aikaa näytti pelottavasti siltä, että kaikki olivat syöneet itsensä niin ähkyyn, että loppuilta menisi lojuen ja häiriintynyttä joulumusiikkia kuunnellen. Onneksi kuitenkin ihmiset piristyivät, ja saimme tyypillisen pöhkön idean lähteä kurkistelemaan, löytyisikö Turustakin jänniä tunneleita kaupunkieksploraatiokohteiksi. Lupaavia asioita löytyikin. Jee. Sitten olikin kello jo niin paljon, että oli aika hypätä bussiin ja palautua Espooseen.
Herätys oli liian aikainen, koska taas oli kvartettia, ja taaskin olin aivan pihalla. Onneksi treenien jälkeen sain sulloa sellon Konsan kaappiin viikonlopuksi. Hipsin kotiin, kokosin tavarani ja vaihdoin kaupunkia. Turussa kiskoin Daren pelinkirjoituksensa parista ulkoilemaan parin geokätkön verran. Melkoisen tyypillinen kierros: GPS päätti lakata toimimasta hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kätköä, joten Kuuvuoren purkkia ei vieläkään löytynyt. Halistenkoskelta kätkö löytyi, luonnollisesti viimeisestä niistä neljästä nurkkauksesta, jotka tarkistimme. Illan päätteeksi katselimme The Ring-leffan. Törmäsin taasen siihen tylsään seikkaan, että kauhuleffat tapaavat olla minusta joko liian vähän pelottavia tai sitten ällöttävällä tavalla inhottavia. Tämä edusti ensinmainittua: oli hieno ja ovela leffa, mutta ei se minusta ihan kauhean pelottava ollut.
Sunnuntaina kiivettiin. Uskaltauduin kokeilemaan kattoon liidaamista, whii! Oli kyllä jännää. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, etten yrittänyt edetä kovin pitkälle, olisin varmaan edemmäskin päässyt, jos olisin jaksanut tapella, mutta joskus toiste sitten. Tuli kumminkin hyvin itsensä ylittänyt olo--reitti ei ilmeisestikään ollut kovin vaikea, mutta siinä oli paljon minulle ihan uudenlaisia juttuja. Montaa muutakin reittiä tuli kiivettyä, varsin reipasta ja ahkeraa oli.
Kiipeilyn jälkeen pidettiin pikkujouluntapaisia Mirillä. Susanna oli tuonut hyvää lanttulaatikkoa ja minä väkertelin epämuodostuneita pipareita valmistaikinasta. Tiemuskin ilmestyi seuraamme. Hetken aikaa näytti pelottavasti siltä, että kaikki olivat syöneet itsensä niin ähkyyn, että loppuilta menisi lojuen ja häiriintynyttä joulumusiikkia kuunnellen. Onneksi kuitenkin ihmiset piristyivät, ja saimme tyypillisen pöhkön idean lähteä kurkistelemaan, löytyisikö Turustakin jänniä tunneleita kaupunkieksploraatiokohteiksi. Lupaavia asioita löytyikin. Jee. Sitten olikin kello jo niin paljon, että oli aika hypätä bussiin ja palautua Espooseen.
01/12/2007
Aina vaan soittoa
Totuttuani viikon aikana heräämään joka päivä vasta kymmenen jälkeen, perjantaina pitikin olla siihen aikaan kvartettitreeneissä. Oli kyllä vaikeaa, ja luonnollisesti olin kvartetissa ihan pihalla. Sen jälkeen olin vielä enemmän pihalla, koska oli useampi tunti tyhjää aikaa, ja kun minähän en prkle harjoittele nyt mitään sellonsoittoa ainakaan tällä viikolla, tekemisen keksiminen oli yllättävän vaikeaa. Yritin kyhätä Hops-lappusta, joka pitää täyttää, kun jatkaa opiskelua yliajalle. En ihan osannut. Erityisen hienoa kyseisessä lapussa on, että Stadia ei sitä vaadi täyttämään (vuoden lisäaika opintoihin kun automaattisesti kuuluu kaikille AMK-opiskelijoille), mutta musiikin koulutusohjelma vaatii. Hiphei.
Ilta oli ranskalainen. Tai siis, Ranskalainen ilta, YS:n tämän kauden pääkonsertti, oli silloin. Keikka oli Tapiolasalissa, mikä tuntui hurjan nostalgiselta. Joskus muinoin (eli ennen Sellon ja Sellosalin valmistumista) kaikki Musiikkiopisto Juvenalian isommat konsertit soitettiin siellä. Vieläkin muistan, kuinka jännää oli soittaa siellä ekan kerran, muistan jopa, että kappale, jonka soitin, oli Faurén Elegia. Oi niitä aikoja. Silloin vielä kuvittelin, että isona osaisin soittaa. Kaunis harhaluulo. Joka tapauksessa, YS-keikka oli vallan OK, muutaman pikku kämmin itse tein, mutteivät onneksi pahemmin sotkeneet. Ensi viikolla sama uudestaan, sitten voisi jättää nekin tekemättä.
Ilta oli ranskalainen. Tai siis, Ranskalainen ilta, YS:n tämän kauden pääkonsertti, oli silloin. Keikka oli Tapiolasalissa, mikä tuntui hurjan nostalgiselta. Joskus muinoin (eli ennen Sellon ja Sellosalin valmistumista) kaikki Musiikkiopisto Juvenalian isommat konsertit soitettiin siellä. Vieläkin muistan, kuinka jännää oli soittaa siellä ekan kerran, muistan jopa, että kappale, jonka soitin, oli Faurén Elegia. Oi niitä aikoja. Silloin vielä kuvittelin, että isona osaisin soittaa. Kaunis harhaluulo. Joka tapauksessa, YS-keikka oli vallan OK, muutaman pikku kämmin itse tein, mutteivät onneksi pahemmin sotkeneet. Ensi viikolla sama uudestaan, sitten voisi jättää nekin tekemättä.
Subscribe to:
Posts (Atom)