Mukavampi maanantai

Maanantain koulupäivät ovat kyllä aina hilpeitä: ensin fonetiikkaa, missä yleensä päätyy kokemaan, ettei enää osaa oikeastaan puhua mitään kieltä, ja sitten semantiikkaa, jonka jälkeen on varma, ettei myöskään enää ymmärrä sanaakaan... Kaiken päälle päivän ajan kielitieteen sähköpostilistan ja irkkikanavan täytti eeppinen taistelu laitoksen vessojen käytöstä (Saavatko miehet tiskata kahvikuppinsa naisten vessan suuressa aulassa? Pitäisikö tehdä vessojen uusjako? Elämää suurempia kysymyksiä!).

Illalla oli viimeistä edellinen Scapegoat-esitys. Tällä kertaa meni ainakin omasta mielestäni mukavasti, impro oli paljon sujuvampi kuin muutamalla edellisellä kerralla. Vähän haikeaa, että on enää yksi näytös jäljellä.

Levoton viikonloppu

Ei pahemmin ehtinyt rentoutua viikonloppunakaan. Lauantai sisälsi kaksi keikkaa, Scapegoat-näytöksen sekä YS-keikan. Scapegoat alkaa jo sujua aika rutiinilla, paitsi että Pitkän Biisin improvisointi tuntuu menevän kerta kerralta huonommin - jotenkin vain osun aina ääniin, jotka eivät alkuunkaan sovi sävellajiin tai ylipäänsä biisiin. Esitys loppui noin 16.10, minkä jälkeen minä ja Joanna (Scapegoat-sellistit ja YS:n etupultti) hankkiuduimme Ruoholahteen niin nopsasti kuin mahdollista. YS:n lämmittely Sulasolin gaalakonserttia varten alkoi kello 17.10. Keikalla soitettiin Sibeliuksen Karelia-sarja (tai siis, Karleia, kuten nuotissa luki, heh). Se on jotenkin niin suunnattoman herttainen teos, että sitä on kiva soittaa, vaikka sellostemma onkin enimmäkseen tylsä. Lisäksi se on ihan mahdoton korvamato, eli jää ikuisiksi ajoiksi päähän soimaan... Soittosuorituksemme ei ollut mitenkään äärettömän loistokas (oma osuuteni ehkä jotain ihan päinvastaista), mutta olisi se huonomminkin voinut mennä, eli ihan jeesh, etenkin siihen nähden, miten vähän biisiä oli harjoiteltu.

Sunnuntaina oli periaatteessa rento ohjelma: vapaata aikaa ja AOK. Ikävä kyllä oli myös hirveä kasa tekemättömiä juttuja. Suurimman osan kotona viettämästäni ajasta vei väestötieteen tehtävä, jossa piti vertailla eri maiden kokonaishedelmällisyyslukuja. Blergh, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta tuli se sentään lopulta tehtyä. Lisäksi jouduin soittamaan kotoa apuvoimia, kun sulake poksahti ja jätti pari sähköpistoketta ihan kuolleiksi. Ikinä en ole semmoista eläissäni vaihtanut. Uusavuton. Nyt sentään tiedän, miten se tapahtuu. AOK-kokouksessa oli kyllä leppoisaa, kuten aina, ja risotto ja sitruunapai (teletapit!) olivat nam.

Kiireellinen viikko

En taas pysy ollenkaan aikataulujeni perässä tämän blogini kanssa. Äh. En kyllä muutenkaan meinaa saada tehtyä kaikkea, mitä pitäisi. Yritänpäs nyt jotain tähän taas kuitenkin selostaa.

Tiistai oli viikon ainoa tyhjähkö päivä. Aamupäivä kului nätisti tilastotieteen tehtäviin - siellä kun viimein tuli vastaan sitä vähän matemaattisempaakin puolta, nimittäin todennäköisyysjuttuja. Ihan perus-palikka-lukiotasolla, mutta hirveitä vaikeuksia se silti minulle tuotti. Ärsyttää, miten nopeasti asiat unohtuvat. Käväisin keskustassa antropologian luennon verran. Kotiin palattuani skippasin kiipeilyn epämääräisen olon takia (varmaan lähinnä väsymystä vaan) ja jatkoin todennäköisyyksien kanssa tappelua.

Keskiviikkona aamulla aikaisin sitten käytiin tilastotieteen tehtävät läpi tunnilla, ja olin sentään saanut edes osan niistä oikein (ja tehnyt paljon tyhmiä virheitä myös, tietenkin). Oli tarkoitus olla Scapegoat-näytös kahdelta, mutta tulikin ilmoitus, että ei ole, koska yksi tanssijoista on rikkonut selkänsä. Ohoh. Siispä näyttämötaiteen sijaan jatkoin luennoilla istumista neljään asti, kiersin pari UFFia ja löysin taas takin, ja illalla soittelin YSsässä väsyneesti ja väärin. Oheisessa kuvassa näkyvä kohta se vaan jaksaa aina huvittaa. (Tsaikovskin pateettisesta. Tämä ei edes ole virhe vaan itse asiassa ihan järkevä merkintä, mutta se on silti hassu. :)

Torstaina minulla oli aamu- ja iltayhdeksän välillä yhteensä noin 45 minuuttia taukoa, jos paikasta toiseen siirtymistä ei lasketa. Aamun tilastoluennon jälkeen oli puoli tuntia aikaa syödä, sitten kiipeämään. Liidaaminen pelotti vaihteeksi älyttömästi, eikä edes hyppyharjoittelu auttanut. Itse asiassa päin vastoin - ehkä ekaa kertaa ikinä tuli sen parin sekunnin murto-osan putoamisen aikana hirvittävä tunne, että entä jos en pysähdykään ennen kuin osun maahan. Yh. Ei tällaista enää, kiitos. Kiipiessä aika riensi huomaamatta niin, että ihan vahingossa tulikin hirveä kiire pois - ehdin olla kotona vartin ennen kuin piti taas lähteä. Loppuilta meni Wiipurilaisen Osakunnan Soittajien harjoituksissa (missä siis olen keikkalaisena, vaikka olisi pitänyt tajuta olla menemättä).

Perjantaina oli psykolingvistiikkaa ja se oli taasen kiinnostavaa. Nyt itse asiassa harmittaa, että päätin ryhtyä tekemään sivuainetta sosiologiasta. Olisi pitänyt valita psykologia tai kognitiotiede. Noh, ehtiihän sitä kai myöhemminkin. Neljän tunnin luentoistuskelun jälkeen pyörähdys kotona, sello-oppilas ja TaiKiin Scapegoat-esitystä varten. Oli kyllä vielä poissaolevaisempi ja epävarmempi kuin maanantainen esitys, mutta ei kai ihmekään näin pitkän tauon jälkeen.

Maanantai.

Ei minulla yleensä ole mitään erityisesti maanantaita vastaan, mutta tämä ei kyllä ollut minun päiväni. Heti aamun aluksi meinasin suorittaa täyden henkisen hajoamisen fonetiikan harjoituskurssilla, kun en osannut vokaaleja (ei voi schwa olla noin vaikea!). Onneksi sibilantit ihme kyllä eivät tuottaneet yhtä suuria vaikeuksia, ja toonitkin olivat aika hauskoja - mutta niitä ei tarvitsekaan osata kuulla tai tuottaa kunnolla. Lounastauolla opin, että on mahdollista vihellellä monella eri tavalla, mutta loppupäivän ahkerista yrityksistä huolimatta en oppinut viheltämään palataalisesti. Päivän jälkimmäisellä luennolla sain aivoni solmuun, kun opettaja selitti supernopealla puhetyylillään semanttisten roolien polysemiasta. Blrgh.

Illalla oli vuorossa toinen Scapegoat-näytös seitsemästä. Se oli aika mitäänsanomaton. Yleisö oli tylsä, ja omaa keskittymistä ei löytynyt millään, kun olin jo pitkän päivän puuhannut kaikkea ihan muuta. Meni siis ihan rutiinilla ja asenteetta koko esitys, enkä ollut ollenkaan ainoa, jolla oli tämmöinen ongelma. Ehkä ensi kerralla sitten eri tavalla.

Lyhyt sunnuntai

Nukuin pitkään, ja muutenkaan en meinannut saada mitään tehtyä, etenkin kun tekemättömien juttujen lista oli vähän mahdottoman pitkä. Loppujen lopuksi päivän aikaansaannoksiksi jäivätkin Nochtardes-kaupunkipelikampanjahahmon yksityiskohtien säätäminen (vaikka edelleen suhtaudun ko. kampanjan alkuun muutamasta syystä tunnetasolla hirvittävän ristiriitaisesti) sekä väestötieteen johdantokurssin tehtävien tekeminen (pääosin sälää, mikä ei kyllä kiinnosta niin yhtään, mutta kuuluu pakollisena sosiologian perusopintoihin, joten josko sen nyt jotenkin saisi läpi). Kiipeämässäkin ehdin vaihteeksi käväistä. On se aina yhtä ärsyttävää huomata, että jo pari päivää normaalia pidempi tauko kertojen välissä näkyy heti.

Kaksi keikkaa

Perjantai oli ensi-iltapäivä. Tosin aamupäivä meni ihan muissa merkeissä, psykolingvistiikan luennolla. Se oli taas kiinnostava. Tällä kertaa puhumassa oli kognitiotieteilijä, jolla oli Näkemyksiä, jotka meidän laitoksen mielestä ovat vääriä. Minä kyllä pidin lähestymistapaa ihan fiksuna - ja ehkä tyyppi sai lisäpisteitä siitä, että oli ooooh niin kapinallinen ja valtavirtaa vastustava...

Illaksi sitten TaiKiin, reilu tunti hermostunutta palloilua (kun yhteisillassa on ensin se toinen koreografia, sitten vasta meidän) ja viimein koitti aika mennä lavalle. Suurin jännitysmomentti oli mikin hajoaminen juuri ennen esityksen alkua, mutta se saatiin vaihdettua, eikä siitä sitten tullut ongelmaa. Minun suurin hetkeni puolestaan on esityksen alussa, kun saan leikkiä sohvalta heräävää karvapalloa, hihii. Toinen suuri hetki on toisiksi viimeisen tanssinumeron improbiisi, joka meni ihme kyllä yleisön edessäkin oikein mukavasti. Muutenkin ensi-ilta oli onnistunut, ainakin itselläni oli hyvä meininki, ja äänisuunnittelijakin oli sitä mieltä, että soittomme sujui hyvin. Yleisöpalautetta en hirveän paljoa ehtinyt kuulla, mutta Miri ainakin oli viihtynyt. Jee. Ensi-iltabileistä päädyin lähtemään kotiin aika aikaisin, kun muu ääniosasto päätti lähteä, ja totesin, etten uskalla jäädä yksin kaikkien tanssijoiden sekaan.

Lauantaina en osannut opastaa Mirille ajoreittiä Isoon Omenaan. Olen minäkin espoolainen. Lopulta kuitenkin löysimme perille ja Lushiin. Hienoa, että semmoinen nykyjään löytyy Suomestakin. Omenasta siirryin bussilla Soukkaan treenailemaan YS-kvartetilla illan keikkaa varten. Keikka oli melko lailla Scapegoat-esityksen vastakohta: kyseessä olivat muuan synttärijuhlat Gardeniassa. Soitimme taustamusaa ja Paljon onnea vaan -variaatioita, eli perus-klassista kvartettisälää. Oli kuitenkin ihan leppoisa keikka, saimme ruokaa, joka oli oikein hyvää, ja paikka oli aivan mahtava, kasvien keskellä haahuilusta ja niiden ihmettelystä (Pippuri kasvaa täällä! Vau, ananas! Hmm, tässä avokadopuussa riippuu iso muovinen avokado!) riitti loputtomiin viihdettä.

Kenraalisyntipukki

Torstai oli aika lailla sitä samaa kuin viime päivät noin yleensä. Kymmeneltä TaiKille, ensin reilu tunti pelkkää musiikkitreeniä (Pitkä Biisi, ainoa varsinainen kappaleentapaisemme, saavutti viimein jonkinlaisen muodon) ja sen jälkeen yksityiskohtien hiomista koko hommasta. Kipaisin kotiin pariksi tunniksi, ja ehdin juuri ja juuri tehdä pari välttämätöntä hommaa kuten pestä pyykkiä ja imuroida sälekaihdinasentajien keskiviikkona jättämät sahanpurukasat pois ikkunoiden alta. Sitten taas takaisin Arabiaan, missä oli kenraaliharjoitus. Vähän jo jännitti, mutta ihan hyvin meni, enimmäkseen - ei kaikki tietenkään täydellisesti mennyt, mutta mitään isompia katastrofeja ei tullut. Kyllä se about koossa on. Nyt vaan sitten yleisö paikalle ja esittämään. Huu.

Menoa

Koska keskiviikkoaamuna ei ollut Scapegoatia, menin sitten kahdeksaksi luennolle. Tosi järkevä valinta. Olin niin väsynyt etten tajunnut mitään mistään, onneksi ei ollut kovin vaikeaa asiaakaan. Kahdella luennolla koomattuani siirryin TaiKille läpimenoharjoitusta varten. Kyllä se jo alkaa mennä jonkinmoisella rutiinilla, vaikka edelleen olisi paljon yksityiskohtia, mitä voisi hioa. Treenit kestivät sen verran pitkään, että sieltä piti suunnata suoraa YS:sään, ja siltikin saavuimme paikalle tyylikkäästi noin 45 minuuttia myöhässä. Sentään Tshaikovski oli vähän vähemmän toivoton kuin viime viikolla.

Esittävää nykytaidetta

Syntipukki söi päivän. Scapegoat-treenit alkoivat kello kymmenen kieppeillä ja loppuivat kahden maissa. Niiden jälkeen tein tyhmän päätöksen ja lähdin käymään kotona - ehdin olla siellä vähän reilun tunnin, sitten piti lähteä takaisin TaiKille läpimenoharjoitusta varten. Läpimenon avasi yhteisillan toinen teos, "Hopea - the 2nd cast", jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Se oli vaikuttava - etenkin musiikki! Kontrabasso ja hillitön efektipedaaliläjä <3 - joskin hämmentävä. En oikein osaa katsella nykytanssia. Välillä tuntui, että sain pahaa silmää muilta, kun hihittelin asioille. Itse asiassa suhtautumiseni nykytanssiin on aika lailla ihan sama kuin muuhunkin nykytaiteeseen (vaikkakin musiikki on hieman erikoistapaus): joskus tulee vastaan juttuja, jotka vain jotenkin selittämättömästi ovat minusta tosi hienoja ja mageita, kaikki muu saa minut lähinnä ihmettelemään, miksi ihmeessä kyseinen teos piti tehdä, tai virnistelemään, kun on niin hassua (vailla varmuutta siitä, onko koomisuus tahallista vai tahatonta vai jotain siltä väliltä).

Ensimmäisen työryhmän esityksen jälkeen osat vaihtuivat, ja me vedimme oman läpimenomme, ekan esityksen jonkinlaiselle yleisölle. Menihän se läpi. Avoimia kysymyksiä on vielä, jokunen siirtymä on kokonaan tekemättä. Henkilökohtaisella tasolla ongelmakseni nousi lavalla oleminen. Olinkin jo unohtanut, miten hankalaa se on. Olen luonteeltani ja olemukseltani melkoisen levoton ihminen, joten minulle tuottaa suuria vaikeuksia jättää pois kaikki turha elehtiminen ja ilmeily (hiusten sukimisesta irvistelyyn), saati sitten tuijottaa monta minuuttia yhteen pisteeseen sen sijaan, että kuikuilen ympärilleni, mitä muualla tapahtuu, miltä yleisö näyttää, ja niin edelleen. Ääh.

Kielitiede on kivaa.

Maanantai taisi olla viikon ainoa "normaali" päivä, eli siis ainoa päivä ilman Scapegoatia, ja vain siksi, että jouduin jättämään treenit väliin, kun ne siirtyivät aamupäivään, mikä oli ajankohtana minulle täysin mahdoton. Maanantaiaamun nimittäin avasi fonetiikan harjoituskurssi, mistä en mistään hinnasta halua jäädä pois. Ei lainkaan yllättäen, erojen tekeminen ja kuuleminen kahden eri e:n ja o:n välillä oli melkein ylivoimaista, mutta diftongien kuuleminen tuntui helpolta. Hitusen ärsyttävää, miten vaikea oman äidinkielen luomasta pohjasta on päästä ollenkaan irti. Kuten viime viikolla, vietin taas lounastauon kielitieteilijöiden seurassa (sosiaalisuutta - huu!), ja jälleen heräsi sellainen olo, että ei hitto, on tämäkin kiinnostavaa, kyllä tätäkin voisi tehdä enemmänkin, jos vain onnistuisi erikoistumaan oikeaan suuntaan. Jotenkin tämän jälkeen olin semantiikan ja pragmatiikan luennollakin ihan hereillä, ja siellä tuli jopa kiinnostavia juttuja vastaan. Bäh. Osaispa nyt jo päättää, mitä haluaa isona tehdä...

Ilta olikin sitten aivan vapaa, ainoa semmoinen tällä viikolla, joten suuntasin Tapanilaan. Ei kyllä kauhean paljoa tullut mitään ihmeellistä kiivittyä. Menin muutamaa vaikeaa reittiä lähinnä semmoisella "muuvi kerrallaan ja varmistaja kiskoo köydestä ylös" -tekniikalla. Kotona olisi vielä pitänyt tehdä miljoona juttua, mutta en jaksanut oikein mitään. Sen sijaan olen ryhtynyt katsomaan Heroesia uudelleen alusta. Joo, 1. kausi oli oikeasti hyvä. Harmittaa, kun 3. kausi on niin päätön.

Syntipukkiviikonloppu

Suurin osa viikonlopusta vierähti Scapegoatin treeneissä, lauantaina yhdestätoista jonnekin lähemmäs viittä, sunnuntaina kymmenestä kolmeen. Edistystä on tapahtunut: meillä on jo alku ja keskikohta. Loppu puuttuu edelleen, mutta onhan tässä vielä neljä päivää ensi-iltaan... Spektaakkeli on myös kehittynyt sellaiseen suuntaan, että me sellistit olemme ennemminkin koriste- ja efektielementti kuin varsinaisia muusikkoja. Meillä on noin yksi (1) kappale, jossa on varsinaisesti sellististä soiteltavaa, loppu äänimaailma koostuu lähinnä erilaisista, enemmän tai vähemmän vinkuvista ja kirskuvista pitkistä äänistä ja muusta vastaavasta. Mikäs siinä - oikeasti on aika jännää osallistua tämmöiseen proggikseen, mikä on ihan täysin erilainen kuin mikään, mitä olen aiemmin tehnyt. Hevisellismiä ja silleen.

Sunnuntaina suuntasin vielä Scapegoat-harkoista YS-kvartettitreeneihin. Kotona olin joskus kahdeksan jälkeen. Ei mikään maailman rentouttavin viikonloppu, mutta tulipa ainakin soiteltua paljon kaikenlaista.

Tiivis torstai, psykolingvistinen perjantai

Ah. Viimein päivät alkavat vaihteeksi olla sopivan täysiä - melkein liian kiireisiä, mutta ei ihan. Torstai oli melkeinpä minuuttiaikataulutettu: lähdin tilastotieteen luennolta vartin verran etuajassa, että ehtisin kiipeämään. Kiipeilyllekin oli vain vajaa kaksi tuntia aikaa, joten tuli sitten revittyä tarkoituksella hankalia reittejä (jotka eivät menneet) ja lopuksi vielä boulderoitua (jestas, se on niin eri laji, en osaa yhtään). Jäi juuri sopivasti aikaa syödä kotosalla, sen jälkeen Valo- ja äänisuunnittelun laitokselle heviselloilemaan. Meillä on muutama biisi enemmän tai vähemmän koossa - vielä kun tietäisi, mihin kohtaan esitystä ne tulevat, vai tulevatko yhtään mihinkään.

Olin päättänyt, että illalla ilmoittaudun viimein Rangaistussiirtola-larppiin, ja loppujen lopuksi sen sitten teinkin, joskus yhden jälkeen yöllä, kun en saanut unta. Tämäkään hahmo ei ole alkuunkaan sen tyyppinen, mitä parhaiten pelaan. Hm. Valtsikan kurssien käymisellä näkyy olevan sivuvaikutuksia: olen kehittänyt syksyn aikana itselleni kaksi hahmoa. Toinen on antropologi, toinen poliitikko. Hups.

Perjantaina alkoi periodin viimeinen uusi luentokurssi, psykolingvistiikka, jota olin odottanut suurella kiinnostuksella - ja sepä otti ja ylitti odotukseni. Alkupuolisko oli enemmän tai vähemmän semantiikasta ja pragmatiikasta tuttua tavaraa, mutta sekin alkoi tuntua kiinnostavammalta, kun asioita pohdittiin selkeästi siitä vinkkelistä, voisiko näiden juttujen perusteella päätellä jotain ihmisten ajattelusta yleensä. Sen jälkeen sitten alettiin käydä asioita enemmän psykologisesta näkökulmasta, käytiin läpi psykologian tutkimusmenetelmiä - ja tiding, opettaja alkoi puhua aivokuvantamisesta, ja vietin lopputunnin tuijottaen sitä vuorotellen suu auki ja idiootisti virnistellen. Aivosähkökäyrästä voidaan oikeasti osoittaa piikkejä, joiden voidaan suht koht varmasti katsoa liittyvän esimerkiksi semanttiseen prosessointiin? Kielitiedettä, joka on ihan oikeasti mitattavaa? Miksei kukaan ole puhunut tämmöisestä aiemmin missään vaiheessa opintojani?! Miksei tämmöistä tutkimusta tehdä vielä paljon, paljon enemmän? Vau. Lisää tämmöistä!

Kielitieteellisen aloituksen jälkeen loppupäivä oli musiikillinen: lisää Scapegoat-treenejä sekä oppilas. Sen jälkeen saavuin kotiin aivan koomaväsyneenä, mutten kuitenkaan loppujen lopuksi osannut mennä ajoissa nukkumaan.