Piti siis tosiaan heräillä ajoissa, että ehtisi Helsinkiin. Onnekseni olen oikeasti kehittänyt suhtautumistavan, jonka mukaan klo 5.00 ei ole aikaisin. Silloinhan ensimmäiset ammattitoverini ovat jo olleet puolisen tuntia töissä. Ei se siltikään kauhean kivalta tuntunut, eikä sekään, että junailtuani itseni Perkkaalle jouduin saman tien lähtemään kohti varikkoa. Siellä ensimmäiset onnekkaat ajelivat jo inssiajojaan. Sain myöskin kuulla päässeeni teoriakokeesta läpi vallan hyvällä menestyksellä. Ajoharjoittelussa meitä oli seitsemän yhdessä junassa, joten ajoaikaa ei juurikaan tullut. Ihan hyvä vain, olin niin väsynyt, että pilkin suurimman osan ajasta. Sentään pysyin hereillä sen pätkän, jonka itse ajoin.
Sain hypätä koulujunan kyydistä Ruoholahdessa, joten pääsin harvinaisen kätevästi konsalle. Siellä kulutin monta tuntia palloillen ja tuijotellen johonkin koomaväsyneenä. Viimein saapuivat lapsoset, ja saatiin ryhmätunti vedettyä. Vielä piti vääntäytyä YS:n kenraaliharjoitukseen. Väsymyksestä huolimatta hiukset heiluivat vaihteeksi normaaliin tyyliin Shostaa soitellessa, parit viime treenit kun ovat menneet vähän vetelehtien.
Vielä suuremmin yllätin itseni, kun viimein saavuin kotiin. Yhtäkkiä väsymyksen yläpuolelle oli noussut into tehdä vielä jotain kivaa, kun olin sentään jo kahdeksan kieppeillä kotosalla. Päädyin sitten leipomaan lakritsimuffinsseja. Niistä tuli aika hyviä. Enpä tajua, mistä ihmeestä tämmöisen energisyyden rosvosin.
Yökin meni sitten taas myöhäiseen, kun intouduin valikoimaan biisiä Åbo By Nightiin ja surffailin pitkin poikin kaiken maailman karaokesivuja.
16/04/2007
15/04/2007
Sinne, tänne ja takaisin
Perjantain metrokursseilu sisälsi kiintoisan ja ihan liian lyhyen Hakaniemen valvomoon tutustumisen ja monta hieman unettavaa luentoa HKL:n pääkonttorilla. Sitten oli vielä oppilas konsalla, ja viikonloppu alkoi.
Aloitin viikonlopun vaihtamalla tyyliä. Suunta oli kohti Turkua, Salaisuuksia-kampanjan välipeliin (ja minun osaltani ensimmäiseen varsinaiseen peliin, koska ekan osan etäpelasin). Siispä laittauduin Perkkaalla teinigootiksi parhaani mukaan, ja hyppäsin ensimmäiseen mahdolliseen bussiin. Kyseisen uuden hahmon kirjoittaminen oli aikanaan jotenkin kauhean hankalaa, enkä oikein ollut varma, haluaisinko mokomaa tyyppiä pelata, mutta pelin myötä päätin, että haluan kyllä. On ihan erilainen kuin edelliset kampanjahahmoni, enkä oikeastaan muutenkaan ole ikinä tämän oloista tyyppiä pelaillut. Peli oli muutenkin aika mainio, hiljaisia ja tylsiä hetkiä ei oikeastaan ollut yhtään. Hip. Ja oli taas hauskaa olla niin hämärän näköinen, että kaikki mummot katsoivat pitkään.
Salaisuuksia-välipeli päättyi lauantaina iltapäivästä. Istuimme pelinjälkeis-hihkumassa Puolalanpuistossa vähän aikaa. Muilla oli ollut vähän erinäköinen peli: suurin osa edellisen kampanjan lähimmästä kontaktiryhmästäni kuuluu tässä kampanjassa asialliseen kolmekymppiseen porukkaan, kun minun hahmoni puolestaan ryhmittyy teinipoppooseen, hihii.
Pelin jälkeen suunta kävi silakkamarkkinoiden, Mirin kämpän ja ruoan kautta kohti Helsinkiä. Siellä oli Nelonen-kommuunin tuparit. Vähän laimeahkot bileet ainakin minun osaltani, vaikka oli niillä hauskatkin hetkensä. Bileistä poistuttuamme esittelin autoporukallemme (Miri, Susanna ja Tiemus) Pasilan trainspottauskätkön. Siellä oli jännää öiseen aikaan, mutta asemalla ei juurikaan näkynyt junia. Sitten tietenkin palailin muiden muassa Turkuun. Järkevää.
Sunnuntaina Turussa kiivettiin Ispoisissa mukavan kokoisella porukalla, kuka enemmän, kuka vähemmän. Tutustuin Kulmaan, joka on ilmeisesti 5+. Aika jees. Alan hiljakseen tottua siihen, millaista kalliolla on kiivetä. Kiipeämisen jälkeen syömään mentäessä porukasta oli enää jäljellä minä, Miri ja Taina. Paninissa oli hyvää ruokaa, ja paluumatkalla bongasimme ihan yllättäin yhden geokätkönkin.
Paljon syömisen ja ahkeran kiipeilyn jäljiltä illasta iski semmoinen kooma, että kun olisi pitänyt suunnata viimeiseen bussiin, tajusin istuvani Mirin sohvalla niin raatona, ettei lähtemisestä tullut mitään. Pitää sitten herätä huomenna viideltä. Se varmaan on paljon järkevämpi vaihtoehto.
Aloitin viikonlopun vaihtamalla tyyliä. Suunta oli kohti Turkua, Salaisuuksia-kampanjan välipeliin (ja minun osaltani ensimmäiseen varsinaiseen peliin, koska ekan osan etäpelasin). Siispä laittauduin Perkkaalla teinigootiksi parhaani mukaan, ja hyppäsin ensimmäiseen mahdolliseen bussiin. Kyseisen uuden hahmon kirjoittaminen oli aikanaan jotenkin kauhean hankalaa, enkä oikein ollut varma, haluaisinko mokomaa tyyppiä pelata, mutta pelin myötä päätin, että haluan kyllä. On ihan erilainen kuin edelliset kampanjahahmoni, enkä oikeastaan muutenkaan ole ikinä tämän oloista tyyppiä pelaillut. Peli oli muutenkin aika mainio, hiljaisia ja tylsiä hetkiä ei oikeastaan ollut yhtään. Hip. Ja oli taas hauskaa olla niin hämärän näköinen, että kaikki mummot katsoivat pitkään.Salaisuuksia-välipeli päättyi lauantaina iltapäivästä. Istuimme pelinjälkeis-hihkumassa Puolalanpuistossa vähän aikaa. Muilla oli ollut vähän erinäköinen peli: suurin osa edellisen kampanjan lähimmästä kontaktiryhmästäni kuuluu tässä kampanjassa asialliseen kolmekymppiseen porukkaan, kun minun hahmoni puolestaan ryhmittyy teinipoppooseen, hihii.
Pelin jälkeen suunta kävi silakkamarkkinoiden, Mirin kämpän ja ruoan kautta kohti Helsinkiä. Siellä oli Nelonen-kommuunin tuparit. Vähän laimeahkot bileet ainakin minun osaltani, vaikka oli niillä hauskatkin hetkensä. Bileistä poistuttuamme esittelin autoporukallemme (Miri, Susanna ja Tiemus) Pasilan trainspottauskätkön. Siellä oli jännää öiseen aikaan, mutta asemalla ei juurikaan näkynyt junia. Sitten tietenkin palailin muiden muassa Turkuun. Järkevää.
Sunnuntaina Turussa kiivettiin Ispoisissa mukavan kokoisella porukalla, kuka enemmän, kuka vähemmän. Tutustuin Kulmaan, joka on ilmeisesti 5+. Aika jees. Alan hiljakseen tottua siihen, millaista kalliolla on kiivetä. Kiipeämisen jälkeen syömään mentäessä porukasta oli enää jäljellä minä, Miri ja Taina. Paninissa oli hyvää ruokaa, ja paluumatkalla bongasimme ihan yllättäin yhden geokätkönkin.
Paljon syömisen ja ahkeran kiipeilyn jäljiltä illasta iski semmoinen kooma, että kun olisi pitänyt suunnata viimeiseen bussiin, tajusin istuvani Mirin sohvalla niin raatona, ettei lähtemisestä tullut mitään. Pitää sitten herätä huomenna viideltä. Se varmaan on paljon järkevämpi vaihtoehto.
13/04/2007
Ihmeen helppo päivä
Pläh. Turhaan kai yritän selittää käyttäytymistäni jotenkin järjellisesti, ei se vaan toimi. Tänään olin nukkunut vielä vähemmän kuin eilen, mutta päivä vaan meni paljon helpommin ja ilman mitään ihmeellistä ahdistumista. Aamuseitsemältä metrovarikolle. Päivä koostui pelkästään luennoista sun muusta höpinästä, ei ajoa enää. Ja sitten päivän päätteeksi teoriakoe. Se oli pitkä. 16 sivua vastailtava, ei siihen meinannut kahden tunnin koeaika riittää millään. Sain sentään kaikkeen jotain, päinvastoin kuin moni muu. Vähän toista kuin autokoulun teoriakoe.
Metropäivän päätyttyä vietin muusikkopäivää, ensin oppilas Kulosaaressa ja sitten kvartettia konsalla. Käsittämättömästi minulla ei edes ollut mitään ongelmia väsymyksen suhteen, ihan pirteältä ja läsnäolevalta tuntui. Debussytä oli innostava soittaa uuden opettajan kanssa. Saatanpa sittenkin ehkä pitää biisistä.
Äiti kävi poimimassa minut konsalta, ja sitten Perkkaalle. Sain tarpeellisia ja hyödyllisiä synttärilahjoja, kuten sähkövatkaimen ja juustohöylän. Jonkinlaisen lahjana pidin myös sitä, että äiti suostui taas värjäilemään hiuksiani. Nyt niistä tuli oikeasti aika mustat. Ei se ero tietysti niin valtavalta näytä, kun muutenkin olen niin tumma, mutta hyvä silti. Hahmollani vaan kuuluu olla mustat hiukset. Muutenkin ilta-yömyöhä meni Salaisuuksien proppisäätämiseen. Hahmoni puuhista ja kontakteista minulla on kovin hatarat tiedot, mutta ainakin ulkoasu on harkittu, se sitten vissiin on tärkeintä... Pakkaaminen jäi vähän kesken. Kai sitä jotenkin huomenna saa rojunsa kasaan ja itsensä Turkuun. Taas.
Metropäivän päätyttyä vietin muusikkopäivää, ensin oppilas Kulosaaressa ja sitten kvartettia konsalla. Käsittämättömästi minulla ei edes ollut mitään ongelmia väsymyksen suhteen, ihan pirteältä ja läsnäolevalta tuntui. Debussytä oli innostava soittaa uuden opettajan kanssa. Saatanpa sittenkin ehkä pitää biisistä.
Äiti kävi poimimassa minut konsalta, ja sitten Perkkaalle. Sain tarpeellisia ja hyödyllisiä synttärilahjoja, kuten sähkövatkaimen ja juustohöylän. Jonkinlaisen lahjana pidin myös sitä, että äiti suostui taas värjäilemään hiuksiani. Nyt niistä tuli oikeasti aika mustat. Ei se ero tietysti niin valtavalta näytä, kun muutenkin olen niin tumma, mutta hyvä silti. Hahmollani vaan kuuluu olla mustat hiukset. Muutenkin ilta-yömyöhä meni Salaisuuksien proppisäätämiseen. Hahmoni puuhista ja kontakteista minulla on kovin hatarat tiedot, mutta ainakin ulkoasu on harkittu, se sitten vissiin on tärkeintä... Pakkaaminen jäi vähän kesken. Kai sitä jotenkin huomenna saa rojunsa kasaan ja itsensä Turkuun. Taas.
11/04/2007
Burnout
Eilisillan aikataulutöppäilyhavainto ahdisti niin paljon, etten meinannut saada nukuttua ollenkaan. Kivapa sitten oli herätä ennen seitsemää, että ehtisi ajoissa joka paikkaan. Väsytti järjettömästi. Aamupäivän saldo oli pari kuppia kahvia ja pullo EDiä, lopputuloksena jonkinasteinen hereilläolo ja kofeiinitärinä--jälkimmäistä en yleensä ikinä saa aikaan, joten tämä kertoo jo paljon.
Sello mukaan konsalta ja sitten varikolle. Ajoharjoittelua aamusta. Oli ihan jees. Sen sijaan teoriatunnilla ilmeni ikävyyksiä, jotka hajoittivat. Huominen koulupäivä onkin tunnin pidempi kuin olin kuvitellut. Se aiheutti taas päällekäisyyden kalenteriini. Aih. Vielä kun päälle saimme arviot viime viikkojen ajeluistamme, ja mulla oli taas yksi huonoimmista mitä näkyi porukasta löytyvän--ja perkele, mielestäni ajan ihan hyvin ja kehtaan sen sanoakin--oli hirveä olo taattu.
Onneksi piti paeta varikolta etuajassa, että ehtisi YS:sään. Poistuin takavasemmalle ja itkeskelin yksikseni matkalla, etteivät muut joutuneet tölläämään. YS-treenitkin tuntuivat hirveiltä. En olisi vaan jaksanut soittaa, ja vielä vähemmän olisin jaksanut samalla järkkäilemääni aikataulusäätöä. Aamupäivällä sain jo peruttua ensi viikolta vanhan musan konsertin. Illalla sitten jouduin säätämään huomisia kvartettitreenejä. Olisin halunnut jättää ne väliin, kun kerran istuvat kovin huonosti aikatauluun ja jaksaminen on nollassa. Ilmeisesti kuitenkaan äänensävyni puhelimessa ei ollut tarpeeksi itkuinen ja surkea, koska kaverit eivät joustaneet, treenit on pidettävä. Voi vittu, oikeasti. Ei voi olla tämmöistä tämä elo. Ei minulla periaatteessa edes pitäisi olla paljoa ohjelmaa, joten miten on mahdollista, että koko ajan kaikki menee päällekkäin ja vapaata aikaa on niin vähän, etten edes ruokakauppaan ehdi? Ja kuinka kauan ylipäänsä voi tämmöistä jaksaa? Voisinpa väittää, että tänä päivänä hyvinkin aavistin, miltä burnout tuntuu. Ei kivalta.
Tunnustettakoon loppuun, että YS-treeneistä selvittyäni kylläkin oli noin tunti vapaata ja kauppojen aukioloaikaa jäljellä käytettäväksi meikkien osteluun viikonlopun larppia varten. Se oli aika pop. Illalla vaihteeksi irkkasin kun olisi pitänyt esim. opiskella metroteoriaa. Siitäkin sain vain pahan mielen. Ilmeisesti en saisi olla onneton, koska kuulemma saan aina kaiken mitä haluan. Niin kai sitten. Olen vaan kiittämätön paska, kaikkien muiden luonnevikojeni lisäksi.
(...ja oikeastaan tiedän, että suurimmaksi osaksi tämä ahdistus johtuu vain liian vähäisistä unista. Ensi yön unet vaan jäävät vähintään yhtä lyhyiksi...)
Sello mukaan konsalta ja sitten varikolle. Ajoharjoittelua aamusta. Oli ihan jees. Sen sijaan teoriatunnilla ilmeni ikävyyksiä, jotka hajoittivat. Huominen koulupäivä onkin tunnin pidempi kuin olin kuvitellut. Se aiheutti taas päällekäisyyden kalenteriini. Aih. Vielä kun päälle saimme arviot viime viikkojen ajeluistamme, ja mulla oli taas yksi huonoimmista mitä näkyi porukasta löytyvän--ja perkele, mielestäni ajan ihan hyvin ja kehtaan sen sanoakin--oli hirveä olo taattu.
Onneksi piti paeta varikolta etuajassa, että ehtisi YS:sään. Poistuin takavasemmalle ja itkeskelin yksikseni matkalla, etteivät muut joutuneet tölläämään. YS-treenitkin tuntuivat hirveiltä. En olisi vaan jaksanut soittaa, ja vielä vähemmän olisin jaksanut samalla järkkäilemääni aikataulusäätöä. Aamupäivällä sain jo peruttua ensi viikolta vanhan musan konsertin. Illalla sitten jouduin säätämään huomisia kvartettitreenejä. Olisin halunnut jättää ne väliin, kun kerran istuvat kovin huonosti aikatauluun ja jaksaminen on nollassa. Ilmeisesti kuitenkaan äänensävyni puhelimessa ei ollut tarpeeksi itkuinen ja surkea, koska kaverit eivät joustaneet, treenit on pidettävä. Voi vittu, oikeasti. Ei voi olla tämmöistä tämä elo. Ei minulla periaatteessa edes pitäisi olla paljoa ohjelmaa, joten miten on mahdollista, että koko ajan kaikki menee päällekkäin ja vapaata aikaa on niin vähän, etten edes ruokakauppaan ehdi? Ja kuinka kauan ylipäänsä voi tämmöistä jaksaa? Voisinpa väittää, että tänä päivänä hyvinkin aavistin, miltä burnout tuntuu. Ei kivalta.
Tunnustettakoon loppuun, että YS-treeneistä selvittyäni kylläkin oli noin tunti vapaata ja kauppojen aukioloaikaa jäljellä käytettäväksi meikkien osteluun viikonlopun larppia varten. Se oli aika pop. Illalla vaihteeksi irkkasin kun olisi pitänyt esim. opiskella metroteoriaa. Siitäkin sain vain pahan mielen. Ilmeisesti en saisi olla onneton, koska kuulemma saan aina kaiken mitä haluan. Niin kai sitten. Olen vaan kiittämätön paska, kaikkien muiden luonnevikojeni lisäksi.
(...ja oikeastaan tiedän, että suurimmaksi osaksi tämä ahdistus johtuu vain liian vähäisistä unista. Ensi yön unet vaan jäävät vähintään yhtä lyhyiksi...)
10/04/2007
Alhaalta ylös, ylhäältä alas
Päivä alkoi vähän nihkeästi. Kiireesti konsalle harjoittelemaan ja vanhan musiikin harjoituksiin eli pikkolosello-sello-kaksoiskonserttoa veivaamaan. Sieltä hirveällä kiireellä proppiostoksille. Reilu kaksi tuntia aikaa luoda Salaisuuksia-hahmoni tyyli. Ensimmäiseltä UFFilta löysin vain mahdollisesti vaatteet ÅBN-hahmolle, seuraavalta sitten enemmän sellaista kuin olin alunperin etsinyt, ja niin hirveällä kiireellä ravasin ja sovittelin, että kävi kyllä liikunnasta. Äkkiä kaupasta jotain evästä messiin ja metrossa naamaan, sitten vielä Itäkeskuksessa samaa pikavauhtia jatkaen hiusväri- ja meikkiostoksille. Kaikkea tarvitsemaani en saanut ostettua, mutta edes osan. Kamalaa oli, en yhtään tykkää kiirepaniikkiproppishoppailusta.
Metrovarikolla päivä kääntyi yllättäen paljon parempaan suuntaan. Vaikka aikataulussamme luki muuta, tänään valittiinkin palvelunumerot, eli siis käytännössä työvuorot ja ajo-ohjelmat. Ihme kyllä, en sitten päätynytkään sijaiskuljettajaksi, vaan sain "ihan oikean" oman numeron, eli teen säännöllisesti samanlaisia työpäiviä. Ja kaiken päälle vielä sain semmoiset hassut vuorot, että teen koko ajan iltaa, joten töihin pääseminen ihmeellisiin aamuaikoihin ei tulekaan olemaan ongelma. Nytpä sitten tiedän minuutin tarkkuudella milloin olen töissä toukokuun alusta aina syyskuun loppuun saakka. Mainion metropäivän kruunasi se, että ajoharjoittelussa olikin yllättäen opettajana hassu "vieraileva tähti".
Kotiin päästyäni olin ihan yliväsynyt ja kaamean nälkäinen, mutta ennen kuin ehdin harkita syömistä tai nukkumista, huomasin hirveitä. Ensinnäkin, huomiset YS-treenit ovat jo viideltä normaalin 18.30:n asemesta, joten menevät reippaasti päällekkäin metrokurssin kanssa. Yksinään tämä ei olisi suuremmin häirinnyt, mutta kun vittusaatana, havaitsin myös, että jostain mystisestä syystä olen jättänyt YS:n Helsingin konsertin merkkaamatta kalenteriini, ja se on ensi viikon torstaina, jolloin on myös vanhan musan konsertti, jossa piti esittää se pikkolosellosysteemi. Olen siis tuplabuukannut ko. iltaan kaksi konserttia, joista kumpaakaan en periaatteessa voisi jättää soittamatta. Tämän tajuaminen sai aikaan semmoisen itseinhon, että olisi tehnyt mieli repiä hiuksia ja hakata päätä seinään. Mutta eipä tässä kai auta kuin ilmoittaa muille vanhan musan juttua työstäneeile ihmisille, että soitto peruuntuu, koska en osaa lukea aikatauluja.
Metrovarikolla päivä kääntyi yllättäen paljon parempaan suuntaan. Vaikka aikataulussamme luki muuta, tänään valittiinkin palvelunumerot, eli siis käytännössä työvuorot ja ajo-ohjelmat. Ihme kyllä, en sitten päätynytkään sijaiskuljettajaksi, vaan sain "ihan oikean" oman numeron, eli teen säännöllisesti samanlaisia työpäiviä. Ja kaiken päälle vielä sain semmoiset hassut vuorot, että teen koko ajan iltaa, joten töihin pääseminen ihmeellisiin aamuaikoihin ei tulekaan olemaan ongelma. Nytpä sitten tiedän minuutin tarkkuudella milloin olen töissä toukokuun alusta aina syyskuun loppuun saakka. Mainion metropäivän kruunasi se, että ajoharjoittelussa olikin yllättäen opettajana hassu "vieraileva tähti".
Kotiin päästyäni olin ihan yliväsynyt ja kaamean nälkäinen, mutta ennen kuin ehdin harkita syömistä tai nukkumista, huomasin hirveitä. Ensinnäkin, huomiset YS-treenit ovat jo viideltä normaalin 18.30:n asemesta, joten menevät reippaasti päällekkäin metrokurssin kanssa. Yksinään tämä ei olisi suuremmin häirinnyt, mutta kun vittusaatana, havaitsin myös, että jostain mystisestä syystä olen jättänyt YS:n Helsingin konsertin merkkaamatta kalenteriini, ja se on ensi viikon torstaina, jolloin on myös vanhan musan konsertti, jossa piti esittää se pikkolosellosysteemi. Olen siis tuplabuukannut ko. iltaan kaksi konserttia, joista kumpaakaan en periaatteessa voisi jättää soittamatta. Tämän tajuaminen sai aikaan semmoisen itseinhon, että olisi tehnyt mieli repiä hiuksia ja hakata päätä seinään. Mutta eipä tässä kai auta kuin ilmoittaa muille vanhan musan juttua työstäneeile ihmisille, että soitto peruuntuu, koska en osaa lukea aikatauluja.
09/04/2007
Hyvä syntymäpäivä
Ei minulla varsinaisesti ole mitään synttäreitä vastaan, mutta harvemmin olen omaani mitenkään isosti juhlinut. Paras synttäripäiväni tähän mennessä oli pari vuotta sitten, kun pelattiin Pelageya: Clarissie. Tänään oli sitten ehkä toisiksi paras. Muun muassa siksi, ettei perinteistä synttärimeininkiä pahemmin ollut, mitä nyt muutama kakku-tekstiviesti ja yksi ihan oikea kakku...
Olenpa epäsynttärillinen siinäkin mielessä, että kyllä paljon mieluummin löydän itseni synttäriaamuna kivan ihmisen sylistä kuin onnittelulaulua hoilaavien sukulaisten seasta. Oli myös ihanaa, kun aamupäivällä ei ollut kiireen häivää mihinkään. Ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa päivälle, joten ei haitannut, vaikka liikkeellelähtö venyi. Saimme silti Daren kanssa aamupalan syötyä ennen kuin hevikaraoken jatkoja Mirillä viettäneet ilmoittelivat heräilleensä.
Ei sitä kuitenkaan kokonaista tyhjää vapaapäivää sopinut heittää hukkaan lojuilemalla, saati sitten uhrata jollekin hyödylliselle puuhailulle. Jalkani olivat edelleen ihan hajalla toissapäivän hyppelyn jäljiltä, joten liikunta ei oikein houkutellut. Geokätköily sen sijaan olisi kivaa, samoin luolat. Näiden yhdistämiseen päädyttiin, ja taisi olla voittajien valinta, koska löysimme paljon muutakin mukavaa kuin kätköt. Siispä minä, Dare, Miri ja Riikka ajelimme lentokentän suunnalle. Etsittävien listassa oli viisi kätköä, mutta jämähdimme ensimmäiselle, "Lentokentän lohkareille". Paikka oli aivan mainio, siellä oli niin kivaa kiivettävää kiveä kuin monennäköistä luolantapaista koloa, joihin mönkiä. Itse kenkäpuutteisena ja raihnaisena jätin kiipeilyn paremmin osaaville ja keskityin enemmän luoliin. Kätkökin löytyi.
Päivän toiselle kätkölle päästäksemme kuljimme pitkän matkaa ikävähkössä maastossa lentokentän aidanviertä. Nopsasti löytyi myös "Ilmaherruus"-kätkö, mutta kätköpaikkana toimineet bunkkerinrauniot eivät olleet puoliksikaan niin kiintoisia, kuin se, että kätkökuvauksen mukaan paikalta löytyisi myös luola. "Luola" oli vähän harhaanjohtava sanavalinta, koska ei se ollutkaan mikään luonnonluola, vaan jonkinmoinen tunneli, jossa oli putkiloita ja lamppuja sun muuta. Jännää. Ja taas pääsin kastelemaan kenkäni, kun Mirin kanssa kahlailimme tarkastelemaan sen sisältöä. Paluumatkalla tietysti vielä astuin suonsilmäkkeeseen, etteivät vain kengät ehtisi liikaa kuivua. Yritin myös etsiä yksikseni kolmatta kätköä näköalakalliolta, mutta ei tärpännyt.
Kaikilta alkoi olla energia aika lopussa kun viimein palailimme Mirille ja saimme aikaan ruokaa. Jälkiruoan puuttuessa Miri käväisi huoltsikalla ostamassa Daim-kakun. Se siis oli sitten synttärikakku. Kynttilänkin sain, se tosin oli niin iso, ettei sitä viitsinyt iskeä kakkuun. Ja sen sammuksiin puhaltaminen oli niin hillitön operaatio ja muutenkin olo sen verran väsyhysteerinen, että jestas, meinasin oikeasti tikahtua nauruuni, kyyneleet vaan valuivat. Enpä muista, milloin olisin viimeksi noin älyttömästi nauranut. Huhhuh.
Kerrankin osoitin järkevyyttä ja reippautta, ja sain tavarani kasattua ja itseni raahattua viimeiseen junaan pois Turusta, yöksi kotiin Espooseen. Olipas mainio pääsiäisloma, ja vinkeä synttäripäivä. Ihan liian äkkiä vain meni.
Olenpa epäsynttärillinen siinäkin mielessä, että kyllä paljon mieluummin löydän itseni synttäriaamuna kivan ihmisen sylistä kuin onnittelulaulua hoilaavien sukulaisten seasta. Oli myös ihanaa, kun aamupäivällä ei ollut kiireen häivää mihinkään. Ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa päivälle, joten ei haitannut, vaikka liikkeellelähtö venyi. Saimme silti Daren kanssa aamupalan syötyä ennen kuin hevikaraoken jatkoja Mirillä viettäneet ilmoittelivat heräilleensä.
Ei sitä kuitenkaan kokonaista tyhjää vapaapäivää sopinut heittää hukkaan lojuilemalla, saati sitten uhrata jollekin hyödylliselle puuhailulle. Jalkani olivat edelleen ihan hajalla toissapäivän hyppelyn jäljiltä, joten liikunta ei oikein houkutellut. Geokätköily sen sijaan olisi kivaa, samoin luolat. Näiden yhdistämiseen päädyttiin, ja taisi olla voittajien valinta, koska löysimme paljon muutakin mukavaa kuin kätköt. Siispä minä, Dare, Miri ja Riikka ajelimme lentokentän suunnalle. Etsittävien listassa oli viisi kätköä, mutta jämähdimme ensimmäiselle, "Lentokentän lohkareille". Paikka oli aivan mainio, siellä oli niin kivaa kiivettävää kiveä kuin monennäköistä luolantapaista koloa, joihin mönkiä. Itse kenkäpuutteisena ja raihnaisena jätin kiipeilyn paremmin osaaville ja keskityin enemmän luoliin. Kätkökin löytyi.Päivän toiselle kätkölle päästäksemme kuljimme pitkän matkaa ikävähkössä maastossa lentokentän aidanviertä. Nopsasti löytyi myös "Ilmaherruus"-kätkö, mutta kätköpaikkana toimineet bunkkerinrauniot eivät olleet puoliksikaan niin kiintoisia, kuin se, että kätkökuvauksen mukaan paikalta löytyisi myös luola. "Luola" oli vähän harhaanjohtava sanavalinta, koska ei se ollutkaan mikään luonnonluola, vaan jonkinmoinen tunneli, jossa oli putkiloita ja lamppuja sun muuta. Jännää. Ja taas pääsin kastelemaan kenkäni, kun Mirin kanssa kahlailimme tarkastelemaan sen sisältöä. Paluumatkalla tietysti vielä astuin suonsilmäkkeeseen, etteivät vain kengät ehtisi liikaa kuivua. Yritin myös etsiä yksikseni kolmatta kätköä näköalakalliolta, mutta ei tärpännyt.
Kaikilta alkoi olla energia aika lopussa kun viimein palailimme Mirille ja saimme aikaan ruokaa. Jälkiruoan puuttuessa Miri käväisi huoltsikalla ostamassa Daim-kakun. Se siis oli sitten synttärikakku. Kynttilänkin sain, se tosin oli niin iso, ettei sitä viitsinyt iskeä kakkuun. Ja sen sammuksiin puhaltaminen oli niin hillitön operaatio ja muutenkin olo sen verran väsyhysteerinen, että jestas, meinasin oikeasti tikahtua nauruuni, kyyneleet vaan valuivat. Enpä muista, milloin olisin viimeksi noin älyttömästi nauranut. Huhhuh.
Kerrankin osoitin järkevyyttä ja reippautta, ja sain tavarani kasattua ja itseni raahattua viimeiseen junaan pois Turusta, yöksi kotiin Espooseen. Olipas mainio pääsiäisloma, ja vinkeä synttäripäivä. Ihan liian äkkiä vain meni.
Hevikaraoke, viimeinkin!
Aamupäivästä leivoin taas, tällä kertaa sipulisämpylöitä. Tuplakokoinen taikina oli niin iso, että melkein hävisin sille, mutta lopulta selvisin eeppisestä taistelusta voittajana. Kaiken lisäksi sämpylöistä tuli oikeasti tosi hyviä. Hassua, kun taikinia oli piimäpohjainen, enkä yhtään pidä piimästä. Sipuli sopii sämpylöihin hienosti.
Vaikka paikat olivat lahjaisan jumissa edellispäivän parkour-pomppimisen jäljiltä, menimme Miri ja minä siltikin kiipimään. Vähän kevyemmin kyllä kuin viimeksi. Oli aika kankeaa menoa, ja loppui kuin seinään, kun Miri vielä onnistui loukkaamaan kätensä, auts. Nälkäkin alkoi olla, joten pikaisesti pois ja jotain random-sörsseliä kasaan.
Syömisen jälkeen lauleskelin itsekseni pari toivelaulukirjaa läpi valikoiden. Illalla oli nimittän vuorossa hevikaraokea. Jännää. Viimeinkin oikeasti pääsin sinne asti. Olipa siis ensimmäinen kerta, kun lauloin karaokea niin, että paikalla oli muitakin kuin tuttuja. Ensimmäinen biisi meni jännittäessä, mutta sen jälkeen tuntui helpommalta. Parhaaksi vedokseni taisi jäädä Stratovariuksen Hunting High and Low, monessa muussa biisissä (lauloin aika monta) tuli jotain yllättäviä takaiskuja. Vaan eipä ollut Nightwish sittenkään liian korkeaa, ja lauloinpas hamsterilaulun (Fishmaster: Hamster! A dentist!...). Oli aivan älyttömän hauskaa, ja muillakin tuntui olevan. Rokkibaarista löytyi ihan hämmentävä joukkio lahjaisia laulajia, joita oli kiva kuunnella. Hevikaraoke on ehdottomasti parempi juttu kuin tavallinen iskelmähumppakaraoke.
Vaikka paikat olivat lahjaisan jumissa edellispäivän parkour-pomppimisen jäljiltä, menimme Miri ja minä siltikin kiipimään. Vähän kevyemmin kyllä kuin viimeksi. Oli aika kankeaa menoa, ja loppui kuin seinään, kun Miri vielä onnistui loukkaamaan kätensä, auts. Nälkäkin alkoi olla, joten pikaisesti pois ja jotain random-sörsseliä kasaan.
Syömisen jälkeen lauleskelin itsekseni pari toivelaulukirjaa läpi valikoiden. Illalla oli nimittän vuorossa hevikaraokea. Jännää. Viimeinkin oikeasti pääsin sinne asti. Olipa siis ensimmäinen kerta, kun lauloin karaokea niin, että paikalla oli muitakin kuin tuttuja. Ensimmäinen biisi meni jännittäessä, mutta sen jälkeen tuntui helpommalta. Parhaaksi vedokseni taisi jäädä Stratovariuksen Hunting High and Low, monessa muussa biisissä (lauloin aika monta) tuli jotain yllättäviä takaiskuja. Vaan eipä ollut Nightwish sittenkään liian korkeaa, ja lauloinpas hamsterilaulun (Fishmaster: Hamster! A dentist!...). Oli aivan älyttömän hauskaa, ja muillakin tuntui olevan. Rokkibaarista löytyi ihan hämmentävä joukkio lahjaisia laulajia, joita oli kiva kuunnella. Hevikaraoke on ehdottomasti parempi juttu kuin tavallinen iskelmähumppakaraoke.
08/04/2007
Pomppimista, leipomista ja tähtiportti
Aamulla leivoin sämpylöitä eilen tekemästäni taikinasta. Minusta oli ihan mystistä, että se toimi, vaikka oli ollut yön jääkaapissa. Seesamisämpylöistä tuli kyllä aika hyviä, ja etenkin kasisolmun muotoiset olivat aikas hienojakin vielä.
Sämpyläaamupalan jälkeen suunnattiin ensin etsimään yksi geokätkö, joka löytyi nopsasti ja sisälsi kivan hippo-matkaötökän, ja sitten ryhdyttiin parkour-pomppimaan ympäriinsä. Dare ja Miri jo asiaan vähän perehtyneinä opastivat juttuja minulle ja Riikalle. On kyllä vinkeä harrastus tämäkin. Jotkut asiat onnistuivat ihan yllättäen (kuten kaltevaa seinää ylös juokseminen), toisista taas löytyi yllättäviä vaikeuksia (niinkuin kaiteen ali heilahtelusta). Ennakkoepäilyksistäni huolimatta en rikkonut mitään, en edes itseäni.
Hyppipomppimisen jälkeen väsättiin Mirin kanssa ruokaa. Keksittiin myös leipoa fetakeksejä. Melkoinen leipomispäivä. Keksit olivat oikein hyviä teen kanssa.
Illaksi suunnattiin Paraisille saunomaan. Ennen saunan lämmittämistä ja sinne asettumista tosin yritettiin etsiä paria kätköä. Ne vaan osoittautuivat liian vaikeiksi (vaikeusastetta pidempään etsimällämme oli kokonaista 1/5... jep, huonoja oltiin). Mutta ei se löytämättömyys niinkään haitannut, koska etsinnän yhteydessä ihmeteltiin niin kalkkilouhosta kuin aiheeseen liittyvää taidettakin, paitsi että minusta se on niin selvä Stargate etten ole vastaavaa ikinä luonnossa nähnytkään. Hii.
Sämpyläaamupalan jälkeen suunnattiin ensin etsimään yksi geokätkö, joka löytyi nopsasti ja sisälsi kivan hippo-matkaötökän, ja sitten ryhdyttiin parkour-pomppimaan ympäriinsä. Dare ja Miri jo asiaan vähän perehtyneinä opastivat juttuja minulle ja Riikalle. On kyllä vinkeä harrastus tämäkin. Jotkut asiat onnistuivat ihan yllättäen (kuten kaltevaa seinää ylös juokseminen), toisista taas löytyi yllättäviä vaikeuksia (niinkuin kaiteen ali heilahtelusta). Ennakkoepäilyksistäni huolimatta en rikkonut mitään, en edes itseäni.
Hyppipomppimisen jälkeen väsättiin Mirin kanssa ruokaa. Keksittiin myös leipoa fetakeksejä. Melkoinen leipomispäivä. Keksit olivat oikein hyviä teen kanssa.
Illaksi suunnattiin Paraisille saunomaan. Ennen saunan lämmittämistä ja sinne asettumista tosin yritettiin etsiä paria kätköä. Ne vaan osoittautuivat liian vaikeiksi (vaikeusastetta pidempään etsimällämme oli kokonaista 1/5... jep, huonoja oltiin). Mutta ei se löytämättömyys niinkään haitannut, koska etsinnän yhteydessä ihmeteltiin niin kalkkilouhosta kuin aiheeseen liittyvää taidettakin, paitsi että minusta se on niin selvä Stargate etten ole vastaavaa ikinä luonnossa nähnytkään. Hii.
06/04/2007
Pääsiäisturkuilua
Inhottavaa oli herätä lomallakin epämääräiseen kiireen tunteeseen. Piti viimeistellä pakkailu ja tiskata, sitten roudata läjä tavaraa Laaksolahteen. Siellä en ehtinyt kauaa lojua, kun oli jo aika hypätä Turun junaan.Turussa kiivettiin, kuten tavallista. Tylsän sään takia sisällä, ja olipa taas niin ruosteessa ja hakusessa sekin vähä, mitä joskus ehdin oppia. Pah. Sitä valitellessani sain tietenkin kuittailua ja ilkeilyä osakseni typerän kilpailuluontoisen asenteeni takia. Se on kyllä ollut pinnassa viime päivinä, lähtien töppäilyistäni ajoharjoitteluissa. Näinpä untakin tuossa, jossa masennuin niin paljon huonosta ajelustani, että uhkasin hypätä vauhdissa ulos liikkuvasta junasta. Äh. Vaikka kivaahan se kiipiminen toki oli, en muuta väitä.
Kiipeilyn jälkeen syötiin ihmeen hyvää parsa-kapris-vuokaa, ja sitten vielä käytiin kiipeämässä yhteen melkoisen jännään geokätköön. Tyylillemme uskollisina minä ja Miri tietenkin menimme ylös ja totesimme, että hmm, mitenkähän täältä sitten tullaan alas... Susanna ja Tainakin seurasivat "hyvää" esimerkkiä. Dare sentään ajatteli sen verran, että odotti alhaalla ja tuli sitten perässä köyden kanssa. Olisi sieltä ilmankin alas päässyt, se vain olisi ollut paljon pelottavampaa.
Muiden hajaannuttua tapoimme Mirin kanssa aikaa muun muassa katsellen mainiota kiipeilydokumenttia ja Idolsin finaalia, selaillen karaoken biisilistaa, leipoen sekä suorittaen kaivauksia siinä muinaisjäänteiden kerrostumassa, joka on keittiön kaappi.
Sammutusta
Aamupäivä oli soittoisa: aikaisin konsalle harjoittelemaan sekä modernia että pikkoloa selloa. Sitten treenit pikkololla. Aika vinkeetä kyllä on, soitamme viulu-sello-kaksoiskonserttoa kokoonpanolla pikkolosello-barokkisello-basso-cembalo. Mitään viuluja tarvita. Siihen vielä perään tunti modernia selloilua, ohjelmassa Boccherinia, hiphip.
Kahdeksi taasen metrovarikolle. Rataosaston tyypiltä tuli kovasti nippelitietoa radasta, vaan sen jälkeen muuttui meno kiintoisaksi, kun oli alkusammutuskoulutus. Päästiin leikkimään sammutuspeitolla ja pikapalopostilla ja suihkimaan niin hiilidioksidi- kuin jauhesammuttimillakin. Aika samanlaista kuin Lintsin viimevuotinen vastaava, mutta vähän yksityiskohtaisempaa. Jauhesammutellessani kääntyi tuuli juuri niin tismalleen oikeaan aikaan, että sain naamalleni niin jauheet kuin savutkin.
Ajoharjoittelussa oli vaihteeksi "normaali" M100-juna, joka tuntuikin tutulta ajaa. Siltikään en ollut etäisestikään tyytyväinen. Pah.
Kahdeksi taasen metrovarikolle. Rataosaston tyypiltä tuli kovasti nippelitietoa radasta, vaan sen jälkeen muuttui meno kiintoisaksi, kun oli alkusammutuskoulutus. Päästiin leikkimään sammutuspeitolla ja pikapalopostilla ja suihkimaan niin hiilidioksidi- kuin jauhesammuttimillakin. Aika samanlaista kuin Lintsin viimevuotinen vastaava, mutta vähän yksityiskohtaisempaa. Jauhesammutellessani kääntyi tuuli juuri niin tismalleen oikeaan aikaan, että sain naamalleni niin jauheet kuin savutkin.
Ajoharjoittelussa oli vaihteeksi "normaali" M100-juna, joka tuntuikin tutulta ajaa. Siltikään en ollut etäisestikään tyytyväinen. Pah.
04/04/2007
...vai tarvitaanko...
Jos oli maanantai hyvä ajopäivä ja eilinen vähän epämääräinen, tänään olin vaan paska. Juna oli vanha nokkajuna, eli niitä ihan ensimmäisiä vuorojuniksi tehtyjä, mitä liikenteestä löytyy. Siinä oli melkoisen laiskat jarrut, etenkin edelliseen M200-rakettiin verrattuna, enkä sitten niin millään oppinut pysäyttämään sitä oikein. Muutenkin kämmäilin ihmeesti, en kai sitten ollut kovin hyvin hereillä, kun oli heti iltaharjoitteluvuoron perään aamuvuoro. Vaikka opettaja oli oikein mukava ja kiltti, sainpa silti itseni väännettyä siihen "en osaa, olen paska" -tilaan, niin, että olisin vain halunnut juosta kotiin, vetää peiton pään yli ja mököttää.
Enpä tiedä, mikä oli syy ja mikä seuraus, mutta tuon jälkeen koko päivä vitutti ja ärsytti ja suututti ja masensi ja kaikki oli tyhmää. Meillä oli kyllä ihan kiinnostavaa (joskin pelottavaa) teoriaoppia metrotunneleista pelastuslaitoksen kannalta. Eivät ole kyllä yhtään siistejä ja jänskiä paikkoja, vaan lähinnä erikoisia ja hankalia.
Jouduin lähtemään kesken vikalta teoriatunnilta, joten nyt en tiedä sitten kaikkea työvuoroista ja ajosarjoista. Siitä ja pikaisesta siirtymästä huolimatta myöhästyin YS-treeneistä. Kun vielä harjoituspaikan vaksi oli töykeä ja kapellimestari--vaikkakin leikillään--sanoi "tsot tsot" kun tulin myöhässä paikalle, niin olin ihan hajoamaisillani. Urheasti kuitenkin soitin Shostan ekan osan kolmesti putkeen läpi, kun seuraavan kauden kapellimestaritarjokkaat esittäytyivät.
Viimein kotiin, missä päivän osaamattomuus-teemaa täydentäen en osannut siivota vessaa enkä leipoa. Myslisämpylät eivät kumminkaan kärähtäneet, ja ehkä ne ovat ihan syötäviäkin, vaikka tulikin öljyn unohduttua low-fat-versio.
Enpä tiedä, mikä oli syy ja mikä seuraus, mutta tuon jälkeen koko päivä vitutti ja ärsytti ja suututti ja masensi ja kaikki oli tyhmää. Meillä oli kyllä ihan kiinnostavaa (joskin pelottavaa) teoriaoppia metrotunneleista pelastuslaitoksen kannalta. Eivät ole kyllä yhtään siistejä ja jänskiä paikkoja, vaan lähinnä erikoisia ja hankalia.
Jouduin lähtemään kesken vikalta teoriatunnilta, joten nyt en tiedä sitten kaikkea työvuoroista ja ajosarjoista. Siitä ja pikaisesta siirtymästä huolimatta myöhästyin YS-treeneistä. Kun vielä harjoituspaikan vaksi oli töykeä ja kapellimestari--vaikkakin leikillään--sanoi "tsot tsot" kun tulin myöhässä paikalle, niin olin ihan hajoamaisillani. Urheasti kuitenkin soitin Shostan ekan osan kolmesti putkeen läpi, kun seuraavan kauden kapellimestaritarjokkaat esittäytyivät.
Viimein kotiin, missä päivän osaamattomuus-teemaa täydentäen en osannut siivota vessaa enkä leipoa. Myslisämpylät eivät kumminkaan kärähtäneet, ja ehkä ne ovat ihan syötäviäkin, vaikka tulikin öljyn unohduttua low-fat-versio.
03/04/2007
Mitään taukoja tarvita
Vaihteeksi päivä, joka vierähti aika lailla vailla vapaahetkiä: aamusta konsalle soittelemaan Debussyä kvartetilla. Pahuksen ykköskvarteton eka osa jäi loppupäiväksi päähäni soimaan. Konsalla myös ruokaa ja kahvilakohtaamisia.
Konsalta varikolle. Siellä tuli tietoa niin laatu- ja ympäristöohjelmasta kuin turvallisuusseikoista ja varapoistumisteistäkin. Vähän jäi pelottamaan, että uskaltaako sitä mennäkään liikenteeseen ajamaan, kun matkustajien joukossa voi olla ties mitä huumeveikkoja, ellei pahempaakin. Ehkäpä päivän olennaisin aikaansaannos kumminkin oli, että saimme suunniteltua kurssimme päättäjäispäivän illanvieton. Jeejee.
Ajoharjoittelussa riitti yllätyskäänteitä. Päivän junassamme, vanhassa M100:ssa, oli jos jonkinmoista juttua kun teimme lähtötarkastusta, muun muassa klassinen "pesuajokytkin päällä"-jippo. Pesuajokytkin päällä juna etenee vain ja ainoastaan parin kilometrin tuntinopeutta, eikä sen päälläoloa näe mistään paitsi itse ko. kytkimestä, joka taas on paikassa, jota harvemmin tulee katseltua. Opettavaisten (ja ehkäpä jopa opettajan laittamien) pikkujuttujen lisäksi siellä oli kuitenkin myös yksi oikea vika, jonka vuoksi sitten yhden kierroksen jälkeen ajoimmekin junan takaisin varikolle. Varikolta saimme vaihdossa vähän parempaa tilalle: kaksi vaunuparia M200:sta eli uutta junaa. Siistiä, uutta ei olekaan päästy ajelemaan sitten yöajoviikon. Vähän oli kosketus hakusessa, mutta on se vaan se uusi juna niin kiva kun se kiihtyy kuin raketti. Vroooooom.
Konsalta varikolle. Siellä tuli tietoa niin laatu- ja ympäristöohjelmasta kuin turvallisuusseikoista ja varapoistumisteistäkin. Vähän jäi pelottamaan, että uskaltaako sitä mennäkään liikenteeseen ajamaan, kun matkustajien joukossa voi olla ties mitä huumeveikkoja, ellei pahempaakin. Ehkäpä päivän olennaisin aikaansaannos kumminkin oli, että saimme suunniteltua kurssimme päättäjäispäivän illanvieton. Jeejee.
Ajoharjoittelussa riitti yllätyskäänteitä. Päivän junassamme, vanhassa M100:ssa, oli jos jonkinmoista juttua kun teimme lähtötarkastusta, muun muassa klassinen "pesuajokytkin päällä"-jippo. Pesuajokytkin päällä juna etenee vain ja ainoastaan parin kilometrin tuntinopeutta, eikä sen päälläoloa näe mistään paitsi itse ko. kytkimestä, joka taas on paikassa, jota harvemmin tulee katseltua. Opettavaisten (ja ehkäpä jopa opettajan laittamien) pikkujuttujen lisäksi siellä oli kuitenkin myös yksi oikea vika, jonka vuoksi sitten yhden kierroksen jälkeen ajoimmekin junan takaisin varikolle. Varikolta saimme vaihdossa vähän parempaa tilalle: kaksi vaunuparia M200:sta eli uutta junaa. Siistiä, uutta ei olekaan päästy ajelemaan sitten yöajoviikon. Vähän oli kosketus hakusessa, mutta on se vaan se uusi juna niin kiva kun se kiihtyy kuin raketti. Vroooooom.
02/04/2007
Työmatkapähkäilyä
Ruoanlaitto on kyllä vaan hidasta ja aikaavievää puuhaa. Taas haaskasin lähestulkoon koko aamupäiväni, kun väsäsin bataattisörsseliä. Tuli siitä sentään ihan syötävää, ja ehdin jopa syödä ennen kuin lähdin varikkoa kohti. Soittaminen jäi taas kokonaan. Sen sijaan yritin oikolukea Olgan gradua, ja ihmettelin ÅBN-hahmoani.
Metrossa puhuttiin tänään työvuoroista, ja sain tietää kurjia asioita. Lähinnä sen, että jos minulle sattuisi tulemaan ennen viittä alkava työvuoro, en pääse töihin millään. Koska en enää asu Helsingissä, HKL ei korvaa taksia. Työpaikkakuljetuksiinkin pääsee kyytiin vain Helsingin puolelta, ja niistä aikaisin on varikolla vasta viiden pintaan, eli ei tarpeeksi aikaisin. Mitään julkisiahan noin aamusta ei kulje. Vaihtoehdoksi siis näyttäisi jäävän joko 15 kilometrin pyöräily varikolle (auts, ei onnistu), tai taksin maksaminen itse (ei kiva). Jos vaan pystyisi niitä aikaisimpia vuoroja välttämään... Se tosin on vähän vaikeaa, kun me kesäkuskit olemme alinta kastia, emmekä pahemmin pääse valitsemaan vuorojamme, vaan joudumme tyytymään niihin, mitä jäljelle jää, kun muut ovat valikoineet omansa.
Ajelu sujui tänään jotenkin erityisen mukavasti, jarrutukset osuivat nätisti kohdalleen, ja muistin joka kerta testata sähköjarrut liikkeelle lähtiessäni ja ottaa pitkät valot pois päältä ennen asemaa. Ehkäpäs minusta vielä kuski tulee.
Metrossa puhuttiin tänään työvuoroista, ja sain tietää kurjia asioita. Lähinnä sen, että jos minulle sattuisi tulemaan ennen viittä alkava työvuoro, en pääse töihin millään. Koska en enää asu Helsingissä, HKL ei korvaa taksia. Työpaikkakuljetuksiinkin pääsee kyytiin vain Helsingin puolelta, ja niistä aikaisin on varikolla vasta viiden pintaan, eli ei tarpeeksi aikaisin. Mitään julkisiahan noin aamusta ei kulje. Vaihtoehdoksi siis näyttäisi jäävän joko 15 kilometrin pyöräily varikolle (auts, ei onnistu), tai taksin maksaminen itse (ei kiva). Jos vaan pystyisi niitä aikaisimpia vuoroja välttämään... Se tosin on vähän vaikeaa, kun me kesäkuskit olemme alinta kastia, emmekä pahemmin pääse valitsemaan vuorojamme, vaan joudumme tyytymään niihin, mitä jäljelle jää, kun muut ovat valikoineet omansa.
Ajelu sujui tänään jotenkin erityisen mukavasti, jarrutukset osuivat nätisti kohdalleen, ja muistin joka kerta testata sähköjarrut liikkeelle lähtiessäni ja ottaa pitkät valot pois päältä ennen asemaa. Ehkäpäs minusta vielä kuski tulee.
Kivempi kallio, sama putkilo
Pääsin sitten viimein kalliolle oikeissa olosuhteessa: heräiltyämme suuntasimme Mirin kanssa Rollareille, ja siellä oli aurinkoista ja niin lämmintä, että välillä tarkeni t-paidassakin. Sainpa kiivettyä, nelosia ja muutaman vitosen reitinkin. Ei se niin mahdotonta ollutkaan, vaan kivaa. Luovemman tuntuista kuin seinällä kiipeily, vaikkakin sormille ilkeämpää. Viimeksi lumisateessa yritetty Rock Vandal jäi minulta vieläkin kesken, kun kiipeilykengissä oleilusta suuttuneet varpaat eivät suostuneet jammautumaan halkeamaan.
Ahkeran kiipimän jälkeen väsytti niin, että kokkaussuunnitelmat vaihtuivat "jotain minkä voi sulloa uuniin"-linjalle. Muutenkin iltapäivä Perkkaalla meni lähinnä apaattiseksi lojumiseksi: illan suunnitelmat riippuivat muiden ihmisten aikatauluista, eikä riittänyt energia kuin siihen, että odoteltiin jotain tietoja saapuviksi. Ilo oli suuri kun känny viimein soi. Tiemus ei ehtinyt matkaamme, Darelle sen sijaan ei juuri jätetty vaihtoehtoja, kun kerran oli menossa takaisin Turkuun Mirin kyydillä. Siispä kun pelistään ehti, poimittiin kyytiin ja roudattiin putkiloon. Sikäli hyvä näin, että meillä oli vain yhdet isot kumisaappaat, näin kenenkään ei tarvinut kastella jalkojaan... eikun... no joo.
Siellähän se tunneli oli, edelleen yhtä hillittömänä kuin eilen. Vähän paremmin varustautuneina yritimme kurkistella pientä tunnelia, josta kuului outoja ääniä, ja johon olimme eilen lopettaneet etenemisemme. Emmepä edenneet vieläkään: se vaikutti syvenevän vähän liikaa. Geokätkö sentään tänään löytyi. Sen käsiinsä saaminen vaati kohtalaisen syvässä vedessä kahlailua, joten pöhköimpänä minä sitten lähdin sen perään, saappaat teipattuina jalkoihin. Eipäs moinen teippaus ollut kuin henkinen tuki, nätisti ne saappaat imivät vettä. Onneksi kastuminen ei ole vaarallista. Whii. Mistähän näitä putkiloita löytäisi lisää... Putkireissun jälkeen Miri ja Dare käväisivät vielä Perkkaalla kääntymässä, ja sitten lähtivät ajelemaan Turkua kohti. Harmi että viikonloppu loppui jo, mieluusti olisin viettänyt enemmänkin aikaa näin. Vinkeää oli.
Vaan tyytyväisenä siitä, ettei minun enää tarvinut lähteä mihinkään, menin kylpyyn lojumaan. Kyllä sitä mieluiten kastuu kirkkaassa lämpimässä vedessä, joka ei haiskahda likaviemäriltä.
Ahkeran kiipimän jälkeen väsytti niin, että kokkaussuunnitelmat vaihtuivat "jotain minkä voi sulloa uuniin"-linjalle. Muutenkin iltapäivä Perkkaalla meni lähinnä apaattiseksi lojumiseksi: illan suunnitelmat riippuivat muiden ihmisten aikatauluista, eikä riittänyt energia kuin siihen, että odoteltiin jotain tietoja saapuviksi. Ilo oli suuri kun känny viimein soi. Tiemus ei ehtinyt matkaamme, Darelle sen sijaan ei juuri jätetty vaihtoehtoja, kun kerran oli menossa takaisin Turkuun Mirin kyydillä. Siispä kun pelistään ehti, poimittiin kyytiin ja roudattiin putkiloon. Sikäli hyvä näin, että meillä oli vain yhdet isot kumisaappaat, näin kenenkään ei tarvinut kastella jalkojaan... eikun... no joo.
Siellähän se tunneli oli, edelleen yhtä hillittömänä kuin eilen. Vähän paremmin varustautuneina yritimme kurkistella pientä tunnelia, josta kuului outoja ääniä, ja johon olimme eilen lopettaneet etenemisemme. Emmepä edenneet vieläkään: se vaikutti syvenevän vähän liikaa. Geokätkö sentään tänään löytyi. Sen käsiinsä saaminen vaati kohtalaisen syvässä vedessä kahlailua, joten pöhköimpänä minä sitten lähdin sen perään, saappaat teipattuina jalkoihin. Eipäs moinen teippaus ollut kuin henkinen tuki, nätisti ne saappaat imivät vettä. Onneksi kastuminen ei ole vaarallista. Whii. Mistähän näitä putkiloita löytäisi lisää... Putkireissun jälkeen Miri ja Dare käväisivät vielä Perkkaalla kääntymässä, ja sitten lähtivät ajelemaan Turkua kohti. Harmi että viikonloppu loppui jo, mieluusti olisin viettänyt enemmänkin aikaa näin. Vinkeää oli.
Vaan tyytyväisenä siitä, ettei minun enää tarvinut lähteä mihinkään, menin kylpyyn lojumaan. Kyllä sitä mieluiten kastuu kirkkaassa lämpimässä vedessä, joka ei haiskahda likaviemäriltä.
01/04/2007
Kallio ja Putkilo
Kello 5.00 ei ole aika, jolloin mieluiten lauantaiaamuisin herään. Heräsinpä kuitenkin. Aikaisemminkin varmaan joudun kesän töiden vuoksi heräilemään. Aamupäivä meni vähän turhauttavissa merkeissä metrokurssilla. Ajettiin ihan pari pätkää ja vähän työnnettiin junaa toisella junalla säilytyshallin päästä päähän, mutta ne väliajat, joissa pidettiin taukoa ja odoteltiin, ja odoteltiin, ja sitten vähän odoteltiin... Huoh.
Metrosta päästyäni käväisin ostoksilla Itiksessä, tietenkin vältellen parhaani mukaan Hulluja päiviä. Viimeinkin sain ostettua verhot. Kotona taiteilin ne sitten paikoilleen. Jep, kyllä ne ovat aika kivat. Mustavalkoiset, valkoisella pohjalla mustia lehtiä, vähän kuin köynnösten varjokuvia.
Vaan sitten Miri ilmaantui ja hysteria alkoi. Emmepä kauaa ehtineet istua, kun loistoidean saaneina keräsimme kiipeilykamppeet ja hyppäsimme autoon. Kohde oli Käärmekallio, topokirjan "koulukallioksi" luokittelema, hyvin helppoja reittejä sisältävä paikka. Helppoja ja helppoja, olihan siellä tietysti se kakkoseksi luokiteltu pätkä joo, mutta sitä laskematta, yhden reitin pääsin ylös asti, greidinä huima 4. Kyllä se vaan vaikealta tuntui. Melkoisesti hämäsi kun koko seinä oli positiivinen, siitä nyt puhumattakaan, että se oli kiveä... Vitosentapaista yritin, en oikein päässyt, mutta silloin olikin jo vähän pimeämpääkin. Hyvin menee: eka kalliokiipeilyreissuni oli lumisateessa, tämä toinen sitten yöllä kuun loisteessa.
Eikä siinä vielä kaikki: ylös kiipeämisen luontevaksi jatkoksi päätimme mönkiä syvyyksiin, muuan kiintoisan geokätkön perään. Aivan käsittämätön paikka oli kyllä. Hillittömän käsittämättömän älyttömän järjettömän mielettömän magee. Sori vaan, Turku, mutta Luolavuoren luola ei kyllä ole mitään tähän verrattuna. Se tosin on paljon kauniimpi ja siistimpi, kun kerran on luonnonluola, ja haiseekin paremmalle kuin tämä epäilyttävä viemäriputkelo, tai mikä sitten olikaan. Eipä ole pitkään aikaan pelottanut niin paljoa kuin tässä putkilossa/tunnelissa kömpiessä. Enkä olisi ikinä uskonut, että tuommoisia paikkoja on olemassakaan. Äääääää. Ei voi tajuta. Wau.
Metrosta päästyäni käväisin ostoksilla Itiksessä, tietenkin vältellen parhaani mukaan Hulluja päiviä. Viimeinkin sain ostettua verhot. Kotona taiteilin ne sitten paikoilleen. Jep, kyllä ne ovat aika kivat. Mustavalkoiset, valkoisella pohjalla mustia lehtiä, vähän kuin köynnösten varjokuvia.
Vaan sitten Miri ilmaantui ja hysteria alkoi. Emmepä kauaa ehtineet istua, kun loistoidean saaneina keräsimme kiipeilykamppeet ja hyppäsimme autoon. Kohde oli Käärmekallio, topokirjan "koulukallioksi" luokittelema, hyvin helppoja reittejä sisältävä paikka. Helppoja ja helppoja, olihan siellä tietysti se kakkoseksi luokiteltu pätkä joo, mutta sitä laskematta, yhden reitin pääsin ylös asti, greidinä huima 4. Kyllä se vaan vaikealta tuntui. Melkoisesti hämäsi kun koko seinä oli positiivinen, siitä nyt puhumattakaan, että se oli kiveä... Vitosentapaista yritin, en oikein päässyt, mutta silloin olikin jo vähän pimeämpääkin. Hyvin menee: eka kalliokiipeilyreissuni oli lumisateessa, tämä toinen sitten yöllä kuun loisteessa.
Eikä siinä vielä kaikki: ylös kiipeämisen luontevaksi jatkoksi päätimme mönkiä syvyyksiin, muuan kiintoisan geokätkön perään. Aivan käsittämätön paikka oli kyllä. Hillittömän käsittämättömän älyttömän järjettömän mielettömän magee. Sori vaan, Turku, mutta Luolavuoren luola ei kyllä ole mitään tähän verrattuna. Se tosin on paljon kauniimpi ja siistimpi, kun kerran on luonnonluola, ja haiseekin paremmalle kuin tämä epäilyttävä viemäriputkelo, tai mikä sitten olikaan. Eipä ole pitkään aikaan pelottanut niin paljoa kuin tässä putkilossa/tunnelissa kömpiessä. Enkä olisi ikinä uskonut, että tuommoisia paikkoja on olemassakaan. Äääääää. Ei voi tajuta. Wau.
Subscribe to:
Posts (Atom)