Soitteloa taas

Näppiksessäni on pölyä, eli sekin pitäisi kait jotenkin siivota. Voisko tää pöly mennä jonnekin pois? Mahdollisesti myös se, joka on jotenkin jumittanut mun pään viimeaikoina niin, etten saa mitään tehtyä. Nytkin taas kun pitäisi harjoitella, otin ja jämähdin tähän näin. Sellotunti parin tunnin päästä, pakko olis soittaa ennen sitä.

Eilen sain tosin jotakin suurta aikaan: onnistuin pitämään kohtalaisen keskittyneen ja ennen kaikkea hiljaisen tunnin oppilaani kanssa. Meillä nimittäin on yhteinen ongelma, että molemmat puhumme liikaa, ja pahimmillaan tunnit menevät pelkäksi selittämiseksi. Olen tästä suorituksesta aika ylpeä. Toivottavasti saan saman linjan jatkumaan.

YS:n kenraali vuosijuhlakonsertteja varten oli myöskin eilen, ja sekin kai meni ihan hyvin. Se oli ihanan aikaisin, 17-20, kun YS:n normaali harjoitusaika on 18.30-21.30, mikä on ihan liian myöhään keskittymistä vaativille orkesteriharjoituksille. Päätin tosin, että soittamamme Straussin Kuolema ja kirkastus pitäis uudelleennimetä Murhaksi ja kirkastukseksi, ainakin mun soittoasenteesta ja -asennosta päätellen. Välistä ärsytti, kun kapu valitti, että näytämme liian pitkästyneiltä ja neutraaleilta (tosin lähinnä ykkösviuluille puhui), kun musta tuntuu, että puolet ajasta soitostani ei kuulu mitään, mutta siitä huolimatta näytän siltä, että yritän listiä jonkun tai vähintään hajottaa selloni (jälkimmäisen olen tosin jo yhdessä konsertissa tehnytkin, joten se ei ole mitenkään mahdoton visio).

Soolosellolöytöjä

Yritin tänään etsiä soolosellobiisiä, joka sopisi mahdollisesti syksyllä tulossa olevaan 2. resitaaliini. Löysin läjän kaikkea tosi hassua, muun muassa kappaleen, jonka alussa soittaja tuijottaa yleisöä hypnotisoivasti 10 sekuntia, kunnes räpsäyttää älyttömän neljä ääntä kerralla sfff bartok-pizzicaton (mummot kumoon ja sillain). Hih. Vois olla aika hauska, mutta vaikutti vähän liian pitkältä sekä työläältä. Oikeasti hienolta sen sijaan tuntui semmoinen kappale kuin P. Vasksin Das Buch (siis "Kirja", mutta eihän se ole suomeksi yhtä vakuuttava kuin saksaksi). Siinä oli älyttömän runnomisen ja raastamisen lisäksi kauniita sointuja, ja bonuksena muutamassa tahdissa pitää laulaa ylä-ääni. Kivaa. Kaiken kaikkiaan noita sooloselloteoksia on tosi vähän verrattuna siihen, paljonko on sävelletty sellolle ja pianolle yhdessä, ja tuosta vähästäkin suurin osa tuntuu olevan vähän mitä sattuu.

Muutenkin tänään oli kovin musiikillinen päivä. Barokkisellotunnilla meinasin hajota, kun en osannut (mitään uutta auringon alla). Kvartettitreeneissä olin vähän turhan väsynyt. Välissä käväisin Lintsillä sovittamassa työvaatteita, ja annoin varmasti tosi loistavan kuvan itsestäni olemalla ylihilpeän überpositiivinen (tuli ihan Sini-susi-fiilis).

Hassu täti huitoo

Eilen oli mukava ilta, järkättiin Heltsille vähän myöhäiset synttärit. Tehtiin hyvää tomaatti-basilikalohta, ja sitten onnistuin maagisesti tekemään klöntitöntä suklaakuorrutusta kakkua varten. Ja juu, skippasin tosiaan YS:n vanhat tanssit. En sitten tanssi vuosijuhlissa, paitsi korkeintaan valssia. Mutta tosiaan, luultavasti tanssimaan en pääsisi vaikka kuinka haluaisin.

Tänään heräsin ja onnistuin pudottamaan herättävän kännykkäni kauas nurkkaan sängyn alle. Kun möngin sitten sinne etsimään sitä, havaitsin että siellä on ehkä sentin kerros pölyä. Yök. Pitäisi kait joskus imuroida. Yhteiset tilat kyllä imuroin kyllä aina kiltisti joka toinen viikko kun on mun vuoro, mutta omaa huonetta tulee siivottua kovasti harvemmin. Kun ei täällä ole muita kuin minä, niin väliäkös hällä, pölyyntyköön vaan.

Muuten päivällä meinasin hajota sellotunnille taas vaihteeksi, kulutin suurimman osan egyptintunnista suunnittelemalla huonoa fanficcia, ja vedin muksuille selloryhmää. Kerrankin se tuntui sujuvan. Leikin kapellimestaria viittilöimällä ylös alas pallolla, ja ne oikeasti pysyivät perässä! Olen siis selvästi piilevä kapulahjakkus. :P

Huoh.

Jahas, taas voi todeta, että eipä ole tullut oikeastaan tehtyä mitään. Eilen kävin sentään pitämässä yhden sellotunnin sekä moikkaamassa muuta perhettä kotosalla. Kerrankin satuin jopa paikalle oikeaan aikaan, että ehdin syödä muiden kanssa, yleensä menen aina väärään aikaan ja syön lämmitettyjä jämiä.

Sitten kun palauduin Pasilaan, en tietenkään saanut enää mitään tehtyä. Jumitin taas tietokoneella ja välttelin kaikkea, mitä pitäisi oikeasti tehdä. Suurena saavutuksena vastailin pariin tehtävään yhdellä nuijalla nettikurssilla--se käsittelee yrittäjyyttä. Sen kun vielä keksisi, minkälaisen pienyrityksen voi sellonsoitonopettaja/yleiskielitieteilijä oikein perustaa, että siitä olisi jotakin hyötyä jollekin. Ei riitä oma mielikuvitus ainakaan semmoiseen. Mutta kun pitäis kirjoittaa hahmoja yhteen larppiin. Vaikka olenkin pelannut jo useamman vuoden, en ole ikuna ennen kirjoittanut hahmoja kellekään muulle kuin itselleni. Sitä paitsi peli on historiallinen, ja sijoittuu ajanjaksoon, jota en tunne erityisen hyvin. Huolestuttaa, mitä tästä oikein tulee.

Ja lopuksi vielä... Päivän Teini-Angsti: Tänään olisi YS:n vuosijuhlaa varten vanhojentanssitreenit, mutta tuntuupi siltä, etten viitsi lähteä sinne kuitenkaan. Koko ajan olen ollut menossa, mutta nyt taas ajattelenkin, että mitäs turhaa. Ei mulla ole ketään kenen kanssa tanssia, ei treeneissä, eikä varmasti sitten juhlissakaan. Ehkä se on kätevämpää vain olla tanssitaidottomana, niin ei tarvi angstata siitä, ettei pääse tanssimaan vaikka osaiskin.

Jjaa.

Hööh. Olin tänään piiitkästä aikaa bileissä, ja oli kyllä todella vaikeaa se. Ekan tunnin istuin nurkassa piilossa ja yritin karkottaa angstia boolilla--ja se ei toiminut! Höh. Onneksi loppujen lopuksi sitten päädyin istumaan koko illan sen saman nurkkauksen lähellä lähinnä hywien wanhojen kamujen kanssa jutellen leppoisasti. Ehkä se boolikin loppujen lopuksi vähän vapautti, vaikkei saanutkaan aikaan sitä semmoista parasta mahdollista seinillehyppimishilpeyttä. Siispä, en jutellut kummille vieraille ihmisille (teekkareille sun muille), eikä ne jutelleet mulle. Ja lähdettiin ajoissa kotiin kämppiksen kanssa. Että epäsosiaalinen linja jatkuu, siitä huolimatta, että oon nyt useamman päivän ollut ahdistunut tajuttuani taas kerran, ettei mulla oikeastaan ole kavereita. Huoh.

Turhaa tietoa

Nonniih, tämä yrittää nyt sitten pitää tätä blogia yllä.

Tänään olen tenttinyt Fonologian ja morfologian jatkokurssin, luullakseni vielä kohtalaisen onnistuneesti. Tiedän siis kaikenlaista esimerkiksi leksikalistikieliopista, Hallen ja Aronoffin sananmuodostusteorioista sekä henkilökohtaisesta suosikistani optimaalisuusteoriasta. Sopii sitten kysyä, mitä ihmeen hyötyä tästä minulle on, koska se on ainakin varma, että mitään kielioppiteoreetikkoa minusta ei tule.

Kuten joskus ennenkin, tenttiminen aiheutti sellaisen yllättävän reaktion, että (päinvastoin kuin voisi kuvitella) alkoi tehdä mieli lukea lisää. Lainasin sitten kirjasto(i)sta läjän kaikkea kummaa, suurimmaksi osaksi enemmän viime larpin inspiroimaa kuin mitään tentittävää tekstiä. Illan taidepläjäys oli Stadian mainio Almira-barokkiooppera, joka olis voinut tuntua vieläkin mainiommalta, jos olisin viime yönä esim. nukkunut enkä lukenut turhia kielioppiteorioita... Varovainen veikkaus kumminkin on, etten varmaan osaa tänäkään yönä mennä yhtään sen aikaisemmin nukkumaan.

Elämä?

Josko sitä taas yrittäis vaihteeksi elvyttää tätä blogi-wannabeta. Vähän huonolta on toistaiseksi näyttänyt: kirjoitin juuri niin kauan, kun mulla oli angstattavaa, jossakin välissä enin angsti hiipui tasaiseksi tylsäksi yleiseksi piittaamattomuudeksi, ja lakkasin kirjoittamasta. Josko nyt taas, nyt alkais olla sen verran angstinen ja elämätön olo. Voin sitten hiljetä jälleen kuukaudeksi.

Viikonloppuna oli Hauraita Unelmia -peli, toinen laatuaan. Se oli jännä, enpä ole aiemmin etäpelannut noin täysillä missään larpissa. Lisäksi erinäiset hahmosta paljastuneet asiat saivat sen (ja samalla pelaajan) miettimään todella syvällisiä. Luulisin, että se on periaatteessa merkki siitä, että joko peli tai hahmo tai molemmat ovat onnistuneita. Olen hahmooni harvinaisen tyytyväinen, mikä on jotakin, koska alunperin tuntui, ettei mikään enää voi tuntua miltään edellisen vastaavan kampanjan vinkeän sekopääihmissuteni jälkeen. Tosin pahoin pelkään, että pelasin tyhjäpäistä, jatkuvasti selittävää sekopääsutta paremmin kuin nykyistä friikkiä yliälykköhahmoa, mutta yritys on ainakin kova.

Jotenkin mulla on nyt suuria vaikeuksia palata takaisin normaalielämään. Enkä tällä tarkoita, että hahmo olis jäänyt päälle, tai etten erottaisi totta ja satua, vaan sitä, että mun tämän hetkinen elämä vaan ylipäänsä ärsyttää. Ottaisin kovasti mieluummin jonkun toisen elämän. Jotenkin en oikein tiedä, mitä tässä oikein yritän. Proseminaari meni tosi hyvin. Sain kesätöitäkin, sieltä Lintsiltä. Soittaminen sen sijaan tökkii pahasti--ja se, että näköjään yksi pieleenmennyt säestysharjoitus tappoi mun motivaation täysin, kertoo kyllä, että mun motivaatio tai ehkä itsetunto eivät ole järin kehuttavia muutenkaan. Siitä puhumattakaan, että istun tässä koneella ihan liikaa. Sosiaalinen elämä on yhtä kuin "Moi" kämppikselle aamulla. Pitäis lukea tenttiin, pitäis nukkua, pitäis tiskata, pitäis elää. Plääh. Mitä turhaa. Tottahan neljän(!) tyhjän mail-inboxin tuijottaminen ja ircissä idlaaminen on niin paljon kiinnostavampaa.

Puh.

Ja niin siitä selvittiin.

Prosemma meni kait ihan OK, se puhumisosuus oli kyllä todella erittäin improvisoitu, mutta kirjallisesta saamani palaute ei tuntunutkaan niin pahalta, kuin pelkäsin, ja osa siitä oli jopa positiivista. Wau. :-) Ja Lintsin haastattelustakin pääsin jatkohaastatteluun, joka on parin viikon päästä, ja ehdin YSSO-keikalle, myöhästyin vain jonkun kymmenisen minuuttia treeneistä, eivät olleet vielä ehtineet kait soittaa mitään, ennenkuin saavuin.

Sen sijaan... Se viikonlopun larppi on yhtäkkiä muuttunut mukavasta asiasta ahdistavaksi, kun ilmeisesti pelinjohdon netti on hajonnut, minkä vuoksi en sitten ole saanut ollenkaan kontakteja. Peli ylihuomenna, ja mä kuulen toisen pelaajan välityksellä, että hahmoni on menossa tapaamaan jotakin toista hahmoa, joka kait on mun tuttu, josta mä en siis tietysti ole ikinä kuullutkaan. Höh. Vähän monimutkaiseksi menee.

Proosee

Nonih,

enpä olekaan aikoihin kirjoittanut. Ei sillä, että kukaan huomaisi, kun eihän tätä kukaan muuteskaan lue. :P Mutta pitäähän ne ihmiset kummiskin päiväkirjaa. Mulla on tähän hiljaisuuteen aika hyvä syykin: oon tehnyt proseminaarityötäni. Tänään ne ryhmän kielipoliisit pääsevät sitten ronkkimaan sitä. Pelottaa.

Tänään on aika hurja päivä. Prosemman esitys on ensin, ihan alle tunnin päästä pitäis alkaa. En vieläkään oikein ole varma, mitä aion niille sanoa, mutta improvisointi on muutenkin mun vahvuus. Jos kirjoitan kaiken paperille, niin sit tulee tylsä ja paperinen esitys. Nyt tulee ehkä sekava, mutta ainakin elävä. Toivottavasti.

Sitten on ihan mukava lounastauko, ja sen jälkeen... apua, työhaastattelu. Hain Lintsille laitetyypiksi, saas nähdä, mitä siellä on. En olekaan ollut työhaastattelussa vuoteen, enkä oikeastaan muutenkaan ikinä mihinkään muualle kuin Kiljavalle, mihin en ole päässyt. Että pelottaa sekin ihan tarpeeksi.

Kolmanneksi on YSSO-keikka, eli YS:n salonkiorkesterin vanhojentanssihumppaa. Ei se muuten hämäisi, mutta kun en tiedä, kauanko työhaastattelussa menee, niin pelottaa, että myöhästyn keikalta - etenkin, kun oon ollut niin pöllö, etten ole ilmoittanut kenellekään tuota potentiaalista päällekkäisyyttä. Jaiks.

Jotenkin tästäkin päivästä kumminkin selvitään. Ainahan ne asiat jotenkin järjestyvät, se ei ole pelkkä klishee, vaan myöskin fakta. Ja onneksi viikonloppuna on larppi. Jee. Sitä odotellessa...

Valivalivali... not.

Jesh, nettini toimii taasen, on toiminut jo useamman päivän, onneksi. En siis ole seonnut. Hassua sinänsä, että tämä bloginkuvatus näköjään on muotoutumassa juuri niin tilitykseen ja tarpeettomaan angstaukseen keskittyneeksi kuin alunperin pelkäsin ja arvasin. Samaan tapaan mun paperille kirjoitettu päiväkirjateksti syntyy yleensä silloin, kun ärsyttää. Kun on kivaa, niin tekee mieluummin ehkä jotakin muuta kuin kirjoittaa sitä ylös. Sääli sinänsä, antaa vähän harmaan ja synkeän kuvan mun elämästä.

Tänään ei ole ollut mitenkään kurja ja synkeä, vaan ihan jees tavallinen päivä. Aamulla melkein nukuin luennolla valvottuani tyhmän fanficin sun muun parissa myöhään taas vaihteeksi. Sitten näin kamuja ja söin, ja soitin pari tuntia kvartetissa. Kotiin päästyäni aattelin tehdä jotakin järkevää, kuten litteroida prosemma-materiaalia, jonka viimein sain kerättyä elikäs videoitua, sekä soittaa selloa. Sen sijaan katselin lähinnä telkkaria ja lähdin Selloon (väärä sello, äh) shoppaamaan äidin kanssa ja haaskasin rahaa. Äsken katselin ekan jakson Battlestar Galacticaa, kun se onneksi ja iloksi alkoi Neloselta. Ei vaikuttanut yhtään hassummalta. Loppui kamalan kesken. Pitää odottaa viikko seuraavaa. En wareta. En en. Ehen. Ainakaan BSG:tä.

Joko nyt?

Hyvät uutiset:
Ihmeen kaupalla sain kuin sainkin Gikuyun kielioppityöni valmiiksi ja palautettua deadlineen mennessä.
Egyptin tentti samoin tuntui aika helpolta, kun olin siihen jonkin verran lukenutkin.

Huonot uutiset:
Eilinen pediryhmätunti oli mun opetusvuoro, ja taas tuntui, ettei tehty mitään. Aina tuntuu siltä, kun on itse opetusvuorossa. Mitä tämä sitten kertookaan, totuuden vai mun omituiset harhaluulot, sitä en tiedä.
Prosemmatyöni on aivan vaiheessa. Pitäis videoida läjäpäin opetusta ja litteroida se, toistaiseksi kun aineistoa on tasan yhden oppitunnin verran - tosin se on kylläkin jo aika paljon. Alan kallistua sellaisen yhden soittotunnin kieltä tutkailevan case-tutkimuksen kannalle... Säälittävää se kyllä olis, ja tärväis suunnitelmani koskien tän työn ja Stadian opinnäytteen liitettävyyttä.

Ja se huonoin kaikista uutisista:
Nettini ei toimi vieläkään. Prkl. Ärh. Mur. Räyh. Eilen joku Soneran setä soitti, että tänään ehkä joku Soneran asentajasetä vois käydä potkimassa jotain kytkintä jossain talon keskuksessa, ja sit jos se ei auta, niin soittaa uusiksi ja sopia, milloin (kaukaisessa tulevaisuudessa?) vois ehkä tulla mätkimään kytkintä mun huoneessa... Argh.
Tietty voi olla, et nettini toimii parhaillaankin sen asentajan ansioista, ja en vaan tiedä sitä, koska menen kotiin vasta joskus myöhään. Se olis kyllä ihanaa ja päivän pelastus. Siinä toivossa on kiva elellä.

Epätoivo

Eilen jonotin *puolitoista tuntia* Soneran nettihuoltoon ja kuuntelin tappavan kauheaa hissimusaa. Se tyyppi tietenkin oletti, että mä oon ihan pihalla, ja kysyi, että olenko esimerkiksi koittanut käynnistää koneen uudelleen. Jesh. Olisi vaan kysynyt, montako kertaa... Totesi sitten lopulta, että juu, kuullostaisi siltä, että vika on heillä, tekevät sille ehkä joskus jotain. Aikaisintaan maanantaina. Sen järkevin ehdotus oli, että kokeilisin toimiiko mun koneessa kämppiksen netti (jossa siis ei ole häikkää ollut). Aikaisemmin olin aatellut, että olis liian iso vaiva roudata mun kone sen huoneeseen, mutta päädyin sit tekemään senkin. Ja hyvinhän se Heltzin netti toimi.

Epävoivoani ja yleistä pöllöyttäni osoittaakin parhaiten se, että otin ja lainasin pikkuveljeltä piiitkän nettipiuhan, ja käyttelen nyt sitten kämppiksen nettiä omalta koneeltani (kun se ei ollut kivaa olla kämppiksen koneella). Että näin. Toivottavasti tää oikeasti alkaa ens viikolla toimia, saatan muuten seota lopullisesti. Jos se nyt enää on mahdollista edes.

Nettipimento

Kärsimys! Nettini päätti ilmeisesti, että olen liian riippuvainen siitä, ja lakkasi toimimasta. Pimentoa on kestänyt jo puolitoista päivää, toissaillasta alkaen. Kun ei ole tietäväisiä pikkuveliä tässä nyt ihan lähistöllä (kun toinen niistä peräti lähti inttiin), olen sitten yrittänyt itse leikkiä jotakin jostain tietävää tyyppiä ja oppinut kaikenlaista jännää uutta IP-osoitteista ja DHCP-palvelimista. Ei se silti ole yhtään auttanut, ei toimi vieläkään. Loppujen lopuksi ei ole kovin montaa temppua, mitä edes voisin koittaa, kun periaatteessa kaiken pitäis toimia mun päädyssä ihan moitteetta, se vaan ei löydä IP-osoitetta. Vian siis voisi päätellä olevan Hoasnetissä. Hassua vaan, että Helenin netti on toiminut koko ajan ihan hyvin. No, se on tietty ihan eri liittymä. Sitä paitsi sillä ei olekaan yhtä kiinteetä ja läheistä suhdetta nettiinsä kuin mulla... Onneksi mä pääsen sitten tähän sen koneelle roikkumaan, kun oma on nettivajaa.

Tänään totesin olevani jo niin epätoivoinen, että lähetin Soneralle nettipalautetta asiasta. En tiedä, lukevatko ne moista ollenkaan. Olis oikeasti pitänyt soittaa, mutta kun mä inhoan puhelimessa puhumista vieraiden ihmisten kanssa... no okei, en edes inhoa, vaan lähinnä pelkään. Mut toivottavasti tuo net alkaa pian taas toimia. Tarvisin sitä oikeasti jopa ihan järkeviin asioihin, kuten läksyihin. En nimittäin omista yhden yhtä korppuakaan, joten en ole keksinyt mitään keinoa siirtää tavaraa tältä koneelta omalleni. On se niin kamalaa.

Koulu on taas

Jeeeeh, mun otsikoiden laatu vaan jaksaa pysyä yhtä luovuudenpuutteisena.

Tänään alkoi taasen koulu, tai siis Stadia. Kuten aina, yliopiston loma alkoi viikkoa aiemmin ja loppuu viikkoa myöhemmin, eli se alkaa vasta viikon päästä. Stadian alkukaan ei ollut mitenkään liian rankka, vaan ryhmätunti muksujen kanssa ja yhden kvartsutreenit. Ihan siedettävää. Huomenna pitääkin sitten mennä ihmettelemään opinnäytetyö-hankepajaa.

Oli muuten kumma tunne mennä taas Konsalle hyppimään, kun on niin monta päivää putkeensa roikkunut täysin elämättömästi kotona, suurimmaksi osaksi tietokoneen takana. Jotenkin yritin tänään muutenkin olla kovin aktiivinen, ja sain jopa aikaiseksi yhden egyptin käännöksen, kymmenisen minuuttia sellotunti-diskurssin litterointia, ja ihan pienen palan gikuyun kielioppia. Jos tähän tahtiin olisin tehnyt hommia lomalla, niin nyt olisi jo kaikki tehtynä ja ahdistaisi paljon vähemmän. Toisaalta, sitten se ei kyllä olis ollut lomaa ollenkaan.

Uusi vuosi, uusi tyhmyys.

Joulu oli kiva. Sain lahjoja. Sit tein läksyjä (mut koska ne oli Egyptin läksyjä, se oli oikeasti mukavaa).

Aloitin vuoden tosi hämärissä merkeissä, Aholansaari Sinfoniettan kamarimusiikkiperiodin lomassa. Meillä oli keikka aattona klo 18 Tahkolla, ja sitten oltiin yötä Tetrimäki-nimisessä idyllisessä paikassa Vehmersalmella, ihan puskassa. Ei ollu raketteja, paitsi mitä Kuopion suunnalta näkyi jossain kaukana taivaanrannassa. Oli meillä jokunen tähtisadetikku kumminkin, ja shampanjaa. Ja kerrankin bileet, jotka ei loppuneet laskuhumalaan, vaan mulla oli oikeasti hauskaa. Ehkä vähän liiankin, koska seuraava aamu oli sietämätön, etenkin, kun oli keikka klo 14.00... Harmittaa, kun ei mennyt ihan putkeen se soitto, ja se meni nauhalle, kun se aaton paremmin soitettu ei mennyt. Noh, kaikkea ei voi saada, ja se oli joka tapauksessa oikein mukava soittoperiodi.

Eilen todistin, kuinka pöllö voi ihminen olla. Olin istunut tuntikaupalla tietokoneella tekemässä kenttätyökurssin Gikuyun kielioppityötä. Päätin sitten lähteä kauppaan ruokaa metsästämään, epämääräisissä kotolöhövaatteissa, tarkoituksena ottaa vaan lompsa ja avaimet mukaan ja tulla pian takaisin. Otin ja jätin avaimet pöydälle. Kämppis ei ollut kotona, ei tietoa, koska palais, ja mulla ei ollut edes kännykkää. Oli sentään lompakko.

Menin sitten syömään Pasilan asemalle Heseen, ja hengailin siellä yhtään liiottelematta 3 tuntia, toivoen kovasti, että kämmpis-Heltzi pomppaisi ulos jostain junasta. Uskomattoman nopeasti se aika oikeasti kului, kun niitä mahdollisia junia tuli 10 minsan välein. Lopulta kummiskin totesin, ettei tässä ole mitään mieltä (minkä joku vähemmän pöllö olisi tajunnut jo kolme tuntia sitten), ja lähdin julkisilla Laaksolahden kotiin. Sieltä sitten soitin Helenille - se oli tietysti juuri tullut junasta ulos Pasilassa. Äh. No, pääsin kumminkin yöksi kotiin. Mut olipa siinäkin tapa viettää lomapäivä.